Enemmän ja parempaa turvallisuuspolitiikkaa

Elämme kasvavan avoimuuden aikaa. Kaikkien organisaatioiden on ansaittava luottamus ja se tapahtuu yleensä avoimuudella ja kanssakäymisellä. Toki olennainen osansa on oikein toimimisella ja lupausten pitämisellä, mutta se on pitkä ja usein vaikeasti toteen näytettävä tapa todistaa luotettavuutta.

Avoimuuden kasvun myötä on murtunut maan tapa, jossa on piilossa hoidettu ja sovittu erilaisia asioita. Vaalirahoitus, poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenmäärät, johtajien palkat ja edut, jääviydet, edustuskulujen määrä ja niin edelleen ovat viime vuosina synnyttäneet isompia ja pienempiä otsikoita. Ei tällaista olisi tapahtunut Kekkosen aikana. Tai itse asiassa tapahtui, mutta se olikin sitten hurja skandaali. Kirja Tamminiemen pesänjakajat oli eräänlainen enne tuleville avoimuuden ajoille.

Bloggaamiseni alkuaikoinan leikittelin ajatuksella, että muuttaisimme turvallisuuspolitiikkamme avoimeksi. Puhuisimme suoraan ja avoimesti. Asioihin enempi perehdyttyäni en pidä sitä ihan tuossa laajuudessa toteuttamiskelpoisena, mutta kyllä suurempaan avoimuuteen on mahdollisuus.

Ennen aikaan luottamus kohdistui instituutioihin ja niille riitti päätösten perusteluiksi se, että ne oli tehty oikeassa paikassa. Muita perusteluja ei kerrottu, eikä varmaan juuri kysyttykään. Nyt on toisin. Paitsi turvallisuuspolitiikassa.

Luottamuksellisuus ja suoranaiset salaisuudet ovat olennainen osa turvallisuuspolitiikkaa. Julkisuuteen ei päätösten perusteluja ainakaan koko laajudessaan tuoda, siilä ne voivat monesta syystä olla salassa pidettäviä. Päätöksenteolle olennaista on ajantasainen ja hyvin analysoitu tiedustelutieto. Tiedustelutieto puolestaan voikin olla monesta syystä salassa pidettävää (suosittelen muuten jyrkästi tätä Disputed intel -blogia, joka suomeksi käy läpi tiedustelun perusasioita).

Arviot muista maista tai niiden päättäjistä voivat olla hyvinkin ikäviä, kuten Wikileaks-vuodoissa on nähty. Päätösten todelliset motiivit ja perustelut voivat myös olla sellaisia, että julkituotaessa ne nollaisivat päätöksen toivotut vaikutukset. Jos vaikkapa sanottaisiin julkisesti, että nyt annetaan asiassa A periksi, niin sitten B:ssä pidetään oma pää tiukemmin, niin eipä tuo taktiikka enää toimisi.

Olennaisin asia, ainakin minusta,  luottamuksen syntymisessa turvallisuuspoliittista johtoa ja päätöksentekoa kohtaan, on ison linjan selkeys. Jos helposti, totuudenmukaisesti ja uskottavasti ovat kuvattavissa ne päämäärät, joihin kansakunnan turvallisuuspolitiikka tähtää, on tavallisenkin kansalaisen helpompi verrata näkyviä toimia näihin tavoitteisiin. Jos taas suuret linjat ovat epäselviä, on tuloksena epäselvyyttä ja sitä kautta kehittyvää epäluottamusta.

Turvallisuuspolitiikka on hankala, monimutkainen ja vaikeasti kuvattava asia, mutta niin vaan me ihmiset haluamme ymmärrettäviä selityksiä, vaikka ne kuinka rajustikin yksinkertaistaisivat asioita asiantuntijoiden mielestä. Paasikiven-Kekkosen linja oli nimenä loistava ja se toimi siinäkin mielessä, että nimensä mukaisesti olennaista oli Kekkosen näkemys. Eihän hän lähtökohtaisesti voisi omaa nimeää kantavalta linjalta poiketa.

Minusta meillä ei tällä hetkellä ole kuvattuna tuolla tavoin kansakunnan linjaa tai edes yleissuuntaa, jolla pyritään selviytymään nousevissa myrskyissä. Jonkin kiintopisteen, vaikka hieman keinotekoisenkin, me tarvitsemme turvallisuuspolitiikkamme. Nykyinen tapa, josta välittyy lähinnä pragmaattista reaktiivisuutta, tuntuu olevan jonkinlainen ylimenokauden viritelmä. Liekö sitten sen tarkoitus mennä yli aidasta vai mistä.

Tässä kohtaa muistutan taas ajatuksesta, että valtiovalta EU-kansanäänestystä edeltävällä tavalla tukisi moniäänistä turvallisuuspoliittiista keskustelua. Voihan se olla, että minä tässä tavoittelen kuuta taivaalta ja meillä tavoitteena vain onkin koivistolaisittain kansakunnan selviytyminen ja mitä se ikinä vaatikaan. Mutta jotenkin uskon, että meillä on mahdollisuuksia enempään ja parempaan. Se vain vaatisi turvallisuuspoliittiseen keskusteluun lisää avoimuutta, lisää keskustelijoita ja lisää uusia ajatuksia.