lauantai 2. joulukuuta 2017

Tapaus Timo ja Turvallisuuskomitea

”Ulkopolitiikan ja maan johdossa on IS:n tietojen mukaan luettu raportin tietoja ja näkemyksiä kauhuissaan.” 

Tämä on lause, johon hyvin pitkälti perustuu nyt kuukauden käynnissä ollut kohu Turvallisuuskomiteasta ja sen asiantuntijaverkon lausunnoista kootusta muistiosta. Muistio käsittelee mahdollisia vaikutusyrityksiä Suomen presidentinvaaleihin. Lause ilmestyi Timo Haapalan kolumnissa Ilta-Sanomissa sunnuntaina 29.11.2017. 


Erikoistoimittajan tittelillä kulkeva Haapala siis kirjoitti kolumnin sunnuntaina, kun aiheen esiin nostanut Helsingin Sanomien artikkeli ilmestyi verkkoon edellisenä päivänä.

Haapalan ensimmäisestä kirjoituksesta käy näin ilmi, että hän sai aiheen ja sen kehystyksen taholta, jota pitää uskottavana lähteenä valtiojohdon tunnelmiin. Haapala on ollut niin pitkään mukana kuvioissa, että tietää hyvin kuka tosiaan tietää. Voi valistuneesti arvailla Haapalan olleen suoraan tai luottamansa tahon kautta tekemisissä jonkun ministerin tai heidän lähipiiriinsä kuuluvan kanssa. Tasavallan presidentin kanslia tai ulkoministeriö eivät kovin todennäköisiä lähteitä tällaisille puheille ole. Mutta toki mahdollisia.


”Moni kysyy, miksi komitea tuli ulos juuri nyt, kun ehdokkaiden yhteistentit alkavat. Keskustelu Natosta voi olla yksi motiivi, IS:lle arvioidaan. Esimerkiksi kokoomuksessa on paljon niitä, jotka ovat suivaantuneet Niinistön passiivisuuteen Nato-jäsenyyden ajamisessa, vaikka kokoomuksen puoluevaltuusto Niinistön ehdokkuudesta eilen riemuitsikin.”


Tämän mielipiteen Haapala ei suoraan sano olevan samalta taholta peräisin kuin sen, joka aiemmin kuvasi valtiojohdon tunnelmia. Tämä on kuitenkin luultavaa. Joka tapauksessa tässä Haapalan välittämässä arviossa pidetään Niinistön nuivaan Nato-linjaan happamasti suhtautuvia kokoomuslaisia mahdollisina syypäinä Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston muistion tuomisesta julkisuuteen. Tosin Haapala itse syyttää tästä Turvallisuuskomiteaa jo juttunsa otsikossa ”Mitä peliä puolustusministeriön turvallisuuskomitea pelaa presidentinvaalien alla?” 


Jos Haapalan lähde on tosiaan hallituspuolueista, niin sekä Nato-olettamus että presidentinvaali-olettamus kertovat kyseessä olevan todennäköisimmin keskustalaisen tiedonlähteen. Kokoomuksella on valmis Nato-kanta ja Niinistö ehdokkaana. Sinisillä on eloonjäämiskamppailunsa, ei presidenttiehdokasta, presidentille hyvin lojaalisti toimineet ministerit  ja Nato-jäsenyyttä kannattava Sampo Terho. Mutta tämä mietiskely Haapalan lähteestä on toki vain valistunutta arvailua.


Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen on kertonut muistion luovutuksesta sen, että kun kyseessä ei ollut luottamukselliseksi tai salaiseksi julistettu asiakirja, oli se lain mukaan pyydettäessä luovutettava. Sitä, miten alkuperäisen, asiallisen jutun aiheesta kirjoittanut HS:n Paavo Teittinen osasi muistiota pyytää, ei kerrota missään.


Aloite muistion julkaisusta tuli siis Helsingin Sanomilta ja julkinen aloite kohuun tuli Timo Haapalalta. Kuitenkin useammissa asiasta kertovissa jutuissa esiintyi sisäänrakennettuna väite, että Turvallisuuskomitea olisi ollut aktiivinen muistion julkaisussa. Sitä se tosiaan ei ollut, vaikka sitä korostetaan kritiikissä hyvin painavana syntinä. Itse pitäisin kohun tärkeimpänä synnyttäjänä sitä/niitä ihmisiä, jotka kuvasivat Haapalalle ”ulkopolitiikan ja maan johdon lukeneen kauhuissaan raporttia”  ja kehystivät Haapalalle herkullisen jutun. Haapalan tyyli ja asema ovat sellaisia, että hänelle tällainen isoeleinen kauhistelukolumnointi on se tärkein ilmaisutapa. Tämän on todennäköisesti ymmärtänyt myös se/ne ihmiset, jotka Haapalalle ovat asiasta kertoneet. Haapalan kautta juttu saa taatusti vauhtia ja väriä. Sitä mitkä motiivit hänellä/heillä tähän oli, ei pysty sanomaan. Tai sitten Haapala vain kuuli juorun, jonka arvioi riittäväksi pohjaksi julkaista kolumnin. Tietoa näistä taustoista ei ole ja tuskin saadaankaan, sillä journalistin lähdesuoja on erittäin hyvistä syistä pitävä.


Toinen Haapalan alkuperäisessä jutussa esiintynyt väärinkäsitys, että muistio olisi Turvallisuuskomitean virallinen kanta, toistuu paitsi yleisön kommenteissa ja kysymyksissä, niin myös jälleen aiheesta kirjoitetuissa lehtijutuissa. Tätä väärinkäsitystä voimistaa vielä kansanedustaja Ilkka Kanervan kummallisena pitämäni ulostulo, jossa hän vaatii että ”Nykyisen valtiollisen turvallisuuskomitean ei pitäisi saada muodostaa Suomen virallisia kantoja turvallisuusasioissa.”


Kummalliseksi ulostulon tekee minusta se, että Turvallisuuskomitea ei muodosta kantoja, vaan poliitikot muodostavat ja virkakoneisto toteuttaa niitä asiantuntemuksensa avulla. Kanervan vaatimus turvallisuusneuvoston perustamisesta sisältää kaikuja kamppailusta, jota käytiin turvallisuuskomiteaa perustettaessa. Kanerva myös tietää vallan hyvin sen, että turvallisuusneuvoston perustaminen olisi poliittisesti ja juridisesti erittäin haastava prosessi, josta ei sitäpaitsi ole kirjattu sanaakaan hallitusohjelmaan. Sinällään lisäresurssien saaminen, myös poliittisten sellaisten, ennakointityöhön ja varautumiseen olisi ihan paikallaan.





Ilta-Sanomat nimittää korjausta täsmennykseksi.

Toki Haapalan juttuun tehtiin loppujen lopuksi korjaus, jossa kerrottiin, että kyseessä oli asiantuntijaverkoston muistio, ei Turvallisuuskomitean kanta. Tähän tekstin sisällön kannalta erittäin olennaiseen korjaukseen (tai täsmennykseen, kuten IS jostain syystä haluaa sanoa) kului yli kaksi vuorokautta julkaisuhetkestä. Toki hyvä, että tieto korjattiin, mutta väärä tieto oli jo karannut maailmalle kauan ennen korjausta. Kuten Faktabaari asiasta totesi ”Mutta kuten aina, aihetta koskenut julkinen keskustelu oli siihen mennessä jo alkanut elää omaa, muistion sisällöstä, tekijöistä ja statuksesta riippumatonta elämäänsä.”


Tämä kahden toimittajan sananvaihto asiasta kuvaa hyvin sitä, miten epäselvä tilanne useimmille on. Haapalan twiitistä käy myös hyvin ilmi hänen asennoitumisensa asiantuntijaverkoston työhön.

Kolmas Haapalan ja myös muiden kriittisissä näkemyksissä esitetty kummallisuus oli muistiossa esitettyjen keinojen leimaaminen mielikuvituksellisiksi. Kaikki paperissa mainitut Venäjän vaikuttamistavat ovat jo tapahtuneita
, meillä tai muualla. Vihjailut liiasta Remeksen lukemisesta eivät poista sitä tosiseikkaa, että turvallisuusympäristömme on muuttunut karusti huonompaan suuntaan. Tai sitä, että Remeksen kirjojen korkeatasoinen taustatutkimus näkyy niiden toimintaympäristön realistisuudessa.

Jotkut politiikan huipulla pitävät tällaista olemassaoleviin ilmiöihin varautumista tai edes niistä puhumista alarmismina eli siis että niissä esitettävä vaara olisi aiheetonta tai liioiteltua. Tämä asenne väikkyi myös Haapala välittämissä kommenteissa. Tämä koskee erityisesti Venäjän toimien arviointia. UPI:n karuhko Venäjä-raportti sai aikanaan samanlaista ryöpytystä kuin muistio.

Käsillä olleen tiedon avulla oli kuitenkin mahdollista muodostaa asiapohjaltaan kestävä esitys Turvallisuuskomitena asiantuntijaverkoston muistiosta ja kokonaisuudesta, joka siihen liittyy. Siihen kykenivät ainakin sekä alkuperäinen HS:n juttu että Haapalan Ilta-Sanomien kilpailija Iltalehti.

Toki Haapalan juttu oli nimenomaan näkemyksellinen kolumni, mutta sellainenkin on rakennettava faktojen pohjalle. Veikkaisin, että tulevaisuudessa niitä faktoja on tosin hankalampaa metsästää, sillä tämä kohu lienee saanut muutkin kuin Turvallisuuskomitean miettimään mitä asioista varautumisesta on syytä kertoa julkisuuteen.


Faktantarkitusta ansiokkaasti tekevä Faktabaari kävi omassa kirjoituksessaan Haapalan kirjoituksen läpi hyvin tarkasti läpi. Se myös esitti jo tässä vaiheessa johtopäätökset, jotka ovat kestäneet hyvin myös prosessin myöhempien vaiheiden läpi. 


Faktabaari: Mitä tästä opimme?
 

  • Turvallisuuskomitea on valtionhallinnon korkeimmista virkamiehistä koostuva elin, jonka kannanotoilla ja päätöksillä on suuri merkitys. Sen lakisääteisenä tehtävänä on mm. ennakoivan varautumisen edistäminen.
  • Varautumisen suunnittelussa komitea käyttää apuna sekä hallinnon omia että sen ulkopuolisia asiantuntijoita. He esittävät henkilökohtaisia näkemyksiä, joille ei voida antaa samaa merkitystä kuin komitean päätöksille.
  • Tässä tapauksessa eroa komitean kannan ja asiantuntijoiden näkemysten välillä ei mediassa tehty selväksi. Siitä aiheutui harhaista julkista keskustelua ja varautumista vaikeuttavia kannanottoja,
  • Kohun keskipisteessä ollut muistio ei sellaisenaan edistänyt kansalaisten ymmärrystä mahdollisen ulkoisen vaikuttamisen keinoista ja tavoitteista. Uhkia koskevien luetteloiden julkaiseminen ei ole tarkoituksenmukaista, koska kaikkien uhkien torjumiseen ei voida eikä pidä varautua samalla painolla.
  • Todennäköisten uhkien erottaminen epätodennäköisistä olisi edellyttänyt poliittista harkintaa. Uhkakuvien esittäminen ilman tällaista harkintaa ja ilman toimintaohjeita lisää epävarmuutta ja pelkoa, jota varautumisen avulla on tarkoitus vähentää.
  • Ulkoisiin uhkiin varautuminen on kansallisen turvallisuuspolitiikan ydin. Vastuu siitä, että aihetta koskeva julkinen keskustelu edistää kansallista turvallisuutta on viimekädessä poliitikoilla, ei virkamiehillä.

Kritisoin jo aiemmin voimakkaasti presidentti Niinistön reaktiota tilanteeseen. Minun tulkintani mukaan presidentti kuitenkin veti jollain tasolla arvostelunsa takaisin todetessaan vaalitentissä 13.11. :

”Informaatiovaikuttamisesta @niinisto toteaa, että julkisessa hallinnossa kannattaisi luoda fiktiivisiä mahdollisuuksia kaikesta siitä, mitä voi tulla eteen. Niin että meillä on heti ratkaisun avaimet kädessä. Tähän sitten vielä lisäksi koulutus ja sivistys." 

”Venäjän osalta @niinisto nostaa esille tarpeen varautua erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi lapsikiistoissa varautumista on tehty ja asioiden hoito on parantunut. Juuri tällaista aktiviteettia kaivattaisiin. #Presidentinvaalit2018”.

Minä pidän näiden kahden twiitin sisältöä ja myös niiden nostamista kampanjatilin twiiteiksi osoituksena, että presidentti pitää Turvallisuuskomitean ennakointityötä tarpeellisena ja arvossa. Mutta presidentin ja ylipäällikön aiempi arvostelu teki kuitenkin virkakoneiston edustajille hyvin hankalaksi nousta puolustamaan Turvallisuuskomiteaa. Käynnissä olevat presidentinvaalit puolestaan tekevät poliitikoille presidentin toiminnan arvostelun hankalaksi, sillä gallup-asetelma saa tällaisesta puhuvan näyttämään auttamatta häviöllä oloaan selittelevältä pikkusielulta.

Mediakaan ei tähän ole oikein pystynyt tarttumaan, sillä aihe on median murroksen runtelemille toimituksille hyvin hankala: paljon työtä ja asiantuntemusta vaativa, mutta todennäköisesti aika harvaa kiinnostava. Lisäksi toimittajille, kuten melkein kaikilla muillekin ammattikunnille, on hieman noloa setviä julkisesti oman alan ihmisiä. Uuden Suomen Markku Huusko kirjoitti prosessista lyhyen, mutta ansiokkaan kuvauksen, joka kuitenkin keskittyi pelkästään pääosin poliitikkojen tekemisiin ja sanomisiin.


Lisäys: Myös Arja Paananen kirjoitti Ilta-Sanomiin tarkkanäköisen ja suhteellisuudentajuisen analyysin tilanteesta.

Erkki Tuomioja otti raporttiin myös kantaa tuoreeltaan, ilmeisesti kuitenkin vasta Haapalan jutun luettuaan, 30.10. Facebookissa. Siinä Tuomioja on Haapalan kanssa hyvin samoilla linjoilla sekä näkemyksen että tyylin puolesta.

"Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto" on pohtinut sitä mitä kaikkea naapuri voisi tehdä vaikuttaakseen Suomen vaaleihin. Paperin viimeinen kohta vaikuttamisen tavoitteista on: "Viranomaisten uskottavuuden heikentäminen". Ei sellaiseen tarvita rajan takaa tulevaa vaikuttamista. Siihen riittää ihan supisuomalainen joukko Turvallisuuskomiteaan koottuja pahauskoisia hölmöjä. 

Asiaan liittyviä kriittisiä puheenvuoroja kuultiin myös kahdelta vanhemman polven demarilta. Nykyään Venäjän kaasuputken lobbausta tekevä Paavo Lipponen piti Turvallisuuskomiteaa “demokratian ulkopuolisena porukkana, jollaisia ei pitäisi olla olemassa". Lausunto viittaa siihen, että Turvallisuuskomitea olisi jotenkin poliittisen johdon ulottumattomissa, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Todennäköisesti Lipponen tarkoitti tällä ilmaisulla, että ei pidä tällaisen elimen koostamista viranhaltijoista poliitikkojen sijaan hyvänä ratkaisuna. Mutta joka tapauksessa maailmalle lähti taas hyvin helposti virheellisesti tulkittava näkemys Turvallisuuskomitean luonteesta ja asemasta.

Haapala päätti nostaa asian Kanervan ja Lipposen innoittaman uudestaan esiin ja kirjoitti 26.11. taas kolumnin, tällä kertaa otsikolla: "Onko salamurhavaroituksillaan vauhtisokeuteen hurahtanut turvallisuuskomitea lopun edessä?" Jutun mukaan Haapala arvioi nyt Turvallisuuskomitean lakkauttamisen olevan nyt realistinen vaihtoehto. Hän toteaa myös seuraavasti:

"Ärtymystä poliitikkojen piirissä on herättänyt epäilemättä komitean puolustajiin liittyneiden upseerien ja tutkijoiden joukko, joiden puheista on voinut vetää johtopäätöksen, että poliitikot ovat turvallisuuskysymyksissä ja Venäjän uhan suhteen liki lapsen asteella."


Tässä Haapala vetää ihan perinteistä riidankylväjän roolia, jossa kertoo yhdelle ryhmälle mitä ilkeää toinen ryhmä heistä ajattelee. Tai pikemminkin mitä ilkeää Haapala ajattelee heistä ajateltavan. Eikä Turvallisuuskomitean lakkauttaminen ole yhtään sen realistisempi vaihtoehto kuin turvallisuusneuvoston perustaminenkaan. Mutta oman näkemyksensä Haapala tekee kyllä tässä kirjoituksessa selväksi. 

Asiaa ei ole puitu pelkästään mediassa, vaan Haapalan kolumni nosti Turvallisuuskomitan työskentelyn myös politiikan esityslistalle. Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas) teki heti 1.11. kirjallisen kysymyksen eduskunnassa puolustusministeri Niinistölle vastattavaksi:


”Kyseisen asiantuntijatyöryhmän tuotos ja sen uutisointi olivat asiantuntijatyön sijaan trollitoimintaa ja hybridihörhöilyä. Se heikensi muodollisesti arvovaltaisen Turvallisuuskomitean uskottavuutta ja asetti työryhmän motiivit kyseenalaisiksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä perusteella puolustusministeriön Turvallisuuskomitean asiantuntijaryhmä on määrätty salaiseksi,  aiotaanko työryhmän jäsenet julkistaa sekä mihin toimiin vastuuministeri ryhtyy, jotta Turvallisuuskomitea ei enempää heikennä kansalaisten turvallisuudentunnetta?”


Mustajärven kysymys oli pitkälti Haapalan kolumni käännettynä eduskuntakysymykseksi. Mustajärvi on hyvin informoitu ihminen, sillä hän kuuluu puolustusvaliokuntaan, joten en millään usko, että muistion asiat olisivat tulleet hänelle yllätyksenä. Kysymyksen sanamuoto viittaa siihen, että Mustajärvi haluaa juuri kysymyksessään esitetyllä tavalla heikentää Turvallisuuskomitean uskottavuutta. Virkavastuulla toimivien asiantuntijoiden työn nimittäminen trollitoiminnaksi ja hybridihörhöilyksiksi on törkeästi sanottu. Jos tämä väite olisi totta, pitäisi näiden ihmisten olla laillisuusvalvonnan tai ainakin kurinpitomenettelyn kohteina. Mainintaa tällaisista prosesseista en ole nähnyt missään. Enkä tosin usko että sellaiseen on mitään syytäkään.


Mustajärvi myös nostaa esiin monia hiertäneen asian verkoston jäsenten salatusta henkilöllisyydestä. Turvallisuuskomitean puheenjohtajan, puolustusministeriön kansalianpäällikön Jukka Juustin mukaan verkoston jäsenten nimet ovat luottamuksellisia, mutta he itse saisivat halutessaan kertoa jäsenyydestään. He ovat kuitenkin sopineet keskenään, ettei kukaan kerro jäsenyydestään julkisesti.


Aurora Rämö kirjoittaa Suomen Kuvalehden kolumnissaan (€) prosessista ja päätyy kertomaan kielteisen tietopyyntövastauksen perusteista. Pyyntö koski siis verkoston kokoonpanoa. Rämön esittämä huoli läpinäkyvyyden puutteesta on ihan perusteltu avoimessa demokratiassa. Eikä hän ollut ainoa asiaa esiin nostanut






Julkisuuden avulla journalismi voi toimia vallan vahtikoirana ja avata kansalaisille heidän elämäänsä vaikuttavia prosesseja ja niitä prosesseja pyörittäviä tahoja ja ihmisiä. Kun on lakiin perustuvaa valtaa ja vastuuta muista ihmisistä, pitää olla myös tilivelvollisuutta. Ja sitten tulee se mutta.

Erilaisissa valemedioissa on arvuuteltu hyvin ikävään sävyyn verkoston jäsenten nimiä. Jos joku tai jotkut varmistettaisiin verkoston jäseniksi, saisivat he päälleen armottoman paskamyrskyn. Meillä on yhteiskunnassamme tällä hetkellä voimaantuneina ja voimaannutettuina aineksia, jotka käyvät armottomasti eri tavalla ajattelevien kimppuun. Venäjän toimia kriittisesti arvioivat saavat säännönmukaista vastaansa panettelua ja muuta häirintää. Tämän tiedän kokemuksesta ja kokemusten jakamisen kautta. Niin kauan kun yhteiskunta ei pysty suojelemaan näitä asiantuntijoita verkkoväkivallalta, niin pitää tehdä päätös siitä, että kummasta pidetään kiinni, avoimuudesta vai turvallisuuden hyväksi työtä tekevien turvallisuudesta. Turvallisuuskomitea on valinnut jälkimmäisen toimintalinjan ja sillä on eittämättömät perusteensa.


Joka tapauksessa veikkaisin, että jotkut verkostosta jo lopettivat homman saatuaan kovasanaiset haukut ensin presidentiltä ja monelta muulta ja näyttäytyessään mediassa esitettyjen virheellisten tietojen takia hyvin epäedullisessa valossa. Ja vaikkei kukaan lähtisikään, niin tämä kokemus ei voi olla vaikuttamatta juuri siihen työhön, jota heiltä on pyydetty Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen tekemään.

Tässä on koottuna lähes kaikki julkinen kommentointi asiasta. Tätä tapausta ei siis ole kommentoitu mitenkään laajalti, enemmälti oikeastaan vain yhdessä presidenttitentissä ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen juhlaseminaarissa. Puhetta muuten veikkaisin riittäneen. 

On siis tapahtunut ainakin seuraavaa: 



  • Presidenttiehdokkaat kyseenalaistivat joukolla maan keskeistä turvallisuusinstituutiota.
  • Entinen pääministerin ja nykyinen puolustusvaliokunnan puheenjohtajan vaativat, tai heidän tulkittiin vaatineen, Turvallisuuskomitean lakkauttamista.
  • Puolustusvaliokunnan jäsen laati kirjallisen kysymyksen eduskunnassa puolustusministerin vastattavaksi.
  • On julkaistu lukuisia valemedioiden juttuja, joissa päästiin todistamaan turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kyvyttömyydestä ja vainoharhaisuudesta.
  • On julkaistu lukuisia perinteisten medioiden juttuja, joissa Turvallisuuskomitean asema ja olemus välittyi puutteellisesti tai vääristyneesti.


Tämän turhan kohun merkitystä korostaa se, että vaikka emme ole nyt todellakaan sodassa, emme elä myöskään syvässä rauhantilassa. Meitä vastaan käydään informaatiosotaa, jonka tavoitteena on herättää epäluottamusta, hämmennystä ja pelkoa. Nämä tunteet puolestaan halvaannuttavat yleistä mielipidettä, joka on demokraattisen päätöksenteon toimivuuden edellytys. Venäjän länsimaita vastaan käymä informaatiosota siis pyrkii heikentämään meitä, jotta Kreml voisi ajaa omia valtapoliittisia tavoitteitaan kansainvälisessä politiikassa.


Nämä ajat ovat sellaisia, että älyllinen, tiedollinen ja moraalinen löysyys ovat vaarallisia asioita. Kriittisyys on yhteiskunnalle elintärkeä käyttövoima, mutta tällä hetkellä on pidettävä erityisen tarkasti huolta faktoista ja asiallisuudesta. Tässä tasapainoilussa Timo Haapala on valitettavasti epäonnistunut pahasti ja hänen epäonnistumisellaan on ollut seurauksensa.


Haapalalla tärkeän median näkyvänä kommentaattorina on tärkeä asema ja se asettaa hänelle myös vastuuta. Hän tuntee ihmiset ja asiat, on tuttu naama ja siksi häneen luotetaan enemmän. Ja siksi hänen pitäisi olla erityisen tarkkana. Saa aukoa, saa olla kriittinen ja saa olla mitä mieltä haluaa, mutta nyt on erityisen väärä aika kulmien oikomiseen jutun herkullisuuden lisäämisessä. Ei tämä yksi juttu, vaikka isohko sellainen onkin, mitään katastrofia aiheuta. Mutta kysymys on ajallisesti ja määrällisesti pitkäkestoisesta toiminnasta, jossa Venäjä subversion avulla pyrkii hitaasti nakertamaan sen tavoitteille vastarintaa tekevää johtajuutta pois tieltä. Saksassa vaikuttamisen kohteena on ollut Angela Merkel, Britanniassa EU-jäsenyys, Yhdysvalloissa koko poliittinen järjestelmä. Suomessa kohteina ovat olleet yhteiskunnalliset instituutiot laidasta laitaan, EU-jäsenyydestä ev.lut.-kirkkoon ja poliisista journalismiin.





Haapalan juttu käännettiin Venäjän valtion Inosmi-uutispalveluun, jonne (luvatta) käännetään artikkeleja länsimaisista medioista. Minun YLE-kolumnini on tainnut päätyä sinne kolme kertaa.

En minä siis pidä todennäköisenä sitä, että Haapala tai hänen lähteensä olisi toiminut tietoisesti Venäjän tahdon mukaisesti, mutta kyllä he Venäjän edun mukaisesti ja Suomen edun vastaisesti tulivat (tahattomasti) toimineeksi. Jostain ne motiivit tähän toimintaan on ammennettu ja silloin puhutaan Neuvostoliiton ja Venäjän Suomeen kohdistaman vaikutustyön vuosikymmenistä. Me varmaankin pidämme omana etunamme monia asioita, jotka ovat kenties enemmänkin Venäjän etu.

Joka tapauksessa nyt tätä tapausta tullaan tästä hamaan maailman tappiin esittelemään esimerkkinä siitä, miten varautumista ja ennakointia tekevät tahot ovat eksyksissä ja jopa vaarallisia Suomen turvallisuudelle. Kun Timo Haapala moitti Turvallisuuskomiteaa kovin sanoin harkintakyvyttömäksi hysterianlietsojaksi, niin kaiken tämän jälkeen voi perustellusti sanoa lapsuudesta opitun mukaisesti: se joka sanoo, on itse.




tiistai 31. lokakuuta 2017

Ylipäällikkö romutti riskien ennakoinnin

Viime viikonloppuna HS julkaisi Paavo Teittisen kirjoittaman jutun asiantuntijoiden arvioista siitä, miten Venäjä voisi sekaantua presidentinvaaleihin. Juttu oli oikein asiallinen. Ainoa mitä jäin itse ihmettelemään, oli jutussa mainitun muistion hankkimistapa, josta ei mainittu mitään.

Lisäys: Pääsihteeri Vesa Valtosen mukaan HS osasi pyytää asiakirjaa ja se oli julkisuuslain mukaan annettava. Siitä, miten HS osasi sitä pyytää, ei ole tietoa. Sen voi arvella liittyneen siihen, että verkostossa on mukana median edustajia.

Ensimmäiset poikittaiset sanat jutun esittelemästä riskiarvioista tuli IS:n Timo Haapalalta. Hän leimasi Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston listan naurettavaksi ja esitti TK:n sekaantuneen listan julkistaessaan vaaleihin.

Haapalan kirjoittaa: ”Ulkopolitiikan ja maan johdossa on IS:n tietojen mukaan luettu raportin tietoja ja näkemyksiä kauhuissaan.” Tältä pohjalta voisi esittää jopa kysymyksen siitä, oliko ensin Haapalan juttuidea vai ”ulkopolitiikan ja maan johdon” edustajan vinkki. Tässä esiintyy myös ensimmäisen kerran tähän tapaukseen liittyvä perusepäselvyys siitä, minkä tässä ajatellaan olevan väärin. Tietojen, tietojen levittämisen vai tietojen levittäjän. Siis että oliko väärin levittää oikeaa tietoa vai väärin väärää tietoa vai onko TK ylipäätään väärässä tehdessään tällaista työtä.

Haapala myös paheksui Venäjän uuden suurlähettilään Palvel Kuznetsovin nostamista esiin. Hän itsehän sai ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana haastattelun Kuznetsovilta. Olisi luullut, että samassa lehdessä ilmestynyt Arja Paanasen teksti Kuznetsovista olisi saanut Haapalan ymmärtämään, että tällä suurlähettiläällä on taustaa juuri sellaisissa asioissa, joista TK:n asiantuntijaverkostot ovat  huolissaan. Haapalan perusteet lähettilään kunnollisuuteen liittyivät lähinnä siihen, että haastattelu saatiin oman haastattelupyynnön pohjalta ja että ”Lähettiläs vastasi korrektisti esitettyihin kysymyksiin.

Seuraavaksi tätä TK:n listaa ehti kommentoimaan Erkki Tuomioja Facebook-päivityksessään:

"Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto" on pohtinut sitä mitä kaikkea naapuri voisi tehdä vaikuttaakseen Suomen vaaleihin. Paperin viimeinen kohta vaikuttamisen tavoitteista on: "Viranomaisten uskottavuuden heikentäminen". Ei sellaiseen tarvita rajan takaa tulevaa vaikuttamista. Siihen riittää ihan supisuomalainen joukko Turvallisuuskomiteaan koottuja pahauskoisia hölmöjä.

Tuomiojakaan ei suoraan sano, mikä listassa on hänen mielestään vialla, mutta se on kuitenkin kohtuullisella varmuudella pääteltävissä. Tuomioja pitää tietoja väärinä ja niiden keräämiseen osallistuneita pahauskoisina hölmöinä. Eli sekä pahoina että huonoina.

Tämä Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto siis koostuu eri taustalla olevista asiantuntijoista. He ovat mukana nimettöminä, jotta voisivat vapaasti ilmaista mielipiteitään. Nimettömyys kannatti myös sen takia, että nyt viimeistään tämä ryhmä olisi saanut kuraa niskaansa urakalla. Erinäisissä valemedioissa arvaillaan, että ketä verkostoon kuuluu ja arvioidaan heitä hyvin samantyyppisesti kuin Tuomioja teki. Valemedioissa kielenkäyttö on toki ronskimpaa, mutta mielipiteet verkoston asiantuntijoista käyvät erittäin hyvin yhteen Tuomiojan vastaavien kanssa.

Seuraavaksi Turvallisuuskomitea saikin niskaan kuraa korkeimmalta mahdolliselta tasolta. EVA:n järjestämässä vaaliväittelyssä presidenttiehdokas Niinistö otti kantaa näin:

”On sen tason salamurhajuttuja, että jos sellaista kylvetään, ei sitä ihan vakavalla mielellä tehdä. Kyllä siinä joku taka-ajatus täytyy olla.”

”Tänään saatiin hyvä esimerkki trollauksesta, kun tämä trollausta ehkäisevän komitean asiantuntijaporukka antoi omia mielipiteitään.”

Ylipäällikkö, vaikka ei siinä ominaisuudessa juuri sillä hetkellä ollutkaan, tuomitsi näin tehdyn työn pahantahtoiseksi trollaukseksi. Maan parhaiten informoituna henkilönä Niinistön täytyy tietää, että listalla esitetyt keinot ovat jo käytettyjä, meillä tai muualla. Venäjän hallitus murhasi maasta paenneen Litvinenkon kammottavalla tavalla radioaktiivisella poloniumilla, lähettäen näin viestin venäläisille, että ei kannata uhmata Kremliä ulkomaillakaan. Viime vuonna Montenegrossa paljastui venäläisten johtama vallankaappaushanke, jossa yhtenä osana oli pääministerin salamurha. Listalla myös arvioitiin salamurhan mahdollisuutta näin:  ”Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku.

Vaalikeskustelussa olivat muutkin ehdokkaat sitten pakotettuja kommentoimaan esille nostettua paperia, mutta kommenteista päätellen ainakin osa heistä oli täysin väärässä käsityksessä asiasta. Ei ole mitään ”Turvallisuuskomitean raporttia”, jota he paheksuivat, vaan verkoston tuottama muistio, johon on kerätty erilaisia ajatuksia. Täysin normaali vaihe missä tahansa suunnittelutyössä. Toki voi miettiä, että kannattiko antaa medialle tätä paperia, vaikka se sisälsikin tärkeää tietoa, jota on jaettava myös suurelle yleisölle. Se ainakin on varmaa, että tästä lähtien media saa mahdollisimman vähän mitään materiaalia ja haastatteluissakin puhutaan ympäripyöreitä. Voipa käydä niinkin, että ennakointityötä tekevät viranhaltijat törmäävät haluttomuuteen osallistua otona tällaisen toimintaan, josta hyvästä voi saada haukut presidentiltä.

Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimituksen esimies Kalle Silfverberg kirjoitti tänään kommentin, jossa hyvin suorasukaisesti ilmoitti Niinistön olevan arviossaan väärässä: ”On valitettavaa, että varsin normaalilta kuulostavan varautumisen julkitulo aiheuttaa tuohtumusta valtion ylimmässä johdossa.” Ansiokkaassa analyysissään Silfverberg nostaa esille myös Niinistön kritiikin vastaanoton upseerien keskuudessa. Itse ajattelisin tyrmistyksen vallinneen kaikilla valtionhallinnon sektoreilla, jossa tehdään ennakointityötä tällä hetkellä.

Presidentti ja ylipäällikkö murskasi olemattomin perustein juuri sitä olennaisen tärkeää perustyötä, jota turvallisuuden kanssa tekemisissä olevat tahot tekevät virkavastuulla. Varsinkin kun kritiikistä ei saanut juuri lainkaan selvää, että mihin kritiikki tarkkaan ottaen kohdistui: tiedon levitykseen, tietoon vai tiedon levittäjään. Käytännössä tasavallan presidentti ilmoitti Suomen kokonaisturvallisuutta koordinoivan Turvallisuuskomitean olevan kyvytön tehtävässään. En usko hänen sitä tarkoittaneen, mutta se vaikutelma hänen lausunnoistaan tulee. Asian tekee vielä vakavammaksi se ensi viikolla pitäisi olla Turvallisuuskomitean johtaman strategiatyön julkaisu kun Yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivitys 2017 julkaistaan.

Minua on myös hämmästyttänyt se, että yksikään poliitikko ei ole rientänyt tukemaan työtään tehnyttä Turvallisuuskomiteaa. Puolustusministeri Jussi Niinistö sentään piti esitystä vain ”aika raflaavana”. Tosin hän ei ole kyseistä paperia nähnyt ja ei siksi halunut kommentoida enempää. Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen on jätetty yksin puolustamaan ennakointityötä. Voi vain kuvitella minkälaisia tuntoja  tämä teilaus on herättänyt Turvallisuuskomitean työskentelyyn tavalla tai toisella osallistuvilla.

Parissakin kommentissa muistio on samaistettu TK:n lista Ilkka Remeksen kirjoihin. Itse asiassa Remeksen kirjoissa on toimintatapojen ja rakenteiden kuvaus hyvin realistista. Vaikka juonenkulut ovat fiktiota, niin se fiktio tapahtuu mitä ilmeisimmin erittäin huolellisen taustatyön mahdollistamassa hyvinkin realistisessa ympäristössä. En tiedä kuinka moni Remeksen lukijoista ymmärtää hänen tarjoavan yhtä paljon tietoa kuin toimintaakin kirjojensa sivuilla.

Vaikka presidentti Niinistö saa aina tasaisin väliajoin julkisiakin kärttyisyyskohtauksia, niin tämä tuskin on sellainen. Kyse on liian isoista asioista siihen. Yksi tapa tulkita Niinistön purkausta on ajatella, että hän haluaa lähettää tällä käytöksellään viestin Venäjälle. Siellä kun mitä ilmeisimmin ollaan tyytymättömiä Suomen linjoihin. Erityisesti Venäjällä ollaan huolissaan Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Kun presidenttiehdokkaista Nils Torvalds kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä ja vastikään eläköitynyt Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen vaati kirjassaan samaa, voidaan sanoa Nato-keskustelun saanen potkua. Tämä sama Tehtaankadulle viestiminen selittäisi myös presidenttiä edelleen lähellä olevan suurlähettiläs Rene Nybergin kummallisen purkauksen Himasta kohtaan Helsingin Sanomien yleisönosastolla.

Juuri nyt on siis edelleen epäselvää tuomitaanko tiedot, tietojen jakaminen vai tietojen jakaja. Joka tapauksessa tasavallan presidentin purkaus taatusti vähentää turvallisuuden asiantuntijoiden halua kommentoida julkisesti asioita. Sen lisäksi, että he voivat ajatella joutuvansa valtiojohdon hampaisiin, niin he kun tulevat saamaan tästä hamaan tulevaisuuteen silmille Niinistön sanat trollauksesta, jos puhuvat mahdollisista riskeistä.

Joka tapauksessa tällaisen ryöpytyksen jäljiltä on Turvallisuuskomitea huonosti kiinni. Saa nähdä nappaako kasakka sen nyt.


P.S. En ole tässä mainitus ennakointiverkoston jäsen. Ainoa virallinen asemani näissä kuvioissa on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mediajaoston asiantuntijajäsenyys.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Vieraskynä: Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kytkökset Venäjä-mielisiin militanttiryhmittymiin

Teksti: JJV

Viikonloppuna lauantaina 21.10.2017 Pohjoismaissa aktiivisesti toimiva uusinatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) järjesti Tampereella väkivaltaisen mielenosoituksen. PVL:n mielenosoitus sai mediahuomiota ja päällimmäisiksi aiheiksi nousivat väkivaltainen yhteenotto, asema-aukion kuolemaan johtaneesta törkeästä pahoinpitelystä tuomitun Jesse Torniaisen aktiivinen ja näkyvä rooli osana mielenosoitusta sekä Juha Mylly -nimisen varusmiehen esiintyminen sotilaspuvussa väkivaltaisen poliittisen mellakan osanottajana.
Edellä mainituista aiheista voidaan hyvin perustein pitää tärkeimpänä niin kutsuttua sotilasasukohua, sillä sen taustalta löytyvät kytkökset suurempaan kokonaisuuteen. Tämän kokonaisuuden elementteinä toimivat militantti ja kumouksellinen sotilastoiminta, ääri-venäläispatrioottinen ideologia sekä vuodesta 2014 lähtien Venäjän valtion länsistrategiana toiminut hybridisodankäynnin konsepti. Lyhyesti kiteytettynä kyseinen edellä mainittu mediakohu paljasti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja militantin äärijärjestön Donetskin Kansantasavallan välisen jo ennalta-arvatun ja odotetun yhteyden ja koordinaation.
Juha Mylly sotilasasussa ottamassa osaa
äärioikeiston mielenosoitukseen. Kuva: Aamulehti

Lisäys: Myllyn oikealla puolella, osin selin, on Yan Petrovskiy, Norjassa asunut venäläinen uusnatsi, joka oli aiemmin Donbassissa taistelemassa kapinallisten riveissä. Tässä videossa hänet voi nähdä hyökkäämässä vastamielenosoittajien kimppuun.
Lisäys: Tästä on esitetty toisenlaisiakin näkemyksiä, kuka on kyseessä.
Lisäys: Vertailua kasvokuvilla. Saattaa hyvinkin olla eri henkilö.


Mistä oikein kyse

Sotilasasukohun keskiössä toimineen Juha Myllyn sosiaalisen median sisältö paljastaa hänen henkilökohtaisen viehtymyksensä Ukrainan itäosissa toimivien aseellisten militanttiryhmittymien, Donetskin ja Luganskin mielikuvitustasavaltojen, väkivaltaiseen toimintaan. Donetskin ja Luganskin kansantasavallat ovat islamilaisen kalifaatin ISIS:n kaltaisia valtiota imitoivia väkivaltaisia äärijärjestöjä, jotka nykyisellä hetkellä miehittävät osaa Ukrainalle kuuluvaa maa-aluetta maan itäisissä osissa Venäjän rajaa vasten. Venäjä tukee edellä mainittuja äärijärjestöjä materiaalisesti, poliittisesti sekä sotilaallisesti, niin virallisesti kuin epävirallisestikin.

БУДЬ ПАТРИОТОМ - ПОМОГИ ДОНБАССУ! 
Käännettynä: ”Ole patriootti, auta Donbassia”.
Osansa näiden kulissien ylläpitämisessä on Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n alaisuudessa toimivalla RISS-tutkimuslaitoksella. RISS:n palveluksessa toimii Suomessa tunnettu Venäjän valtion eteen töitä tekevä Johan Bäckman. Bäckman on myös toiminut Donetskin "edustuston" puolesta. Venäläisessä mediassa levitettyjen valeuutisten takia joutui Suomen ulkoministeriö erikseen kerto,aan, ettei Suomi tunnusta mitään tällaista toimijaa.
Bäckman on toiminut aktiivisena toimijana Euroopassa, markkinoiden aggressiivisesti niin sanottujen ”kansantasavaltojen” toimintaa. Äärijärjestöjen palkkalistoilla toimii myös muita suomalaisia, kuten jo lakkautetun Verkkomedia-nimisen disinformaatiosivuston entinen päätoimittaja Janus Putkonen. Putkonen toimii valtiollista mediataloa imitoivan DONI-News valemedian päätoimittajana Donetskissa. Lisäksi DONI-News Agencyn palveluksessa on toiminut myös toinen suomalainen, Jarmo Ekman, joka tunnetaan myös marginaaliryhmittymille tuotetusta antisemitisistä avaruusolentojen ja juutalaisten salaliitosta hekumoivista blogikirjoitelmista. Ekman toimii Paavo Väyrysen Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsenenä.


Kuvakaappaus: DONi Newsin Janus Putkonen haastattelee Johan Bäckmania.
Luganskin ja Donetskin ”kansantasavallat” ovat syyllistyneet törkeisiin kansainvälisen oikeuden silmissä tehtyihin rikoksiin, joihin kuuluvat muun muassa lukuisat sotarikokset, kidutukset, murhat, pakkotyö, epäinhimillinen siviilien kohtelu sekä tuhansien ukrainalaissotilaiden ja -siviilien surmaaminen. Ukrainan valtio on määritellyt Luganskin ja Donetskin kansantasavallat terrorijärjestöiksi ja osa miehitetyllä alueella toimivista henkilöistä on kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikoksista ihmisyyttä vastaan. Iso-Britannia tuomitsi vastikään terroristisesta toiminnasta viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen maan kansalaisen, joka oli matkannut vierastaistelijaksi Itä-Ukrainassa toimivan äärijärjestön alaisuuteen, osallistuen ukrainalaissotilaiden surmaamiseen.

Kyseisen kuvan paikkamerkinnäksi oli merkitty Donbassin kansantasavalta. On kuitenkin epätodennäköistä, joskaan ei mahdotonta, että Mylly olisi vieraillut Donbassin militanttijärjestön miehittämällä alueella, toisin kuin eräät muut Donetsk-sympatian omaavat suomalaiset.
Sekä Bäckman, Putkonen, Ekman että Donetskin ääriryhmittymän riveihin värväytynyt suomalainen Petri Viljakainen ovat toimineet aktiivisesti jo vuosia. Vuoden 2017 helmikuussa Liikenne- ja Viestintäministeriö epäsi Suojelupoliisin suosituksesta Johan Bäckmanilta luvan perustaa kaupallinen radioasema vedoten kansalliseen turvallisuuteen viittaaviin seikkoihin. Myös Bäckmanin edellinen radioasemaprojekti joutui huonoon valoon aseman Twitter-tilin twiitattua merkillisen tekstin, joka hekumoi Venäjän lipun liehumisesta Helsingin keskustassa sijaitsevan Sanoma-talon katolla. Putkonen sekä hänen kumppaninsa Ekman ovat myös aloittaneet toimet ”Suomen separatistisen liikkeen” perustamiseksi. Tämän liikkeen selkeä tarkoitus on luoda Suomeen Donetskin ja Luhanskin kaltainen laillisen hallituksen alaisuudesta irrotettu alue, joka käytännössä toimisi tiukasti Venäjän valtion alaisuudessa.


Todisteet puhuvat puolestaan

Kansikuva ei juuri jätä arvailujen varaan mistä ideologiasta kyse.
Myllyn Facebook-sivuston sisältö koostuu pääosin Vastarinnan toiminnasta, liikkeen taustalla toimivasta rasistisesta rotuideologiasta sekä viitteistä äärioikeistopiirien alt-right -alakulttuuriin. Alt-right-kuvastoon kuuluvat tiiviinä osana Trump-meemit sekä verrattain erikoinen Kekistan-nimiseen mielikuvitusvaltioon kytkeytyvä hurmosmainen internet-kultti. Jo vuodesta 2013 lähtien Mylly vaikuttaa ammentaneen kokonaisvaltaisesti väkivaltaisen äärioikeistolaisen ekstremismin henkilökohtaiseksi ideologiakseen, mutta vuodesta 2015 eteenpäin päivitysten sävy muuttuu asteittain ääri-venäläispatrioottisemmaksi sekä Itä-Ukrainan miehitetyllä alueella toimivien aseellisten militanttiryhmittymien tuen kannalle.
”Donbass ei ole ukrainalainen, ei oikeastaan ollut ennenkään eikä tule olemaan koskaan enään”
Sisällön analyysi venäläispatrioottisen militantti-ideologian osalta tarjoaa kuvan kokonaisvaltaisesta reaalisesta ja ideologisesta yhteenliittymästä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja äärijärjestö Donetskin kansantasavalta -välillä. Myllyn päivitykset sisältävät niin perinteistä NATO-vastaista hysteriaa kuin suoria kehotuksia liittymään taisteluun Donetskin militanttiryhmittymien riveihin. Kaverilistalta löytyvät edellä mainitut Janus Putkonen ja Jarmo Ekman kuin myös rikoksista epäilty MV-internetsivuston ylläpitäjä Ilja Janitskin sekä vahvan pro-Venäjä vaikutteen omaavan Suomi Ensin -ryhmittymän Junes Lokka.
Lisäys: Lokka ilmoitti, ettei hän ole Suomi ensin -liikkeen jäsen. Tosin hän on esiintynyt usein sen tilaisuuksissa ja muutenkin julkisesti tekemisissä sen kanssa.


Myllyn FB-ryhmät liittyvät puolestaan venäläispatrioottiseen toimintaan Vladimir Putin Fan Club ja Gleb Simanovin ystävät -nimisten ryhmittymien kautta sekä myös airsoft- ja aseharrastukseen.
Myllyn kaverilistalta löytyvät Donbassin militanttiryhmittymään kuuluvat
Putkonen ja Ekman sekä moni muu ”alan mies”.
Hänen avoimen Facebook-profiilinsa sisällöstä voidaan siis päätellä, että kyseessä oleva henkilö on radikalisoitunut ja kannattaa Suomen suvereniteettia vastustavia ideologioita sekä aseellisia ääriryhmittymiä. Tampereen tapahtumiin liittyen käy ilmi, että hän edistää näitä ajatuksia Puolustusvoimien asussa. Puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä on Suomen itsemääräämisoikeuden ja suvereniteetin turvaaminen, mutta tässä yhteydessä asua käytetään Suomen itsemääräämisoikeutta vastustavassa mielenosoituksessa henkilön toimesta, joka kannattaa väkivaltaista ideologiaa Suomen alistamiseksi osaksi Venäjää jo ennalta nähdyn kansantasavalta -skenaarion pohjalta.

On epäselvää, onko kyseisessä Myllyn vuonna 2016 lataamassa kuvassa kyse airsoftista vai aidosta natsistisesta ja militantista koulutustapahtumasta.
Lisäys: kuvassa oleva logo kuuluu Venäjän kansallinen yhtenäisyys -nimiselle uusnatsijärjestölle.

Johtopäätös
Myllyn kytkökset Itä-Ukrainan miehitetyllä alueella toimiviin militanttiryhmittymiin ovat jälleen yksi todiste eurooppalaisten äärioikeistoryhmittymien ja venäläispatrioottisten militanttiorganisaatioiden välisestä yhteistyöstä. Tästä on ollut viitteitä jo pitkään muun muassa äärioikeiston riveissä toimineiden vierastaistelijoiden osalta, mutta nyt käsillä on todiste siitä, että myös Suomessa yhteiskuntavastaiset ja kumoukselliset Venäjä-mieliset toimijat toimivat yhteistyössä ja koordinoivat toimintaansa keskenään.
Havainto istuu myös hyvin yksiin isommassa mittakaavassa, jossa Venäjän valtion alaiset instituutiot ovat tietoisesti tukeneet ja rahoittaneet ääriryhmittymiä Euroopassa osana kansallista hybridistrategiaa. Näiden operaatioiden tarkoituksena on yhdistää järjestelmänvastaiset toimijat osaksi suurempaa kokonaisuutta, mikä yhdessä olisi kykenevä aiheuttamaan yhteiskunnallista hajaannusta ja sekasortoa.
On valitettavaa, että kyseessä oleva nuori mies on ajautunut vaarallisen aseellisen väkivallan ideologian tukijaksi. On myös erittäin valitettavaa, että vakaan yhteiskuntavastaisen ja aseellisen väkivallan ideologian omaavat varttuneemmat henkilöt käyttävät silmittömästi hyväkseen erittäin nuoren henkilön sinänsä inhimillistä piirrettä, arvostelukyvyttömyyttä, ajaessaan Suomen itsemääräämisoikeuden lopettamiseen pyrkiviä ajatusmaailmoja ja projekteja.

JJV
Kirjoitus perustuu Juha Myllyn julkiseen Facebook-profiiliin

perjantai 20. lokakuuta 2017

Himanen: Länttä vai itää



Hannu Himasen kirjaa on odotettu kiivaasti siitä lähtien kun tieto sen ilmestymisestä kevätpuolella tuli. Napakassa tahdissa kirjoitettu kirja on pitkä diplomaatin uran tehneen Himasen esseistä koostuva tilannekatsaus, jossa tämän hetken tilannetta kuvataan olennaisia asioita nykyhetken taustalla. Juuri tässä on Himasen kirjan vahvuus; hän pystyy yhdistämään selväkielisen sanonnan ja sävyt säilyttävän sivistyneisyyden.

Ensimmäisissä reaktioissa kirjasta nostetaan esiin Himasen vaatimus Nato-jäsenyydestä ja nimenomaan ilman kansanäänestystä. On toki huomionarvoista, että taistolaismenneisyyden omaava pitkäaikainen Moskovan suurlähettiläs ja presidentin luottomies ottaa näin selvän kannan, mutta se ei ole lainkaan mielenkiintoisinta sisältöä kirjassa. Itselleni kirjan ehdottomasti tärkein anti löytyi tämän Nato-kannan jälkeen esiin nostettu perustuslailinen tilanne, jossa Himanen esittelee presidentin ja hallituksen yhteisen johdon ulkopolitiikassa muodostavan mahdollisesti ongelman, ehkä jopa uhan.

Nykytilanne, jossa presidentti saa olla vahva hallitusten kustannuksella, on toimiva. Mutta ei perustuslaki saa varata sen varaan, että ihmiset saavat sovittua harmaalla alueella päätösvallasta, silloin kun liikutaan kansakunnan kohtalonkysymysten äärellä. Uutta perustuslakia ei ole koeteltu kriisitilanteisiin aina liittyvässä nopeassa, paljpn ristivetoa sisältävässä päätöksenteossa. Ulkopolitiikka on kuitenkin poltiiikkaa ja silloin erilaisten näkemysten kamppailulle on oltava selvät ja ratkaisuun johtavat toimintatavat ja valtaoikeudet. Himasen ratkaisuehdotus on pääministerin nostaminen ehdottomaksi johtajaksi presidentin kustannuksella. Ehdotustaan hän perustelee parlamentaarisuuden vahvistamisella ja ennen kaikkea EU-poltiiikan keskeisyyydellä.

Kirja ei ole mikään muistelmateos, vaikka moneti rivien välistä tuntuvat pilkottavan lähihistorian tapahtumat ja asiosta perillä olevien ihmisten tapaaminen ja kuunteleminen. Juuri tämä ihmisten aito kohtaaminen on diplomaatin työn ytimessä olevaa toimintaa, jossa hankitaan tietoa kaiken olennaisen sisältävän kokonaiskuvan muodostamiseksi. Siksi Himanen lähtee hyvin laajasta, globaalista kuvasta ja eri vaiheiden kautta kirja päätyy luontevasti tavaamaan yksittäisiä Suomen perustuslain kohtia. Hän ikäänkuin lähettää vielä viimeisen, totaalisen raportin maailmalta kotimaahan ja tällä kertaa avoimesti kaikkien kansalaisten luettavaksi.


Kirjan julkistustilaisuus Bottan Jääkärikabinetissa. 

Himanen kuvaa kirjassa Venäjää tavallaan hyvin vähäeleisesti. Hänen taustoitetut analyysinsä käyvät järkeen, eivätkä sisällä mitään mystisointia tai värittyneisyyttä, jotka ovat Venäjä-kuvausten perussyntejä. Sama koskee muitakin aihekokonaisuuksia, joita Himanen avaa aatehistoriasta orienttiin ja Trumpista demokratian kriisiin.

Toivon, ettei kirjan kärjeksi nostettu Nato-kanta estä ketään lukemasta tätä teosta, joka rauhallisesti avaa nyt käynnissä olevien myrskyisämpien aikojen taustoja ja kysyy juuri niitä kysymyksiä, joihin tämä aika vaatii meitä kansakuntana vastaamaan. Hannu Himanen antoi kirjassa hyvin perustellen omat vastauksensa ja toivon, että hän saa vastaansa vähintään hyvin perusteltuja vastaväitteitä. Vain laadukkaan keskustelun avulla pystymme tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja.