Pääministeri Kataisen vaatimus uutisoitiin laajalti maailmalla, 1460 osumaa tuolla otsikolla.
Turpokäräjiin on nyt aikaa reilut kaksi viikkoa ja uutta tietoa ei juuri tapahtumasta ole. Sen verran, että Ilta-Sanomien Jorma Huhtanen pahoitteli Twitterissä presidentinkansliasta saamaansa tietoa, että tilaisuus on vain osin avoin medialle. No, puolensa ja puolensa. Vaikka pidän lähes täydellistä avoimuutta oikeana lähtökohtana yhteiskunnallisessa keskustelussa, riittää minulla ymmärrystä siihen, että osa keskusteluista käydään luottamuksellisina. Edellyttäen tietysti sitten sitä, että ihan oikeastikin keskustellaan suorin sanoin ja sellaisin ajatuksin, että ne on hyvä pitää ainakin toistaiseksi piilossa.
Turpo-asioissa suurimmaksi uutiseksi viime ajoilta on tainut nousta pääministeri Kataisen suorasanainen vaatimus pääministerin haastattelutunnilla suoran ja kansantajuisen turvallisuuspoliittisen keskustelun käymisestä sekä NATO-jäsenyyden käsittelystä. YLE avasi tätä NATO-keskustelua sivuillaan ja ainakin määrällisesti aihe kiinnosti runsaasti. Tuo yli 200 viestin ketju kertoo tosin varsin karua kieltä siitä, että innokkuus ottaa kantaa ja tietopohja asiasta eivät aina tahdo löytyä samoista henkilöistä. Mutta senpä takia onkin tärkeää keskustellla.
Erittäin aktiivinen turpo-keskustelija James Mashiri puolestaan vaatii blogissaan kansanäänestystä, jos jossain vaiheessa NATO-jäsenyyttä aiotaan tosisaan hakea. Perustuslaillisesti olisi ilmeisesti mahdollista päättää jäsenyydestä 2/3 enemmistöllä eduskunnassa, mutta itse olen Mashirin kanssa hyvin vahvasti samaa mieltä siitä, että demokratia vaatii hengeltään kansanäänestystä. Uskon sitäpaitsi kansanäänestykseen sitoutumisen rentouttavan keskustelua ja vievän sitä asiallisemapaan suuntaan. Nykyisessä tilanteessa yritetään usein hyvinkin negatiivisten kulmien kautta lähinnä hyydyttää koko keskustelua. Poliitikon voimakkain vaisto on poliittinen henkiinjääminen ja tähän asti tämä vaisto on pitänyt poliitikot pääosin hiljaisina ja passiivisina liturgeina turvallisuuspolitiikassa. Kansanäänestys pakottaisi kaikki liikkeelle, ottamaan kannan ja perustelemaan sitä.
Ulkoasianhallinto on varmaankin valjastettu Turpokäräjiä varten keräämään tietoa ja näkemyksiä ennen kaikkea eurooppalaisten maiden suhtautumisesta Suomen ja Ruotsin tilanteeseen. Venäjältähän saimme taas perinteisen viestin täällä parhaillaan vierailevalta Venäjän puolustusministeriltä Sergei Shoigulta. Venäjä ei halua Suomen liittyvän NATOon ja katsoisi tämän vaativan vastatoimenpiteitä. Samaa viestiä on tullut aiemminkin vastaavalla jyrkkyydellä ja tuntuu, että se kääntyy yhä enemmän itseään vastaan. Pelotearvo pienenee, mutta lausunto lienee omiaan lisäämään NATO-myonteisyyttä suomalaisten keskuudessa. Pääministeri Katainenkin käväisi juuri Puolassa ja siellä olivat turvallisuuspoliittiset asiat pöydällä. Näistä keskusteleuista ehkä puhutaan Kultarannassa silloin, kun mediaa ei ole paikalla. Lieköhän varovaisesti utsittu NATO-maissa Romaniassa ja Bulgariassa, että onko siellä haluja maksella Schengen-kalavelkoja Suomen mahdollisen NATO-jäsenhakemuksen yhteydessä.
Viime viikonloppuna Vihreät kokoontuivat puoluekokoukseensa. Puoluehan on ollut aktiivisemmasta päästä turvallisuuspolitiikassa, julkaisten mm. jo 2010 oman näkemyksensä asevelvollisuuden tulevaisuudesta. Turvallisuuspolitiikan vetovastuu näytetään nyt annetun europarlamentaarikko Tarja Cronbergille, joka piti aiheesta puheen puoluekokouksessa. Cronbergin puheessa esiin nostettiin vahvassa muutoksessa oleva eurooppalainen turvallisuus. Cronberg kannatti vahvasti pooling&sharing-toimintaa EU:n jäsenvaltioiden kesken ja vaati myös Suomelta aktiivisuutta unionin turvallisuuspoliitiikan kehittämiseksi tässä mahdollisuuksien ikkunassa.
EU:n yhteisen ulkopolitiikan mahalasku Syyrian aseidenvientikiellon käsittelyssä ei sekään lupaa mitään hyvää mahdollisuuksille rakentaa eurooppalaisia turvallisuusratkaisuja. Mutta Cronberg on minusta ehdottoman oikeassa siinä, että isotkin muutokset ovat nyt mahdollisia, kun Yhdysvallat vetäytyy jatkuvasti kauemmas Euroopasta. Suurin osa EU-maista on NATO-jäseniä ja niille pitäisi olla erinomaisen hyviä syitä rakentaa uusia järjestelmiä olemassaolevien tilalle/rinnalle. USAn sotilasmahti on kuitenkin varsinkin itäisempien, uusien jäsenmaiden tärkein anti sotilasliitossa. Liekö sitten esim. Puolan varustautumisohjelma signaali halusta ottaa riittäväksi katsotun sotilaallisen voiman hankkimista omalle kontolle.
Suomikaan ei todennäköisesti lähde edistämään EU:ssa yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, ainakaan tällä vaalikaudella. Kokoomus on NATOn kannalla ja sen näkökulmasta eurooppalainen turvallisuuspolitiikka on NATO. Seuraava komissaarimmekin on Kokoomuksesta, joten sieltäkään puolelta ei asia edisty. SDP:n kanta on jotenkin hämärä ja epäilen sen johtuvat ulkoministeri Erkki Tuomiojan itsenäisestä/eristetystä/vahvasta asemasta. Keskusta on vetänyt ainakin selkeän linjan, ihan itse tai sitten se on NATO. Perussuomalaisten kanta on ollut yllättävän maltillinen ja Soiniltakaan ei ole irronnut muuta lupausta kuin "toimia Suomen edun mukaisesti." Liekö NATO-myönteinen MEP Sampo Terho päässyt vaikuttamaan puolueen linjauksiin. Neljän suurimman puolueen tasainen kilpa kannatuksesta tullee jäykistämään turvallisuuspoliittista keskustelua, sillä riskejä ei haluta ottaa. Mutta jos kaikki lähtisivät reippaasti liikkeelle, niin veikkaisin, että voitot ja tappiot tämän asian takia jäisivät pieniksi, jopa olemattomiksi. Jospa Turpokäräjät saisivat tämän aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti