lauantai 11. tammikuuta 2014

Sälen-ennakko II



Ruotsin ulkoministeriössäkin on huomattu, että Ruotsin keskustelu kiinnostaa meillä.

Tuntuu, että tänä päivänä Ruotsin media ja blogistan on ollut täynnään erilaisia analyysejä, kannanottoja ja näkemyksiä tilanteesta. Kun on tottunut tähän suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, jossa maltillisetkin puheenvuorot ovat vähissä, mutta harvassa, niin määrä ja laatu ovat olleet huimaavia. Melkoinen luetun ruotsin intensiteettikertaus on ollut käynnissä.

Päähallituspuolue, Maltilliset, ilmoitti tänään muuttavansa puolustuspoliittista linjaansa niin, että sen mielestä puolustusvoimien tulee keskittyä tulevaisuudessa kotimaan puolustamiseen. Ruotsin PV-uudistus tähtäsi enemmänkin kv-tehtävissä pärjääviin, ammattisotilaista koottuihin yksiköihin. Homma ei ole oikein toiminut ja sitä on puitu nyt vuoden verran kiivaasti. Myös Ruotsin Puolustusvoimien komentaja, kenraali Göranson on määritellyt PV:n kannalta olennaiset kysymykset Sälenissä. Ruotsissakin hyvinkin syvä sotilaallinen yhteistyö Suomen kanssa on esillä.

Tänään saimme myös nähtäväksemme raadin ensimmäiset mielipiteet. Heiltä kysyttiin ennakko-odotuksia Sälenin suhteen. Odotukset olivat varsin maltillisia, ennen kaikkea monesta suusta tuli toivetta rehellisyydestä ja konkretiasta. Ruotsin heikoksi arvioitu sotilaallinen puolustuskyky on myös selvästi sekä raadin että ruotsalaismedian esityslistalla. Noin ylipäätään pitää raadin näkemykset olivat juuri niin monipuolisia ja tasokkaita, kuin etukäteen uskalsin toivoa.

Itselleni kolahti erityisesti pari asiaa raatilaisten puheenvuoroista. Professori Osmo Apusen näkemys käytännöllisestä, pelkkään alueelliseen itsepuolustukseen perustuvasta sotilaallisesta sitoutumisesta oli mielenkiintoinen avaus. Näihin keskusteluihin kun kuuluu jotenkin itsestäänselvästi aatteellinen ja poliittinen viritys. En tosin tiedä, olisiko käytännössä mahdollista vihkiytyä tällaiseen järkiavioliittoon ilman sen kummempia muita aikeita. Mutta ehdottomasti arvioimisen arvoinen ratkaisumalli.

Toinen minua askarruttanut näkökulma oli kansanedustaja Sari Palmin muistutus siitä, että nämä asiat päätetään kuitenkin demokraattisessa järjestyksessä. Jossain selkäytimessä minulla(kin) on vielä Kekkonen ja Kekkosen tapa käyttää ulkopoliittista valtaa hyvin autoritäärisesti. Mitä ikinä presidentti Niinistö huomenna sanookaan, on sen käytävä läpi poliittinen päätöksenteko, ehkä jopa vaalien kautta kansan käsittely.

Tavallaan kummatkin oivallukset olivat irtautumista kylmän sodan maailmasta ja kertovat erittäin hyvin siitä, miten kiinni sitä on historiassa kaiken aikaa.

NATOa ei raadin vastauksissa juuri nostettu esille, sillä se ei kummassakaan maassa nauti tällä hetkellä juurikaan suosiota. Ruotsissa NATO-jäsenyyden suosio on ollut nousussa, mutta asian nouseminen vakavasti pöydälle vaatisi silti melkoista muutosta gallup-luvuissa. Sälenin ansiosta kiihtynyt keskustelu varmasti teetättää sekä Ruotsissa että Suomessa kyselyitä aiheen tiimoilta lähiaikoina. Luulen tässäkin olevan normikytkennän maidemme välillä eli me seuraamme hitaasti, mutta varmasti ruotsalaisia. Jos NATOn kannatus nousee Ruotsissa, tekee se sen meilläkin jossain vaiheessa. Jos se ei nouse siellä, ei se tee sitä meilläkään.

Huomenna kello 14.30 aloittaa tasavallan presidentti Sauli Niistö puheensa ja sitä voi seurata suorana täällä. Ruotsissa muuten toivotaan, että Niinistö sanoisi suoraan asioita.

Huomenna myös raadille asetetaan uusi kysymys ja keskusteluunhan saa osallistua vapaasti. Käykää Sälen-sivuilla, jotka James Mashiri on äärimmäisen ansiokkaasti rakentanut.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti