perjantai 3. toukokuuta 2013

Jyrähdyksiä tai tussahduksia Arkadianmäellä



Sain vaimolta tuliaisiksi Gorista, turpo-harrastukseni kunniaksi, Jaltan konferenssi -kahvimukin.

Ensi tiistaina jyrähtää, kun hallituksen  alkuvuodesta julkaisema Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko tuodaan Eduskunnan suuren saliin. Myös mediassa on tätä myötä nostettu aihetta esiin, mikä on erinomaisen hyvä.

Toki jutuissa käsiteltävät asiat ovat vähänkin perehtyneemmille kovin tuttuja, mutta minä tulkitsen tätä optimistisesti: suurimmalle osalle kansaa nämä asiat ovat uusia ja tietty tietotason korotus on tehtävä ennen vivahteikkaampaa keskustelua. Media toki toimii oman logiikkansa mukaisesti ja kärjistää siellä sun täällä, mutta uskon silti turvallisuus- ja puolustuspoliittisen tietotason voivan nousta vain asian jatkuvan esillä pitämisen avulla.

Toki toivoisin median pystyvän pikkuhiljaa vivahteikkaampaan aiheen käsittelyyn ja ennen kaikkea toivon heidän pakottavan poliitikot ulos suojistaan. YLEn politiikan toimituksen päällikkö Ervastihan tälle ilmiölle irvaili, mutta jäi tapansa mukaan kieputtamaan nokkelia sanankäänteitä välillä itsetarkoituksellisesti ja jopa harhateille. Mutta tämä on makuasia, tiedän monen arvostavan Ervastin hammastelua. Paikallisessa Karjalaisessa puolestaan käytiin Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspoliittista tilannetta läpi ja minusta oli melkoinen suoritus jättää Suomen loppujen lopuksi hyvin samankaltaiset ratkaistavat asiat mainitsematta. Tai sitten kyseessä oli ihan tietoinen Gulliverin matkat -tyyppinen ilmaisutapa, jossa etäännytettiin omat yhteiskunnalliset kysymykset muualle.

En tosin aseta kovin suuria odotuksia Eduskunnan keskusteluun, sillä äänessä lienevät lähinnä populistijulistajat ja liturgiset mumisijat. Toivon tietysti olevani väärässä, mutta pelkään, että keskustelusta esiin nousevat lähinnä  suuret typeryydet. Lämmittely siihen kisaan on jo käynnistynyt. Itse selonteko-menettelyn heikkouksiakin on tutkittu ja Jarno Limnéllin  Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitokselle tekemä työpaperi "Toimiiko turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selontekomenettely?" valottaa juuri näitä kysymyksiä.

Mutta jos tätä ajatustenvaihtoa sitkeästi jatkettaisiin sinne Kultarannan keskusteluihin asti, niin olisi lomakaudeksi suomalaisille sulateltavaa. Ja jos sitten syksyllä olisimme kansakuntana kenties valmiimmat etsimään kestäviä turvallisuus- ja puolustuspoliittisia ratkaisuja itsellemme. Näin tuskin tapahtuu, mutta uskottavahan siihen on, ei se muuten ainakaan ole mahdollista. Sama pätee muuten Huuhkajien arvokisapaikkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti