torstai 10. elokuuta 2017

Hybridikeskus on mahdottoman oloisen tehtävän edessä

Euroopan hybridiosaamiskeskus käynnistelee parhaillaan toimintaansa Helsingissä. Se on heti alussa mahdottomassa tilanteessa, koska siihen kohdistuu valtavan paljon odotuksia. Noin kymmenen hengen putiikki ei varsinkaan alussa kummoiseen kykene, edes niissä asioissa mihin sillä on mahdollisuus keskittyä.

Hybridiuhista kun puhutaan, niin taustalla on oikeastaan kysymys siitä, että mitä Venäjä tekee tai aikoo tehdä. Hybridiuhat ovat tässä hetkessä ennen kaikkea niitä asioita, joilla Venäjä pyrkii heikentämään monin tavoin läntistä maailmaa, pystyäkseen siten tehokkaammin ajamaan omia etujaan. Kyseessä on siis tavoitteellinen ja pitkäjänteinen toiminta, johon on valjastettu runsaasti valtion voimavaroja.

Hybridikeskus on oikeastaan ensimmäinen konkreettisempi toimi näitä horjutus- ja hajotustoimia vastaan. Siksi sen toivotaan iskevän vastaan kaikkea mahdollista. Mutta eihän se niin voi tehdä.

Hybridikeskus on sitäpaitsi nimenomaan verkostomainen tiedon kerääjä ja käsittelijä, ei operatiivinen toimija. Se ei oikaise Venäjän valheita eikä paljasta Venäjän vaikuttaja-agentteja. Se maksimissaan tyytyy hyvin verkkaisella aikataululla julkaisemaan kuvauksia menneistä tapahtumista. Se ei ole lainkaan hyödytöntä toimintaa, mutta monilla suurimmat toiveet kohdistuvat siihen, että olisi jokin taho, joka toimisi aktiivisesti Venäjän hybridivaikuttamista vastaan.

Keskuksen johtajaksi viime kuussa nimitetty Matti Saarelainen kuvaili vastikään laitoksensa tehtävää näin:

”Tarjoamme esimerkiksi kokonaisnäkemystä kyberiin, informaatiovaikuttamiseen ja energiaturvallisuuteen. Annamme jäsenmaille jatkuvaa tilannekuvaa.”

Saarelaisen tässä keskeisinä mainitsemien alojen osaamista löytyy Baltian maista. Kussakin niistä on yhden noista aloista Naton osaamiskeskus. Tallinnassa kyber, Riikassa informaatiovaikuttaminen ja Vilmassa energiaturvallisuus. Yhteistyö lienee läheistä, mutta samalla herää kysymys, että mikä on tämän Suomen hybridikeskuksen rooli, sillä kyllä nuo laitokset taatusti antavat tilannekuvaa jäsenmailleen.

”Meidän pitää olla se hybridimaailman tarinankertoja. Tavoitteemme on ymmärtää hybridimaailman erilaisia ilmiöitä. ”

Tässä Saarelainen asettaa minusta tärkeän ja erinomaisen vaikean tavoitteen keskukselle. Sen pitäisi pystyä uskottavasti kuvaamaan ympärillämme tapahtuvia hybridivaikuttamisen ilmiöitä ja niiden merkitystä. Se on jo lähtökohtaisesti haastava tehtävä, sillä hybriditoimille on tyypillistä niiden helppo kiellettävyys ja sulautuminen osaksi normaalia toimintaa. Kun tähän haasteeseen vielä lisätään se suomalainen tapa vaieta tai puhua hämärtäen Venäjän toimista, tuntuu haaste ylivoimaiselta.

Esimerkkinä tilanteen hankaluudesta voi kysyä, että voisiko keskus julkaista raportin, jossa käy läpi vaikkapa Kansalaispuolueen toimijoita taustoineen ja josta sitä myötä käy selkeästi ilmi puolueen olevan yksi Kremlin kellonsoittajista suomalaisessa politiikassa. Tuollainen raportti olisi muuten perin helppo koota, mutta kysymys kuuluukin, että tekeekö suomalainen viranomainen sellaista raporttia ja julkistaako sen. Tai voisiko keskus tutkia Fennovoimaa venäläisen hybridivaikuttamisen projektina? Tai analysoida Venäjän suurlähetystön toimintaa liittyen erilaisiin kansalaisjärjestöihin? Tai avata puolitoista vuotta sitten pohjoisilla rajanylityspaikoilla tapahtunut Venäjän masinoima turvapaikanhakijoiden ryntäys? Tai tutkia kaksipyöräisillä kulkevan järjestäytyneen rikollisuuden suhteita vastaaviin porukoihin Venäjällä? Tai ruotia suomalaisten liikemiesten nimittämistä suorastaan strategisen tason tehtäviin Venäjällä?

Nämä kaikki ovat olemassaolevia esimerkkejä Venäjän hybridivaikuttamisesta Suomeen. Toivottavasti hybridikeskus on valmis näihin tarttumaan ja olemaan se tarinankertoja, jonka Saarelainen sen lupaa olevan.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Venäjän toimet ja monen sortin itsepetokset




Suomessa on käyty viime aikoina keskustelua siitä, sotkeutuuko Venäjä Suomen presidentinvaaleihin vai ei. Yhdysvalloissa ja Ranskassa niin tapahtui, kuten myös monissa pienemmissä maissa. Eikä se sotkeentuminen ole mitään perinteistä saman poliittisen suunnan ehdokkaiden tukemista näkyvyyden tai vastaavan avulla. Jo eläköitynyt HS:n Unto Hämäläinen kirjoitti viime sunnuntain Hesarissa näkemyksenään, ettei Venäjä sekaannu Suomen presidentinvaaleihin ja myös erinomaisena journalistina perustelee kantansa. Toisin kuin yleensä, olen kovin eri mieltä Hämäläisen analyysin kanssa. Hän uskoo, että Venäjä ei sekaannu Suomen presidentinvaaleihin, koska tuenilmaisut vain heikentäisivät sellaisen saaneen ehdokkaan asemaa ja koska lopputulos näyttää joka tapauksessa mieleiseltä.

Hämäläinen unohtaa muutaman seikan, jotka koituvat hänen analyysinsa kohtaloksi. Ensinnäkin hän tarkastelee Venäjän etuja meidän näkökulmastamme eli arvioi itse, mitkä seikat ovat Venäjälle eduksi. Viime vuosina on käynyt selväksi, että Venäjä itse katsoo eduikseen ihan eri asioita, kuin mitä lännessä yleensä katsotaan Venäjän eduiksi. Lännessä ei pidetä Venäjän autoritäärisyyttä, aggressiivisuutta, taloudenpitoa, sotimista tai montaa muutakaan asiaa Venäjän etuna. Mutta niin vaan Putinin Venäjä toimii niin ja osoituksena siitä, miten tosissaan se on, se on myös valmis maksamaan kovan taloudellisen hinnan näistä. Meillä kun talous menee suurin piirtein kaiken edelle, niin ajattelemme muidenkin perustavan toimintansa samaan ajatuskulkuun.

Hämäläinen myös rajaa Venäjän mahdollisen vaikutustoiminnan olevan järkevää vain silloin, jos sen avulla olisi mahdollista saada juuri se itselle mieleinen ehdokas valittua. Tätä ajatuskulkua vastaan käy esimerkiksi se, että Venäjällä, kuten ei missään muuallakaan, ajateltu Trumpin tulevan valituksi. Hänen tukemisensa, ja Clintonin lyöminen, olivat vain keinoja heikentää Yhdysvaltoja sisäisen vastakkainasettelun kautta. Pienten marginaalien kisassa ja (mitä ilmeisimmin) Trumpin kampanjakoneiston tuella, lopputulos oli kuitenkin mieleinen. Kovaa linjaa Venäjää kohtaan vetäneen Clintonin ja nykyisen presidentin välillä on Venäjän(kin) näkökulmasta valtava ero.

Suomen presidentinvaaleissa vastakkainasettelua on mahdollista synnyttää sillä, jos edes ehdokkaiksi saadaan Paavo Väyrynen ja Ilja Janitskin. Kumpikin heistä ajaa omasta kulmastaan Venäjän asiaa ja pyrkii hyödyntämään kansakunnan sisäisiä jakolinjoja sekä luomaan omilla toimillaan epävarmuutta ja epäluottamusta poliittiseen järjestelmäämme. Hämäläinen ei ota huomioon sitä, että tämä demokratioiden heikentäminen ja päätöskyvyn nakertaminen ovat Venäjän toimien ytimessä sen käydessä kamppailua lännen kanssa. Tämä koskee myös Suomea, sillä mitään erityissuhdetta meillä ei ole, vaikka moni niin haluaakin kylmän sodan peruina ajatella.

Venäjä käyttää informaatiosodan keinoja vaikuttaakseen muiden maiden demokraattisiin prosesseihin omien etujensa mukaisesti. Käsitykset tästä toiminnasta eivät suinkaan ole yksimielisiä, vaan julkisessa keskustelussa esitetään lukuisia vastaväitteitä, jotka pyrkivät kieltämään tai mitätöimään Venäjän vaikuttamistoimintaa. Käyn tässä läpi näitä riveillä tai rivien väleissä esitettyjä vastaväitteitä. Niiden toimivuus nojaa hybridivaikuttamisessa tyypilliseen kiellettävyyteen sekä inhimilliseen tarpeeseen kieltää ikävien asioiden olemassaolo. On nimittäin hyvin ikävä ajatus, että iso naapurimaamme kohdistaa (myös) meihin tällaisia ikäviä temppuja.

Valtiot eivät toimi näin

Venäjä toimii, siitä on saatu jo pitkään näyttöjä. Venäjän resurssit vaikuttaa maailman asioihin ovat lähtökohtaisesti pienet. Sen talous on pieni, soft power minimissä, poliittiset liittolaiset vähissä. Venäjän etulyöntiasema länteen nähden on autoritäärinen järjestelmä, joka mahdollistaa nopean päätöksenteon ja häikäilemättömät otteet. Toimivassa demokratiassa ja oikeusvaltiossa  Putinin tekemät temput olisivat johtaneet juridisiin ja poliittisiin seurauksiin.

Venäjä ei onnistu vaikuttamistyössään

Jos toimia arvioidaan sen mukaan, että Venäjä saisi aina parhaan mahdollisen tuloksen, esimerkiksi oman ehdokkaansa valituksi, niin ymmärtämättä jää toiminnan syvin luonne. Länsimaisen ajattelun mukaan tällaisessa toiminnassa on jokin itselle positiivinen tavoite. Se voi olla lainsäädäntöön vaikuttaminen, ehdokkaan valituksi tulo, yleisen mielipiteen vankistuminen jostakin asiasta ja niin edelleen.
Putinin Venäjän vaikuttamistyö on siinäkin mielessä neuvostoaikojen perintöä, että kyse ei ole rakentamisesta vaan purkamisesta. Tavoite on luoda hämmennystä, epävarmuutta ja epäluottamusta. Nämä asiat taas toimivat Venäjän hyväksi, koska länsimaisissa demokratioissa hajalle mennyt ilmapiiri hidastaa ja estää poliittista päätöksentekoa. Näissä tilanteissa on mahdollista käyttää olemassaolevia jakolinjoja, joita lietsomalla ja vahvistamalla synnytetään haluttua negatiivista ilmapiiriä. Selvin esimerkki Suomesta ja muualta Euroopasta on maahanmuutton ja pakolaisuuteen liittyvien seikkojen käyttäminen hyväksi. Tähän tai johonkin muuhun yhteiskunnalliseen jakolinjaan liittyviä ihmisiä rekrytoidaan, heidän itsensä sitä yleensä ymmärtämättä, ajamaan Venäjän asiaa.
Venäjä siis onnistuu vaikuttamistyössään, vaikkei sille myönteisiä ehdokkaita valittaisikaan. Jos riittävä määrä ihmisiä alkaa kaiuttamaan Venäjän propagandakoneiston tuottamia teemoja ja luo siten epävarmuutta ja epäluuloa, ovat toimet onnistuneet.
Usein erehdytään osoittelemaan vain kaikkien räikempiä tapauksia ja naureskelemaan niiden epäuskottavuudelle. Pitää muistaa, että ne ovat aina vain yksi osa kokonaisuutta, On ihan totta, että suomalaiset ovat pitkän Venäjä-kokemuksensa, tasokkaan koulutuksen, toimivan yhteiskunnan ja laadukkaan journalismin takia varustautuneet monia muita paremmin tähän tilanteeseen. Mutta immuuneja emme sille ole. Aina voi myös kysyä, että onko Venäjällä suomettumisen ajoilta olemassa yhteyksiä ja mekanismeja, joilla se tulee riittävästi kuulluksi suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jos, ja kun, näin on on, ei paukkuja tarvitse käyttää niin paljon informaatiovaikuttamiseen. Joka tapauksessa ponnistelut on aina sopeutettu kunkin maan tilanteeseen.
Pirullista tässä on tietysti se, että kaikki tällainen kriittisyys ajankohtaisia asioita kohtaan on avoimessa yhteiskunnassa sallittua, suotavaa ja perin tarpeellista. Samaan aikaan kun Venäjä kiristää omien kansalaisten sananvapautta ja ihmisoikeuksia, se käyttää surutta hyväkseen lännessä vallitsevaa vapautta ajaakseen omia etujaan.

Venäjä ja länsi eivät ole sodassa

Lännessä puhutaan poliittisesta painostuksesta, jonka järein osa ovat talouspakotteet, keinona välttää sotaa. Venäjällä sota mielletään paljon laajemmaksi asioiksi kuin asein käytäväksi kamppailuksi. Venäjälle talouspakotteet ovat sotaa. Kaikki mikä uhkaa Venäjän eduikseen katsomiaan asioita ja erityisesti Putinin valtaa, on sotaa. Tämä lähestymistapa tekee ymmärrettäväksi Venäjän toimien rankkuuden. Kun se nostatti Saksassa mielenosoituksia Merkeliä horjuttaakseen tai yritti aseellista vallankaapausta juuri Natoon liittymäisillään olleessa Montenegrossa, oli kyse siitä, että sodan logiikalla nämä ovat ihan normikeinoja. Jos tilannetta tulkitsee vain pelkkänä rauhantilana, kuten lännessä useimmat tekevät, niin monet Venäjän toimet näyttävät niin uskomattomilta, että niitä ei haluta uskoa. Siihen perustuu pitkälti myös Venäjän onnistuminen informaatiovaikuttamisessaan. Kaikkiin sen toimiin kuuluu aina informaatioulottuvuus, jossa sekä edistetään itse toimintaa että minimoidaan sen aiheuttamia poliittisia tai muita tappioita.



Janus Putkosen putiikissa Donetskissa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan palvelevan Jarmo Ekmanin päivitys kuvaa hyvin näiden piirien suhtautumista vapaaseen mediaan. Ekman on myös Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen.

Viestit ja viestijät ovat liian hulluja

Venäjän toimia mitätöidään usein, koska ne ovat niin hölmöjä tai niiden tekijät ovat… mmmm.. perin originaaleja persoonallisuuksia. Silloin taustalla vaikuttaa ajatus, että valtion toimien pitäisi jotenkin olla järkeviä tai ainakin tasokkaita ja toimijoiden tolkullisia. Mutta kun tavoitteena on luoda epävarmuutta ja epäluottamusta, niin tasapainoisella ja maltillisella viestinnällä ei ole sitä toivottua vaikutusta. Eikä vieraiden valtioiden asioita edistämään yleensä löydy ihmisiä, joiden elämä on tasapainossa. Julkisuudessa Venäjän puolesta toimivat hahmot ovat järjestään jollain tasolla surullisen hahmon ritareita, joiden toiminnan motiivit vaikuttavat nousevan paljon vahvemmin psykologisista kuin poliittisista tekijöistä.
Järjettömät jutut ja salaliittoteoriat puolestaan toimivat juuri halutulla tavalla. Aina löytyy niitä, jotka uskovat omien taustojensa takia mitä kummallisimpiin juttuihin. Kun näitä syötetään lisää, niin muodostuu vainoharhainen, systeemiä vastustava ja patologista epäluottamusta luova yhteisö, joka radikalisoi jäseniään. Tämä on nähtävissä muun muassa MV-lehden ympärillä, samoin kuin lievempänä esimerkiksi Vastavalkean tai Venäjän trolliarmeija -FB-ryhmän ympärille muodostuneissa yhteisöissä. Niissä on muodostunut oma hybriksensä, jossa piehtaroidaan yhtäaikaa epätoivossa asioiden tilasta ja ylemmyydentunteessa, kun muut eivät vaan tunnu ymmärtävän sitä oikeaa totuutta, joka heillä on hallussaan. Tai vähintään he tietävät, että se mitä lehdissä lukee ja televisiossa sanotaan, ei ole totta.
Journalismi on Putinin Venäjän vihollinen numero 1 niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Lähtökohtaisesti vapaa, kriittinen ja totuuteen sekä olennaisuuteen pyrkivä media on vilpillisten vallanpitäjien ja valheiden vihollinen. Venäjällä tämän ovat kokeneet lukemattomat murhatut, pelotellut, hakatut ja erotetut toimittajat. Lännessä samaan päämäärään pyritään heikentämällä tärkeimpien medioiden uskottavuutta. Suomessakin Kremlin kellonsoittaat Bäckmanista ja Janitskinista alkaen pitävät Yleisradiota ja Helsingin Sanomia pahimpina vihollisinaan.

Kaikki ei ole Venäjän vika

Venäjän johtoa myöten on Venäjälle myönteisten tahojen tavaksi tullut pilkata syytöksiä Venäjää vastaan teemalla ”Kaikkihan on Venäjän vika”. Tämä sinällään hyvin taitava retorinen syytös tekee kenestä tahansa Venäjää kohtaan kriittisen näkemyksen esittävästä ikäänkuin automaattisesti vainoharhaisen ja russofobisen. 
Tätä olkiukkoa tukee myös se välillä hysteeriseksi yltyvä ilmapiiri, jossa nähdään Venäjän juonia sielläkin, missä niitä ei ole. Monessa paikassa niitä on, muttei kaikkialla. Voi käydä myös niin, että vältellessään vainoharhaisuutta ihminen tulee hylänneeksi tosia, mutta aivan liian villiltä tuntuvia faktoja.

Mutkuttelu

Mutkuttelu eli whataboutismi tarkoittaa sitä, että vastataan johonkin asiaan siirtämällä huomio toiseen kohteeseen ja oikeuttamalla epäsuorasti omaa asiaa. Tässä keskustelussa tämä kulkee suurinpiirtein niin, että kun Venäjän sanotaan toimineen jotenkin, niin sen jälkeen vastaväitteenä on, että USA/Nato/EU/länsi se vasta onkin tehnyt sitä täällä, tuolla ja ihan joka paikassa sekä vielä paljon pahemmin. Laadukas mutkuttelu sisältää usein sinällään tosia asioita, mutta ajallisesti, olosuhteellisesti ja muutenkin ne sijoittuvat yleensä vertailukelvottomiin tilanteisiin. Vaikka rinnastus olisikin täysin yhteensopiva, niin ei kaksi väärää tee kummastakaan niistä oikeaa. 

Miellyttävät valheet

Jos joku sanoo jotain minua miellyttävää tai omaa maailmankuvaani vahvistavaa, olen helpommin taipuvainen uskomaan sitä. Jos tieto taas on jyrkästi oman näkemyksen vastainen, aiheuttaa se helposti takaisku-efektin, jossa omalle käsitykselle vastakkainen tieto oikeastaan vain vahvistaa alkuperäistä käsitystä, koska silloin on asettauduttava joko lujemmalle puolustuskannalle tai muuttamaan maailmankuvaa.
Toinen vastaava asia on, että toisto synnyttää uskottavuutta mille tahansa väitteelle. Kun samaan väitteeseen törmää usein, alkaa paljon helpommin pitämään sitä mahdollisena. 
Varsinkin asioihin perehtyneelle tuntuu välillä vaikealta uskoa, että joku edes uskoisi niihin älyttömiin väitteisiin, jotka oman asiantuntemuksen perusteella vaikuttavat aivän uskomattomilta. Mutta suurimmalla osalla ihmisiä ei ole syvää asiantuntemusta käsiteltävästä asiasta ja silloin vetoavat ja hyvin rakennetut tarinat ovat paljon uskottavampia kuin usein monimutkainen todellisuus.
Venäjä käyttää näitä piirteitä tehokkaasti hyväkseen toistamalla jatkuvasti, miten se ei sekaannu toisten maiden asioihin ja toistamalla samalla myös sitä, että muut maat kyllä tekevät niin.




Mitä siis tehdä?

Olla tarkkana. Olla maltillinen ja jämäkkä. Olla kärsivällinen. Ei pidä jähmettyä, muttei myöskään riehaantua. Aika on liberaalin demokratian puolella. Nyt on strategisen kärsivällisyyden aika Suomelle, joka voi tosin vaihtua salamannopeasti tilanteeseen, jossa on tehtävä nopeasti isoja ratkaisuja. Sekä kärsivällisyys että nopea päätöksenteko edellyttävät tarkkaa ja ajan tasalla olevaa tilannekuvaa koko kansalle. Tosin tilannekuva on niin karu, että sitä ei ole poliittisesti viisasta sanoa ääneen valtiojohdosta, vaan antaa yksittäisten, asiantuntevien kansalaisten sanoa se ääneen.  Kun tällainen ihminen ylipäätään sanoo mitään näin kovasanaista ääneen ja kun sitä ei kiirehditä poliittisten toimijoiden puolelta kiistämään, niin on helppo uskoa, että siinä ollaan ikävä kyllä oikeilla jäljillä.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Pitkä kuuma turpokesä

Jokainen tietää, että valhe on vaivalloinen kumppani. Mitä isompi valhe, sitä hankalampi on pitää jatkuvasti mielessä valheen vaatimat asiat eri yhteyksissä. Kun valhe muuttuu lähiympäristön silmissä läpinäkyväksi, muuttuu tilanne ennen pitkää kestämättömäksi, mutta silti valheesta ei ole helppo päästä irti. Valheeseen on kytketty jo paljon asioita, jotka muuttavat luonnettaan, jos valhe tunnustetaan. Näin on käynyt Venäjälle Ukrainan sodan suhteen.

Venäjä on tiukasti pitänyt kiinni valheestaan, ettei se ole osapuoli Ukrainan itäosissa käytävässä sodassa. Krimin miehitys ja jopa demokraattisen puolueen hakkerointi on jollain tasolla jo myönnetty, mutta Ukrainan sotaa ei ole voitu myöntää. Tämä johtunee varmaan useammastakin seikasta: sotaa ja kaatuneita on haluttu piilotella omilta kansalaisilta, Minskin prosessi on perustunut Venäjän osalta valheelle ja samoin sen epätoivoinen pyristely irti vastuusta malesialaiskoneen alasampumisesta. Mutta nyt on Kreml myöntänyt omilla sivuillaan mukanaolonsa Ukrainassa. Sivulauseessa ja lähtökohtaa (joined) vääristellen, mutta mukanaolo sodassa todetaan selvästi ja selkeästi: ”I have read and heard much criticism regarding our decision to join the fight in Donbass and in Syria.

Koska myöntö ei varmasti ole vahinko, on sillä jokin syy ja se tähtää johonkin. Venäjän toiminta viimeisten viikkojen aikana ylipäätään on ollut aktiivista ja aggressiivista.

> Ukrainassa on murhattu pommein tiedustelu-upseereita ja maa on joutunut rajun kyberhyökkäyksen kohteeksi. On hyvin vaikeaa kuvitella, että näiden hyökkäysten takana olisi mikään muu taho kuin Venäjä. Samaan aikaan taistelut rintamalla jatkuvat vastikään sovitusta tulitauosta huolimatta.

Venäjä on uhitellut Iso-Britannialle, vihjaten sen uudelle lentotukialukselle käyvän huonosti, jos se joutuu tekemisiin Venäjän laivaston kanssa. Samaan aikaan on paljastunut, että todennäköisesti Venäjä on hakkeroinut parlamentin jäsenien sähköposteja.

Venäläinen hävittäjäkone häiritsi ruotsalaista tiedustelukonetta,  pakottaen sen keskeyttämään tehtävänsä kansainvälisessä ilmatilassa.

Venäjän informaatio-operaatiolta vaikuttava rauhanleirin julkistus  Leiri pidetään Ahvenanmaalla suurten sotaharjoitusten aikaan ja nyt tehty julkistus sekä sitä seuraava keskustelu auttaa Venäjää kehystämään sotaharjoituksia ja tilannetta ylipäätään lännen aggressiivisuudesta johtuviksi.

Venäläinen hävittäjäkone lensi vaarallisen lähelle yhdysvaltalaiskonetta Itämeren yllä.

Kesäkuun alussa Baltops-sotaharjoitukseen osallistuvia pommikoneita lensi kuvausta varten muodostelmassa kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä, kun muodostelmaan liittyi venäläinen Suhoi Su-27 -hävittäjä. Harjoitusta tarkkailivat myös hyvin korkealla lentävät tuntemattomat lennokit.

Venäläinen sota-alus häiritsi toukokuun lopussa rahtilaivaa, joka oli kuljettamssa varusteita Naton sotaharjoitukseen.

Venäjä nosti metelin normaalista tunnistuslennosta,  joka kohdistui puolustusministeri Shoigun koneeseen.

Venäjä on pakottanut pikaviestipalvelu Telegramin taipumaan rekisteröintiin ja sitä kautta tiukempaan viranomaisten kontrolliin.

Myöntö Ukrainan sotaan osallistumisesta ja nämä lukuisat aggressiivisuudet ovat kaikki tapahtuneet jostain syystä. Tai syistä. Selityksiä voi antaa monenlaisia. Trumpin heikko ja Venäjään positiivisesti suhtautuva presidenttiys voi olla yksi syy. Putinin ja Trumpin tapaaminen Hampurissa, jota muun muassa Henry Kissinger on valmistellut Moskovassa. Trump kunnioittaa voimaa ja sitä Kreml on tarjoillut.

Venäjän varustautuminen ja asevoimien modernisaatio on ollut käynnissä lähes kymmenen vuotta. Vuoden 2008 Georgian sodan kokemukset käynnistivät prosessin, jossa Venäjän asevoimien kykyjä
 on parannettu päämäärätietoisesti. Kyse on paitsi kaluston ja taistelutapojen uusimisesta, myös laajamittaisesta hälytysharjoittelusta, joissa käytännössä suoritetaan kovaa tilannetta vastaavat liikekannallepanot ja joukkojen siirrot. Syksyllä pidettävä valtava Zapad-sotaharjoitus kertonee paljon siitä mitä sotaa Venäjä uskoo kaikkein todennäköisimmin käytävän.

Lännessä puolustusbudjetit sen sijaan ovat laskeneet jo pitkään, moni maa luopui yleisestä asevelvollisuudesta ja Yhdysvallat vähensi kovalla kädellä joukkojaan Euroopasta. Vasta Krimin miehitys ja sota Ukrainassa ovat kääntäneet suunnan näissä asioissa. Kun Venäjä siis väittää Yhdysvaltain ja Naton olevan se aloitteelinen puoli asevarustelussa, niin tapahtumien kulku ei väitettä tue. Venäjällä asevoimat eivät kuitenkaan ole riittävät länttä vastaan täysimittaisessa sodassa, ellei se käytä ydinaseita. Niillä on uhkailtu useampaankin otteeseen. Kylmän sodan aikaan taktisten ydinaseiden käyttö oli (lisäys:) myös lännen puolen suunnitelmissa, sillä muuten ei uskottu pystyttävän pysäyttämään idästä vyöryviä panssariarmeoijoita. Nyt Venäjä tietää ydinaseensa olevan maan rajojen turvana ja harjoituksista päätellen myös lännen sotilaallisen ylivoiman tasoittajana.



Kuva: Sipri, Trends in world military expenditure, 2016

Myös Suomessa on ollut hyvin vilkas turvallisuuspoliittinen jakso alkukesästä. Solmimme kahdenvälisen puitesopimuksen puolustusyhteistyön kehittämisestä Saksan kanssa. Vahvistimme liittymisemme JEF-joukkoihin ja tämän myötä syvensimme jälleen sotilaallista länsi-integraatiota askeleen verran. Mutta samalla presidentti Niinistö muistutti, että kyse ei ole turvatakuista. Mutta sopimus on silti kaukana merkityksettömästä, vaan se on selvä signaali Venäjälle.  Ihan jo senkin takia, että Iso-Brtannia on ydinasevaltio.

JEF-sopimuksen mahdollisti lainmuutos, joka mahdollisti sotilaallisen avun antamisen ja vastaanotamisen. Iso nippu muitakin turvallisuuteen liittyviä lakeja vahvistettiin 28.6. presidentinesittelyssä: Laki hybridiosaamiskeskuksesta, laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, muutoksia poliisia ja rajavartiolaitosta koskeviin lakeihin nimenomaan paremman valmiuden ja kansainvälisen yhteistön mahdollistamiseksi sekä lisättiin puolustusvoimille neljäs tehtävä. Nämä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen, kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen sekä osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Kaikki nämä lait kertovat siitä, miten oikeusvaltio, jonka kaikki viranomaistoiminta perustuu lakiin, joutuu nopeasti muuttuneen tilanteen takia säätämään uusia lakeja ja muuttamaan vanhoja. Toki poikkeustilan julistuksen jälkeen viranomaisten oikeudet toimia tarpeellisella tavalla kasvavat merkittävästi, mutta näinä portaattomasti säätyvien ja hämärtävien hybridiuhkien aikoina se kynnys ei ylity kovinkaan helposti.

Soini nimitti  Jutta Urpilaisen ulkoministerin erityisedustajaksi rauhanvälityksessä, joka kuuluu kuuluu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan prioriteetteihin. Ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana Urpilaisen tehtävä painottuu naisten ja nuorten roolin vahvistamiseen. Tehtävän alueellinen painopiste on Afrikka. Ulkoministeri Soinin asema muuten poliittisesti heikkeni merkittävästi perussuomalaisten hajoamisen takia. Sama koskee tietysti myös puolustusministeri Jussi Niinistöä. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että he ovat ministereitä vailla poliittista tulevaisuutta. Se ei voi olla heijastumatta heidän toimintaansa ja painoarvoonsa, mutta se jää nähtäväksi miten.

Kaikkeen tapahtuneeseen nähden on turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa ollut kovin hiljaista. Itse tulkitsen tämän johtuvan pitkälti eräänlaisesta konsensuksesta, joka tiivistyy presidentti Niinistön asemaan. Luottamus hänen toimintansa viisauteen on hyvin laajaa sekä kansan että poliittisen eliitin joukossa. Niinistö ilmoitti presidentinvaalikampanjoinnin alkavan hänen osaltaan vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Tässä ovat ristiriidassa pragmaattisuus ja demokratian olemukseen kuuluva avoin keskustelu ja kamppailu vallasta. Niinistön ratkaisu tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on hyvin ymmärrettävä ja jopa järkevä, mutta silti siinä jotain pikkuisen liian kekkosmaista. Ei tällainen oikominen tässä mitassa vielä vaarallista ole, mutta on silti tärkeää tiedostaa, että nyt ei menty ihan parhaiden tapojen mukaan, vaikka se kenties olikin hyvin järkevää. Varsinkin kun näiden presidentinvaalien tärkein anti on käytännössä keskustelu.

Joka tapauksessa virallinen Suomi on linjansa valinnut ja on kiinteä osa länttä. Edellä mainitut sopimukset ja lainmuutokset kertovat siitä vastaansanomattomalla tavalla. Mutta kuitenkin julkisessa keskustelussa sanavalinnat ja näkökulmat hakeutuvat kuin itsestään sinne jonnekin idän ja lännen väliin, jossa omasta mielestämme vietimme kylmän sodan ajan. Helsingin Sanomat kertaa pääkirjoituksessaan Itämeren kiristynyttä turvallisuustilannetta ”sapelinkalisteluna”, jossa osapuolten toiminta arvotetaan samalle tasolle. YLE otsikoi analyysinsä ”Ärsytetty Venäjä on alkanut ärhennellä vaarallisesti ilmassa”. Itse teksti ei onneksi vastaa sitä otsikon rivien välissä annettua kuvaa, että Venäjä kenties olisi tyytyväinen ja ei-ärsytetty, jos muut vain toimisivat oikein.

Tämä itänaapurin toiminnan perustelu muiden viaksi on suomettumisen ajoilta kulkeva juonne nykyisessäkin turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Siinä oletetaan, että jos toimisimme oikein, olisi Putinin Venäjä rakentava ja naapurimaidensa suvereniteettiä kunnioittava alueellinen suurvalta. Tohkenen epäillä. Kuitenkin tämä ajatusmalli pilkahtaa esiin hyvin usein siellä, missä lausutaan sana geopolitiikka. En tietenkään tarkoita, että Venäjän edut ja mielipiteet pitäisi itsetarkoituksellisesti ohittaa, vaan sitä, että meillä ei nyt ole sodan ja hävityksen alaista pakkoa totella kaikessa itänaapuria. Sitäkin tosin näkee väitettävä, että näin olisi toimittava. Toki tämä tapahtuu pääasiassa disinformanttien puheenvuoroissa, että Venäjän tahdon uhmaamista pidetään sodanlietsontana. Strategista kärsivällisyyttä on tarvittu tähänkin asti ja sitä tullaan tarvitsemaan vielä paljon lisää.

Parisen vuotta sitten tohtori Saara Jantunen avasi blogini vieraskynässä tähän tilanteeseen johtanutta ajattelua, jossa iloisesti sekoitetaan syyt ja seuraukset. Tämä sekoittaminen on toki nimenomaan Venäjän tavoite. Vaikka asiat eivät ikinä ihan niin mustavalkoisia olekaan, voi tilannetta valaista ennenkin käyttämälläni esimerkillä. Jos Venäjä, uskottavasti ja todennetusti, muuttaisi aggressiivista ulkopolitiikkaansa ja supistaisi asevoimiaan, seuraisivat länsimaat riemumielellä pian perässä. Jos taas länsi ilmoittaisi vetävänsä joukkoja pois Baltiasta, leikkaavansa puolustusbudjetteja ja pyrkivänsä kaikin keinoin parantamaan suhteitaan Venäjään, niin Putinin Venäjä tuskin seuraisi esimerkkiä. Taustalla on myös arvojen kamppailu, jossa Putin puolustaa, paitsi haikailemaansa Venäjän suurvalta-asemaa etupiireineen, myös oman valtansa perusteita. Putinille ulkopolitiikka on vielä normaaliakin enemmän sisäpolitiikan jatke.

Senaattori John McCain arvioi vastikään hyvin suorapuheisesti Venäjän uhkaa Euroopalle. Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti valmistautuu tapaamaan ensimmäistä kertaa Putinin. Trumpin käytös on viime viikkojen aikana mennyt yhä hullummaksi ja ainakin minä pelkään, että hänen arvostelukyvyttömyytensä ei rajoitu vain twiittailuun. Vaikka Trump on mitä todennäköisimmin vain lyhytkestoinen häiriö Yhdysvaltain politiikan pitkässä linjassa, niin sen häiriön aikana monet asiat, kuten esimerkiksi Suomen turvalisuuspoliittinen asema, ovat haavoittuvaisia. Putinin kannattaa pitää kiirettä pyrkimyksissään, sillä tätä vauhtia Trump ei ole kovinkaan pitkään presidenttinä.

Tämä turpokesä näyttää siis jatkuvan pitkään kuumana. Kannattaa siis ottaa rauhallisesti.



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vastavalkea on disinformaation lähde




Aluksi


Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani Vastavalkeasta (täällä ja täällä). Olen myös muissa yhteyksissä silloin tällöin tuonut ilmi käsitystäni Vastavalkeasta Venäjää myötäilevänä disinformaation lähteenä. Tämä on herättänyt närää ja silloin tällöin silmiini on osunut minuun kohdistettua kritiikkiä esitettyäni näitä käsityksiäni. Minua on ruodittu myös Vastavalkeassa ja sen edustajat ovat käyneet esittämässä näkemyksiään FB-seinälläni. Kun aikoinaan mainitsin tästä Vastavalkean disinformatiivisuudesta Helsingin Sanomien blogissani, mobilisoitiin siihen suuntaan mielipidekirjoituskampanja, johon osallistuttiin Yhdysvalloista asti. Yksi näistä kirjoituksista myös julkaistiin HS:n mielipidepalstalla. Muita ei.

Näissä minuun kohdistuneissa ruotimisissa on aina väitetty, etten ole perustellut esittämääni käsitystäni Vastavalkeasta disinformaation lähteenä. Mielestäni toki olen, muun muassa noissa aiemmin mainitsemissani blogiteksteissä. Mutta onhan se toki kova asia sanoa ihmisille, jotka selvästi sydämensä palosta tekevät kovasti töitä tärkeiksi kokemiensa asioiden eteen. Tämä sai omatuntoni vähän kaihertamaan, sillä olinhan kuitenkin väittänyt ihmisten maailmankuvaa vääräksi ja sitä kautta kyseenalaistanut hyvin isoja asioita heidän elämässään. Oli siinä toki mukana myös sellaista ärtymyksensekaista hullunyllyttämistä, kun väitetään ettei pysty tekemään jotain, jonka toteuttaminen nyt lähinnä vaatii vain hieman vaivannäköä. Disinformaatioon tarttuminen sinällään on toki tärkää, sillä näemme jatkuvasti ympärillämme, miten valmiita ollaan käyttämään valheita omien poliittisten päämäärine edistämiseksi. Disinformaation vastainen toiminta kuuluu kaikille.

Näiden syiden takia päätin koota pikkuhiljaa isomman kokonaisuuden, jossa tuon esiin asioita, joiden perusteella voi selvästi sanoa Vastavalkean olevan disinformaation lähde. Samaan tulokseen voi tulla selailemalla vähän aikaa sivustoa, mutta tässä nyt hieman konsentroituna Vastavalkean olemus. Se olemus on täynnä merkillisiä käsityksiä, uskomattomia väitteitä, vielä uskomattomampia vihjailuja ja fundamentalistista totuuden monopolia. Toki siellä on asiallistakin sisältöä, mutta mukana oleva disinformaatio ja tässäkin hyvin esille käyvä maailmankuva sivuston takana tekevät Vastavalkeasta disinformaation lähteen. Tämän koosteen koko ja sisältö eivät ole vailla koomisia piirteitä. Kun kahlaa tällaisissa väitteissä, niin väkisinkin puskee huumori pintaan. Se näkyy tekstissäkin, sillä en yksinkertaisesti jaksanut vastata kaikkiin järjesttömyyksiin vakavasti ja analyyttisesti. Useimpiin kuitenkin.

Mielenkiintoinen ulottuvuus Vastavalkeassa ovat sen tunnetummat kirjoittajat. Yhteistä heille on se, että he mielipiteidensä takia ovat ajautuneet sivuraiteelle poliittisessa keskustelussa. Vaikka Vastavalkea julistaa olevansa vaihtoetoehtomedia, ei se estä sitä kerskailemalla näiden henkilöiden saavutuksilla niin sanotussa valtavirrassa.

Valtiopäiväneuvos Mikko Elo on vasemman laidan demäriänkyrä, joka teki pitkän poliittisen uran eduskunnassa. Nyttemmin hän on aktiivisesti mukana Vastavalkeassa, kirjoittaen myös pääkirjoituksia. Hän on mukana myös julkaisun taustalla olevan rekisteröidyn yhdistyksen  hallituksessa ja kantaa titteliä pääkolumnisti. Valtiosihteeri Risto Volanen puolestaan on Suomen Geopoliittisen Seuran kantavia voimia ja pitkän, menestyksekkään uran valtionhallinnossa tehnyt toimija. Vastavalkea julkaisee hänen blogikirjoituksiaan ja ne vastaavat hyvin Vastavalkea linjaa. Tunnettu EVP-upseeri ja historioitsija Sampo Ahto puolestaan löysi Vastavalkeasta uuden julkaisualustan, kun hänen pestinsä Kylkiraudassa loppui. Poliittiselta kannaltaan Ahto ei todellakaan edusta Vastavalkean vasemmistolaisuutta, mutta häntä yhdistää siihen länsi-integraation ja Yhdysvaltain vastaisuus. Peter Saramo on tämän kolmikon ainoa edelleen aktiivisesti työelämässä vaikuttava henkilö. Eduskunnan suuren valiokunnan valtiosihteerinä hän vastaa korkeimpana virkamiehenä mm. eduskunnan EU-asioiden käsittelystä. Saramo tukee tarpeen tullen näkyvästi Vastavalkeaa ja on myös ollut aktiivinen mitätöimään Venäjän informaatiosodan olemassaoloa ja korostamaan lännen käymää vastaavaa.  Saramo siis antaa näkyvää poliittista tukea Vastavalkealle, ja tästä päätellen jakaa ainakin joitakin merkittäviä poliittisia näkemyksiä sen kanssa.

Vastavalkealla on tapana pyytää erilaisilta kirjoittajilta lupaa julkaista heidän kirjoituksiaan ja ihan aina eivät nämä ihmiset ole varmaankaan olleet selvillä Vastavalkean luonteesta. Edellämainitut kyllä ovat, mutta ihan yhtä varma en ole Markku Kuismasta,  joka on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa.

Tämä kooste on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä käydään läpi Vastavalkean pääkirjoituksissa esitettyjä järjettömyyksiä. Toisessa osassa kerrotaan, mitkä kaikki salaliittoteoriat ovat esillä Vastavalkeassa. Kolmannessa osassa nostetaan Vastavalkean linja Venäjän (disinformaation) myötälijänä.

Näissä kolmessa osassa esitetään esimerkkejä todistamaan näkemystäni, että Vastavalkea on disinformaation lähde. Jokaisessa mediassa on omat painotuksensa ja virheensä, mutta Vastavalkeassa ne ovat niin johdonmukaisia ja mittavia, että muuhun johtopäätökseen ei voi tulla. Samalla teksti pääkirjoituksista käy läpi suuren määrän väitteitä ja maninpulointikeinoja, joiden avulla disinformaatita levitetään. Näin sillä on siis yleisempääkin kattavuutta. Kaksi jälkimmäistä osiota ovat katsauksia Vastavalkean sisältöihin otsikkotasolla, mutta siltikin hyvin todistusvoimaisia. Rajallisen ajan ja blogimerkinnän edelleen venymisen takia jätin niistä analyysiosat pois.

Tämä kooste kertoo myös, miten näkemykset äärioikealla ja -vasemmalla ovat yhä samanlaisempia. Vastavalkeassa esiintyy niin perinteisiä vasemmistolaisia "Yhdysvallat on kaiken pahan alku ja juuri" -näkemyksiä kuin moderneja yhdysvaltalaisen (!) äärioikeiston (alt-right) lietsomia valheita. Kuten kolmannessa osassa käy ilmi, Vastavalkea myös poikkeuksellisen laajasti ja uskollisesti myötäilee Kremlin näkemyksiä siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja miksi.

Vastavalkean maailmankuva puhuttelee erityisen hyvin luottamuksensa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä kohtaan menettäneitä. Tämä epäluottamus on ainakin aktiivisesti keskustelevilla usein totaalista.  Tämä käy ilmi (varsinaisesta sivustosta erillisessä) Vastavalkea - tilannehuone -FB-ryhmässä. Siellä esitetyt näkemykset ovat vielä sivustoa hurjempia ja sisältävät vielä sakeampia näkemyksiä. Mukana on myös silkkaa rasismia ja raskauttavana asiana mainittakoon erityisesti, että MV-lehti näyttää olevan tässä ympäristössä kelpo lähde.

Sekä Vastavalkea itse että sen nimissä kulkeva FB-ryhmä mainostavat itseään kriittisinä totuudenetsijöinä. Tällaiset toimijat ovatkin yhteiskunnalle äärimmäisen tärkeitä. Siksikin on sääli, että nämä ihmiset ovat langenneet itsetarkoituksellisen kriittisyyden kautta patologiseen epäluottamukseen ja sitä kautta järjettömiin salaliittoteorioihin. Tottakai heillä on oikeus näihin mielipiteisiinsä ja myös julkaista niitä mielensä mukaisesti. Mutta Vastavalkean tavoitteekseen ilmoittama pyrkimys "faktapohjaiseen tiedonvälitykseen ja avoimeen mielipiteenvaihtoon" ei ole tähän mennessä onnistunut kovinkaan hyvin.


1. Vastavalkean pääkirjoitusten sisältämät virheet ja järjettömyydet 

Tähän osioon olen käynyt läpi Vastavalkean pääkirjoitukset. Pääkirjoitushan on mediassa se kantaaottava osio, jossa kerrotaan median kantoja erilaisiin asioihin ja käsityksiä maailman piirteistä. Pääkirjoituksia voidaan siis lukea, nimensä mukaisesti, median virallisina kantoina asioihin. Siksi niiden todistusvoima median luonteesta on hyvin merkittävä.

Kun pääkirjoituksista löytyy näin valtava määrä disinformaatiota, kertoo se vastaansanomattomalla tavalla median luonteesta. Eikä tähän suinkaan ole poimittu kuin osa kyseenalaisista kohdista, vain ne kaikkein räikeimmät.

Myös tyyliseikkoihin voi tämän vuoksi kiinnittää huomiota. Käytössä on paljon manipulatiivisen kielenkäytön keinoja: vihjailevia kysymyksiä (tyyliin "oletteko jo lakanneet lyömästä vaimoanne?"), virheellisiä rinnastuksia, epäloogisia kausaliteettejä ja hyvin kiistanalaisten mielipiteiden esittämistä faktoina.

Pääkirjoituksista suurin osa on päätoimittaja Tauno O. Mehtälän käsialaa ja useamman on tehnyt myös valtiopäiväneuvos Mikko Elo. Vastavalkea ry:n varapuheenjohtaja Hannu Ikonen on myös kirjoittanut muutamia pääkirjoituksia.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia pääkirjoituksista.


Hiilloksesta Vastavalkeaksi
Tauno O. Mehtälä
8.4.2015

Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella on oikeiston johdolla tapahtunut vakavaa hoipertelua, joka on johtanut meidät EU:n ja USA:n myötäilyn kautta suoraan vastakkainasetteluun Venäjän kanssa.

Tässä on heti esillä näissä teksteissä usein esiintyvä manipulaatio, jossa tapahtumien kausaliteetti esitetään virheellisessä järjestyksessä. Tässä esitetään, että lännen ja Venäjän suhteet ovat huonontuneet lännen takia. Todellisuudessa suhteet ovat kärsineet Venäjän toimista: Krimin miehitys, sota Ukrainassa ja sekaantuminen muiden maiden sisäpolitiikkaan ovat syitä, joiden takia länsi, Suomi muiden mukana, on etsinyt keinoja torjua Venäjän aggressioita.

Suomen poliittista mielipiteenmuodostusta on pitkään määrittänyt oikeiston hallitsema manipulatiivinen ja sensuroiva — sekä kaupallinen että valtiollinen — valtamedia Bilderberg-kytköksineen. Tämän mediavallankäytön vastapooliksi tarvitaan Vastavalkea.

Tässä esitetään, että suomalainen media on kotimaiden ja kansainvälisen eliitin väline hallita ihmisten mielipiteitä. Tämä tapahtuu Mehtälän mukaan osana kansainvälistä salaliittoa. Sana Bilderberg  tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että kyseiseen tapahtumaan kokoontuvat maailman johtajat päättävät siellä asioista epädemokraattisessa järjestyksessä.
Suomalaisen median nimittäminen manipulatiiviseksi ja sensuroivaksi on myös vähintäänkin erittäin vahva näkemys. Eikä sen nimittäminen vainoharhaiseksikaan ihan kevyt heitto ole. Medialla on vikansa ja kuolleet kulmansa, mutta ei se manipuloi eikä sensuroi järjestelmällisesti.

Suomen heikon valtiojohdon menetetty mahdollisuus
Tauno O. Mehtälä
17.4.20151

Kaikkein pahiten ulkopoliittinen johtomme on sössinyt Ukrainan kriisin hoidossa.
Ukrainassa Suomen valtiojohdolla olisi ollut tuhannen taalan paikka hyödyntää Suomen omaa historiallista kokemusta. Ukrainan perusongelmahan on periaatteessa sama, minkä Suomikin omassa historiallisessa kehityksessään hanskasi. Eli entisen siirtomaaisännän, Ruotsin, maahamme jääneiden kielisukulaisten integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan. Se tapahtui antamalla ruotsinkieliselle väestölle laajoja kielierioikeuksia ja sen väestökeskittymälle Ahvenanmaalle pitkälle menevä autonomia.

Ukrainan sodan esittäminen pääasiassa kielikiistan tuloksena on paikkansapitämätön väite. Kielellä on kriisin eri vaiheissa ollut merkitystä, mutta kyse on ennen kaikkea Venäjän valtapolitiikasta. Lisäksi tässä on valtiojohtoon kohdistettu vähintäänkin kohtuuttomia vaatimuksia, eikä voi välttyä vaikutelmalta, että kyse on silkasta panettelusta ilman reaalisia perusteita.

EU assosiaatiosopimuksineen ja USA hegemonistisine maailmanherruuspyrkimyksineen olivat ne alkuperäiset Ukrainaan tunkeutuneet tahot.

Presidentti Viktor Janukovytšin Ukraina tasapainoili idän ja lännen välillä. Venäjän näkemyksen mukaan EU:lla, demokratialla ja avoimella kansalaisyhteiskunnalla ei ole mitään asiaa sen vaikutuspiiriin. Siksi se, kuten myös päätoimittaja Mehtälä tässä, tulkitsee naapurimaidensa halukkuuden kehittää itseään niissä asioissa hyökkäykseksi itseään vastaan. Taustalla tässä ajatuskulussa on siis se, että Venäjän naapurimailla ei ole oikeutta aitoon suvereniteettiin, mahdollisuuteen päättää omista asioistaan.

Poroshenkon armeijan ja uusnatsien pataljoonien Minsk 2 -sopimuksesta huolimatta jatkunut Itä-Ukrainan infrastruktuurin tuhoaminen kertoo, mistä on kysymys. Sehän kohdistuu syrjäytetyn presidentin vahvimmalle tukialueelle. Kiovan pyrkimyksenä on siis ajaa ”venäläiset” Venäjälle ja saada näin äänestäjäkunnan koostumus mieleisekseen. Kun kansa äänesti väärin, Ukrainassa vaihdetaan Itä-Ukrainan osalta kansa.

Tässä syytetään Ukrainan hallitusta etnisestä puhdistuksesta. Koska tuoreessa muistissa ovat Jugoslavian hajoamissotien traagiset tapahtumat, voidaan selvästi sanoa, että väite on virheellinen. Myöskään väite, että Janukovytšin korkea kannatus olisi syy sotatoimiin, on vähintään karkeaa liioittelua. Taustalla tässä väitteessä on edelleen virheellinen käsitys, että kielipolitiikka olisi syy sotaan Ukrainassa. Toki maan venäjänkielisillä poliiittiset mielipiteet useammin suuntautuvat Venäjän suuntaan ja ukrainankielisillä länteen päin, mutta tämä jakolinja ei suinkaan ole mitenkään terävä.

Uusnatsien pataljoonista puhuminen on myös laadullista ja määrällistä liioittelua.  Sodan alkuvaiheessa,  jolloin tämäkin on kirjoitettu, vapaaehtoisjoukolla oli korkean taistelumoraalinsa takia suuri merkitys. Niissä oli myös mukana uusnatseja ja muita epäilyttäviä aineksia, mutta uusnatsien organisaatioksi niitä ei voi nimittää. Poliittiset ääriainekset, Ukrainan tapauksessa vieläpä aseistetut ja taistelukokemuksella varustetut, ovat yksi maan lukuisista ongelmista.

Venäjän osalta kyseessä olivat siis aidot legitiimit turvallisuusintressit siinä missä krimiläisten suuri valtaosa on jo useissa länsimaisissa mielipidemittauksissakin osoittanut tyytyväisyytensä ratkaisuun.

Mehtälä lausuu tässä, että Venäjä on oikeutettu valloittamaan asein osia naapurimaastaan. Siitä kuka nämä "legitiimit turvallisuusintressit" saa määritellä, ei Mehtälä sano mitään. En voi tietää mitä Mehtälä tästä ajattelee, mutta en pitäisi näiden tekstien läpikäymisen jälkeen  lainkaan mahdottomana sitä, että Mehtälä uskoo Venäjän olevan oikeutettu siihen määrittelyyn.

Ja kaiken tämän Suomenkin valtiojohdon sähellyksen kruunaa osallistuminen USA:n ajamiin talouspakotteisiin, ja valtamediamme — valtiollinen YLE mukaan luettuna — innokas osallistuminen informaatiosotaan Venäjää vastaan.

Kun esitetään parlamentaarista luottamusta nauttivan hallituksen toiminta (avoimesti kerrottujen omien poliittisten päämäärien puolesta) säheltämiseksi, niin taustalla on ajatus jostain muusta, demokraattisen päätöksenteon yläpuolella olevasta linjasta. Tässä käy ilmi Vastavalkeassa usein esiintyvä asetelma, jossa toisella tavalla ajattelevien toiminta omien päämääriensä hyväksi esitetään lähtökohtaisesti järjettömänä ja epäonnistuneena. Taustalla piilee ajatus siitä, että on olemassa jokin ehdottoman oikea linja. Sivuston olemuksessa vaikuttaa vahvasti fundamentalistisuus, jossa toisella tavalla ajattelevat ovat väärässä riippumatta siitä, mitkä ovat toiminnan tulokset. Näitä totuutta hylkiviä fundamentalistit, ajatussuunnasta riippumatta, sitten pitävät pahoina, typerinä ja hulluina. Näihin kategorioihin on Vastavalkean pääkirjoituksessa nipitettu suuri määrä ihmisiä.

Me haluamme luoda itsenäisesti oman naapuriystävyyteen pohjaavan linjamme emmekä lähteä mukaan sotaisaan seikkailupolitiikkaan.

Suomen asemassa itsenäisyys ja naapuriystävyys, ajatteli sitten Neuvostoliittoa tai Putinin Venäjää, ovat toisiaan hylkiviä asioita. Mehtälä uskoo kuitenkin itänaapurin tahdon toteuttamisen olevan Suomen paras turva. Toisaalta sitten hän myös uskoo, että jos emme alistu Venäjän tahtoon, on seurauksena sota. Maidemme kokoerot ja Venäjän taktiikan huomioiden luvassa olisi silloin hävitystä, kuolemaa ja sortomiehitys. Semmoista ystävyyttä.

Eriarvoistavalle, mahdolliselle kasvulle syntyivät edellytykset
Hannu Ikonen 20.4.2015

Vihanpito Venäjän suuntaan tulee lisääntymään Keskusta–Kokoomus–RKP-akselilla Persujen eriarvostavien painotusten kera. 

Suomessa ei ole ollut Venäjän suuntaan vihaa pitävää hallitusta sitten 1940-luvun. Tässä kuvataan jälleen Vastavalkeassa toistuvaa asetelmaa, jossa Venäjän tahdon vastainen toiminta on russofobista ja sotaa lietsovaa. Tssä asiassa ei Vastavalkean ja herra Johan Bäckmanin linjassa ole lainkaan eroa.





Luottamus asetettava tarkkaan puntariin
Tauno O. Mehtälä 26.4.2015

Hallituksen muodostajan Juha Sipilän luottamus-retoriikalle saattaa tulla vakaviakin haasteita, kun punnitaan hallitukseen pyrkivien eri puolueiden suhtautumista sotaan Venäjää vastaan.

Mistä ihmeen sodasta Venäjää vastaan? Toki Venäjä vilejelee varsinkin sisäisessä propagandassaan ajatusta siitä, että länsi olisi sotilaallisesti hyökkäämässä Venäjälle. Ajatus on järjestön monestakin syystä. Ensinnäkään poliittisesti se ei olsi mahdollista, toisekseen sotilaallisest kyvyt eivät riittäisi valtavan maan valtaamiseen tai hallussapitämiseen ja kolmanneksi on muistettava, että Venäjä on ydinasevalta. Se ei ole tätä asettaan ujostellut viime vuosina, vaan on jopa esittänyt uhkauksia ja harjoitellut sen käyttöä.  Länsimaat eivät ole hyökkämääsä Venäjälle, koska eivät pysty siihen. Ja vaikka pystyisivätkin, eivät halua.

Oleellista Suomen tulevaa hallitusta muodostettaessa on selvittää Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien kanta tähän EPP-ryhmässä esille nostettuun sotavalmisteluun Venäjää vastaan.

EPP:ssa esillä on ollut eurooppalaisen puolustuksen vahvistaminen. Venäjän propagandassa kehystetään lännen vastatoimet sen aggressioihin perusteettomiksi ja uhkaaviksi. Saman tulkinnan esittää tässä, ja muuallakin, myös Vastavalkea.

Suomalaisten tuntemaa huolta lisää se, että tähänastinenkin Suomen politiikan ohjausliike on tullut suuresti Suomen ulkopuolelta. Venäjän vastaiseen taloussotaan Suomi lähti USA:n painostettua EU:n siihen. Informaatiosodan vanhat kytkennät ilmenevät länsimedian käynnistämien manipulointihankkeiden kritiikittömänä myötäilynä.

Suomi on liittoutunut maa, joka kuuluu eurooppalaisten valtioiden yhteiseen unioniin. Kuulumme sihen kansanäänestyksen päätöksellä ja siksi, koska länsi-integraation katsotaan olevan myös meidän etumme. Kun ollaan liitossa jonkun kanssa, tarkoittaa se sitä, että edut ovat yhteneväiset ja siksi toimintakin on samansuuntaista. Tämä hyvin luonnollinen kytkentä esitetään Vastavalkeassa jonakin salakähmäisenä, epädemokraattisena prosessina.
Vielä kun tietäisi, mitä ovat "Informaatiosodan vanhat kytkennät", jotka "ilmenevät länsimedian käynnistämien manipulointihankkeiden kritiikittömänä myötäilynä"? En löydä tähän ajatuskulkuun ensimmäistäkään todellisuutta edes läheltä hipovaa selitystä.

Agendamiehet ovat johtaneet Hesarin journalismin ja talouden tuhoon
Tauno O. Mehtälä 3.5.2015

Siinä käsittelin perusteellisesti Hesarin manipuloivaa ja sensuroivaa journalistista linjaa.

Helsingin Sanomien journalistinen linja ei ole manipuloiva tai sensuroiva. Lehdellä on toki oma linjansa ja se ottaa pääkirjoituksissaan kantaa poliittsisiin asioihin meillä ja muualla. Aivan kuten tekee Vastavalkeakin.
Väite isojen medioiden sensuurista toistuu tiheästi Vastavalkeassa. Kyse on kiihkomielisillä yleisestä harhasta, että sananvapaus on julkaisupakko. Kun ihminen kokee voimakkaasti olevansa totuuden haltija, hän kokee myös torjunnan voimakkaasti ja tulkinta torjunnasta saattaa livetä vainoharhaiseksi. Näin ajatuskuluksi muodostuu, että "NE haluavat estää minua kertomasta totuutta". Kuitenkin jokainen media, kuten myös jokainen ihminen, on oikeutettu itse hallinnoimaan tilaansa. Tässä blogissa saa kommentoida suht vapaasti, koska minä sallin sen. Minä voin poistaa täältä vapaasti sisältöjä, eikä se ole sananvapauden loukkaus. Jos sen sijaan yritän estää muita bloggareita hallitsemasta oman tahtonsa mukaan omaa blogiaan, voidaan puhua sananvapauden vastasesta toiminnasta. Hesari saa täysin vapaasti julkaista tai olla julkaisematta ihan mitä haluaa. Kuten myös Vastavalkea.

”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.” (Journalistin ohjeet, kohta 8)

Niinpä. Journalistisessa mediassa tämä Suomessa onnistuukin minusta kohtuullisen hyvin. Sen sijaan vaihtoehtomedioissa se ei aina ihan yhtä nappiin mene.

Hesarin manipuloiva, tendenssimäinen ja indoktrinoiva toimitustyö suuntautuu monellakin tapaa tätä journalismin ”perustuslakia” vastaan.

Kun HS siis noudattaa A) erilaista poliittista linjaa kuin Vastavalkea B) ei anna vapaita käsiä julkaista siellä mitä Mehtälä haluaa, niin linja on "manipuloiva, tendenssimäinen ja indoktrinoiva". Suoraan sanottuna minusta Vastavalkean linja ja erityisesti Mehtälän kirjoitukset täyttävät Hesaria paljon paremmin manipuloinnin, tendenssimäisyyden ja indoktrinoinnin tunnusmerkkejä.

Kolmanneksi, uutisista käytävää nettikeskustelua manipuloidaan suosimalla agendaa tukevia arvioita ja sensuroimalla kriittisiä. Nettikeskusteluissa esiinpäästetty ”kansalaismielipide” on manipuloitu.

Tässä esitetään iso väite ja luonnollisesti vailla todisteita. Manipulointisyytös on rankka väite, vaikka se on helppo ohittaa sen jatkuvan toistumisen takia. Hyvin erilaiset näkökulmat kun esittävät vastaavaa väitettä jatkuvasti eri medioista. Mitä sakeampi maailmankuva, sitä isommin ihminen suuttuu, kun mediat eivät sisällöissään ja käytännöissään noudata heidän näkemystään maailmasta.

Journalistit ylläpitävät mielellään käsitystä, että sananvapaus kuuluu vain journalisteille, vaikka perustuslaki takaa sen kaikille kansalaisille. Journalisteista itsestään on tullut vakava este kansalaisten sananvapauden toteutumiselle.

Tässä taas sekoitetaan sananvapaus julkaisupakkoon. Siinä mielessä tässä on totuuden siemen jossain järjettömyyden keskellä, että joillekin vanhan koulukunnan toimittajille on ollut hankalaa hyväksyä digitalisaation myötä syntynyt mahdolisuus kenen tahansa julkaista vapaasti näkemyksiään. Joka tietysti sekin sitten kyllä puhuu tätä Mehtälän väittämää vastaan.

Tässä on koko länsimedian tragedia tiivistettynä; se luo kansalaisille valheellista maailmankuvaa välittämällä Syyrian tilanteista yksipuolista uutisaineistoa CIA:n ohjeistamalla tavalla.

Jälleen hurja syytös: Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ohjeistaa länsimaisia medioita siitä, miten käsitellä Syyrian sotaa. Mehtälän (ja Venäjän) käsitys Syyrian tilanteesta on hyvin toisenlainen ja se toisenlaisuus on helpompi selittää sillä, että länsimainen media valehtelee. Sen valehtelun motiiviksi esitetään Yhdysvaltain tiedustelupalvelun laatimat ohjeet. Jos tällaiset ohjeet tosiaan olisivat olemassa olemassa, niin niiden jalkauttaminen vaatisi niin valtavan jakelun, että olisi kovin kummallista, ettei kukaan niistä kuullut paljastaisi sellaisten olemassaoloa. Jos niiden jakelu taas rajoitettaisiin esimerkiksi vain keskeisten medioiden päätoimittajille, niin ei niillä olisi haluttua vaikutusta.
Jos halutaan kääntää todellisuus ympäri, niin se vaatii hyvin kattavia ja voimakkaasti sanktioituja toimia. Kuten Venäjällä tällä hetkellä. Siellä tv-kanavien päätoimittajat pitävät Kremlin johdolla viikkokokouksen, jossa määritellään kulmia asioihin. Sen jälkeen toimittajat tekevät parhaansa mukaan juttuja, jotka palvelevat hallituksen näkökulmaa. Kriittisistä äänistä on päästy eroon jo pitkän aikaa sitten. Mutta nämäkin toimet ovat nousseet esiin ja jos edes murto-osaa vastaavasta yritettäisiin lännessä, nousisi valtava mekkala.


Propagandaa vai faktaa?
Tauno O. Mehtälä 10.5.2015

Tässä Riiheläinen pyrkii monien medioiden tavoin leimaamaan valtavirran uutisoinnista poikkeavat lähestymistavat propagandaksi. Suomen valtamediahan on totalitaristiselle mediankäytölle tyypilliseen tapaan leimannut poikkeavien käsitysten esittämisen trollaukseksi, keihäänkärkenään ehkä hieman yllättävästikin valtiollinen Yle, joka taannoin aloitti näyttävän Kremlin trolli -jahdin. Trolli-leimakirves pysyi Riiheläisellä vielä selän takana. Sen käytön uskottavuus onkin vakavasti koetuksella Vastavalkean tapauksessa, sillä me olemme saaneet kiitosta nimenomaan tasapainoisesta ja viileän objektiivisesta tarkastelusta.

Mielipiteen samanlaisuus tai erilaisuus ei tee niistä propagnadaa. Niiden esittämistapa ja perustelut tekevät. Tässä Mehtälä asettaa oman propagandansa vierelle muita vaihtoehtoisia näkemyksiä esitteleviä medioita. Voima, Ydin, Kansan uutiset tai aikoinaan ilmestynyt Muutoksen kevät edustavat taatusti valtavirrasta poikkeavaa näkemystä, mutta ne eivät olleet propagandaa.
Tässä myös jatkuu trolli-termin tahallinen hämärtäminen. Trollaus on keskustelutapa, eikä suoranaisesti liity sisältöön.
Vastavalkean kiittäminen tasapainoisesta ja viileän objektiivisesta tarkastelusta antaa ainakin minulle arvioijien arviointikyvystä hieman heikon kuvan. Vastavalkea voi tuntua omalta medialta, mutta ei se tasapainoinen ja eikä tarkastele asioita viileän objektiivisesti. Vastavaleka on voimakkaan politisoitu media, joka ajaa omaa agendaansa. Sellainen saa olla, mutta silloin ei pitäisi väittää itseään objektiiviseksi.

Geopoliittisella kartalla USA on toiminut offensiivisesti eli hyökkääjänä. Näin myös Ukrainassa, jonka ”haltuunottoa” USA oli suunnitellut Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Vaikka Ukrainan omat tutkimukset Maidanin verilöylystä eivät etenekään (sama pätee Odessan joukkosurmaan), monetkin seikat puhuvat sen puolesta, että CIA eli USA oli Maidanin aseellisen operaation taustalla.

Maidanin ampumisten tutkimukset ovat tosiaan sekavat, mutta CIA ei ole ollut epäiltyjen joukossa muualla kuin Venäjän levittämässä propagandassa. Maidanin tausta nousi aidosta ukrainalaisten halusta päästä irti korruptoituneesta hallinnosta. On muuten kumma, miten tärkeäksi Vastavalkeassa aina muistetaan nostaa Krimin väestön mielipide ja samaan aikaan ylenkatsotaan muiden ukrainalaisten mielipidettä.

Venäjän rooli Itä-Ukrainan taisteluissakin on ollut suhteellisen pieni; toki sotilaallisia neuvonantajia samoin kuin materiaalitukea alueelle on varmasti tullut. Sen sijaan väitetyt panssarivaunukolonnien hyökkäykset kuuluvat valtamedian hörhöuutisointeihin, joille Etyjin tarkkailijat sen enempää kuin USA:n satelliittikuvatkaan eivät ole antaneet vahvistusta.

Venäjän asevoimien osuus on ratkaiseva. Toki tässä vaiheessa sotaa todistusaineistoa ei ollut niin paljoa, mutta eipä tätä tietoa ole oikaistukaan Vastavalkeassa.

Valtamedia toitottaa varauksetta Venäjää hyökkääjänä, vaikka se tässä reviiritaistossa Ukrainasta on selkeästi puolustautujan roolissa ja yrittää turvata venäläisten ja venäjänkielisten elämää alueella. Valtiollisella tasollahan Ukrainassa on kyse kahden erikielisen väestöryhmän sovittamisesta rauhanomaiseen yhteiseloon. Tähän pyrkimisestä ei Kiovan hallinnossa ole näkynyt merkkiäkään.

Tässä taas nostetaan kieli ja kulttuuri Ukrainan sodan syyksi. Samalla kuitenkin tunnustetaan, että kyllä Venäjä tässä osapuoli on.
Valtamedia-termi on äärilaidoissa käytetty ilmaisu journalistisille medioille. Tässäkin väitetään, että ne esittäisivät kaikki kaavamaisesti yhdenmukaisen tulkinnan tapahtumista. Niin ei ole. Suomalaiset, journalistiset mediat ovat täymmä hyvin erilaisia näkemyksiä ja tulkintoja tapahtumien merkityksestä. Venäjällähän voidaan puhua valtamediasta, joka on tiukasti hallituksen kontrollissa ja joka toistaa tosiaan valtaapitävien poliittisten tarpeiden mukaisia näkemyksiä. Länsimaissa journalistit ovat valtaapitävien vahteja, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa on nyt nähtävissä. Demokratiassa media ja tiedustelupalvelut suojelevat kansaa, autoritäärisissä maissa valtaa.


Julkisen sanan neuvosto linjasi ”mediakontrolliaan”
Tauno O. Mehtälä 23.5.2015

Unto Hämäläinen ja Helsingin Sanomat ovat ajan hengen mukaisesti ja JSN:n hiljaisella hyväksynnällä kirjoittamassa lähihistoriaa uusiksi luomalla ja levittämällä Alexander Stubbin ja Carl Haglundin tavoin kuvaa, että Venäjä oli ainoa Georgian sodassa hyökännyt osapuoli, vaikka Georgia sentään hyökkäyksellään aloitti koko sodan.

Tässä esitetään aluksi parikin kummallista ilmaisua. Ajan hengellä vähätellään reaalimaailman tapahtumia ja esitetään asioiden esiinnousua asenteella, "ajan hengellä". En myöskään voi ymmärtää mikä on Julkisen sanan neuvoston hiljainen hyväksyntä, ellei sillä sitten tarkoiteta journalistin ohjeiden noudattamista, sillä niiden noudattamisen valvominen on JSN:n tehtävä.

Venäjän ja Georgian välisen sodan alku on yksi näitä kiistakysymyksiä, joita Vastavalkea ja muut venäjämieliset nostavat esiin.  Karkeasti ottaen sodan kulku oli seuraavaanlainen: Venäjän tukemat separatistit irrottivat alueita hallituksen valvonnasta, jonka jälkeen Venäjä lähetti "rauhanturvaajia" turvaamaan tätä tilannetta. Näiltä alueilta sitten provosoitiin pitkään Georgian hallitusta ja 2008 se päätti hyökätä vaientamaan separatisitien tykistöä, joka ampui Georgian puolelle. Näin Georgian hallitus muodollisesti aloitti suurimittaisemmat sotatoimet, mutta Venäjän vastahyökkäys oli suunniteltu ja valmiina alkamaan. Eli voidaan sanoa, että Georgia meni Venäjän ansaan ja sota oli kummankin syytä, kuten EU:n laaja raportti asiasta totesi.

Nyttemminhän Venäjän joukot hivuttavat rajamerkintöjä Georgian alueella ja itävät näin painetta yllä ilman varisnaista aseellista toimintaa, josta voisi seurata lännen vastatoimia. Georgian jäätynyt konflikti on osa Venäjän rajoilleen rakentamaa epävakausketjua, joka pitää sen rajanaapuruston heikkona ja ennen kaikkea kyvyttömänä integroitua länteen.

JSN sallii manipuloinnin ja sensuroinnin.

Kun väitetään jonkun tahon toimivan perin juurin omaa olemustaan ja tehtäväänsä vastaan, olisi todisteiden esittämisestä paljon riemua. Ensinnäkin ne todistaisivat oman väitteen oikeaksi ja todennäköisesti paitsi nöyryyttäisivät eri mieltä olevia, myös johtaisivat kohteena olevan tahon uskottavuuden romahtamiseen, henkilövaihdoksiin ja ehkä jopa juridisiin seuraamuksiin. Mutta todisteina tässäkin tapauksessa ovat lähinnä omat, vahvat ja epäilemättä vilpittömät tuntemukset.

Valtiollinen Yle käynnisti syksyllä Venäjän trolli -jahdin, jossa pyritään informaatiosodan keinoin (mm. leimaamisella ja vääristelyllä) torjumaan ns. länsimaiden tai Ukrainan toimia kritisoivat näkemykset suomalaisessa keskustelussa.

Tässä yhdistetään taas keskustelutyyli ja sisältö. Trollaus on keskustelutyyli, jolla pyritään häiritsemään oikeaa, kunnon keskustelua. Nimenomaan Venäjän puolesta puhuvat olivat aikanaan suuressa enemmistössä tämän tyylilajin harrastamisessa. Nyttemmin rasistit ovat nousseet genren hallitseviksi mestareiksi.
Suomessa ei käydä juurikaan informaatiosotaa ja taatusti sitä eivät käy mediat, kuten tässä väitetään. Mutta kun mediat esittävät maailman niin perin eri tavalla kuin Tauno O. Mehtälä sen näkee, on hänen väkisinkin todettava media valehtevaksi viholliseksi. Muuten hän joutusi tarkastelemaan omien  näkökantojensa oikeellisuutta.
Tässä myös esitetään, että Venäjän näkokulmasta esitetyt näkmeyskset tyrmätään suomalisessa keskustelussa. Niin tosiaan usein tapahtuukin. Se johtuu siitä, että ne ovat usein valheellisia tai virheellisiä. Usein kumpaakin. Jos haluaa perehtyä siihen, mitä Venäjä haluaa ja miksi, kannattaa tutustua vaikkapa Dmitri Treninin https://twitter.com/DmitriTrenin näkemyksiin.

Tällainen Ylen toiminta on itsessään luonteeltaan totalitaristista mielipiteenmuokkausta, jossa ”epäsopivien” käsitysten esittäjät leimataan trolleiksi (ja pahimmillaan stalinisteiksi).

Edelleenkään YLE ei etsinyt sinällään mielipiteitä, vaan tiettyä keskustelutapaa ja siitä nousevia asioita. Stalinistiksi en ole muuten ketään kuullut nimitettävän näissä keskusteluissa. Ylipäätään olisi perin 70-lukulaista käyttää kenestäkään sellaista nimitystä.

Julkisen sanan neuvosto median itsesääntelyelimenä siis lähinnä vahtii kansalaisten yksityisyyden suojaa, muttei ole kiinnostunut medioiden välittämän uutis- ja artikkelimateriaalin totuudenmukaisuudesta.

Väärä väite. Jos käy läpi JSN:n päätöksiä, huomaa, että siellä tosiaan on paljon yksityisyyden suojaan liittyviä juttuja ja melko vähän vääriin faktoihin liittyviä tapauksia. Minusta tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen media pysyy hyvin faktoissa. Mehtälän johtopäätös on toisenlainen ja hän väittää ettei median sisältöjen totuudenmukaisuuteen puututa. Tähän johtopäätökseen Mehtälä lienee päätynyt sen takia, että kun hän on yrittänyt saada oman totuutensa julki, niin faktoissa pitäytyvät mediat eivät ole sitä halunneet julkaista. Siksi tämä jatkuvasti Vastavalkeassa toistuva katkeruus mediaa kohtaan.

Julkisen sanan neuvoston merkitys sananvapauden ja totuudenmukaisen tiedonvälityksen puolustajana on siis häviävän pieni.

Väärin. Se on hyvin merkittävä. Arvailen tähän kohtaan, että koska JSN ei toimi niin kuin Mehtälä haluaa, niin se on hänen mielestään merkityksetön.

Aivan ensimmäiseksi on purettava valtiotahon sananvapautta rajoittamaan pyrkivä, totalitarismia lähentelevä käytäntö. Tämähän edellyttää ensisijaisesti Ylen toiminnan palauttamista normaalin länsimaisen uutisvälityksen linjoille, nykyisen trollimelskaamisen ja infosotimisen sijasta. Myös valtioneuvoston viestintäjohtajan toimintaan on syytä puuttua. Eihän Suomen valtio sentään liene julistanut informaatiosotaa Venäjälle?

Mehtälä pitää Suomea lähes totalitaristisena maana sananvapaustilanteen osalta.
YLE toteuttaa normaalia länsimaista uutisvälitystä. Jos näin ei olisi, olisi Suomi tuskin sananvapauden kärkimaita maailmassa. Sinällään Mehtälän väitteen absurdiutta täydentää hyvin se, että tipuimme kärjestä Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapautta mittaavassa indeksissä, koska pääministeri Juha Sipilä painosti YLEä.

Suomeen kansanäänestys EU:n liittovaltiokehityksestä
Mikko Elo 18.7.2015

Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa.

Euro on luonut ongelmia, mutta ei todellakaan pelkästään niitä. Tällaista totaalista liioittelua voi sanoa jo demonisoimiseksi.

Yhteinen ulkopolitiikka EU:hun tuli Lissabonin sopimuksen myötä 2009. Tämä on ollut Suomelle sekä poliittisesti että taloudellisesti ongelmallista.

Elon ajatuskulun taustalla tässä on Suomen suhde Venäjään. Hänen mukaansa on kohtalokasta Suomelle asettua Venäjän tahtoa vastaan nykyisellä tavalla. Elon voi sanoa näiden kannanottojensa myötä tuoneen suomettumisen tähän päivään.

Hesari kytki Venäjä-vastaisuutensa ylivaihteelle
Tauno O. Mehtälä 28.7.2015

Oma perustyylilajimme on asiallisuus, emmekä ole missään vaiheessa sortuneet muiden medioiden tavoin juoksemaan minkään suurvallan agendan perässä.

Vastavalkea on ulkoasultaan ja kirjoitustyyliltään tosiaan pääosin hyvin asiallinen, mutta kun sisällöt ovat paikka paikoin niin absurdeja, niin minusta ei ole perustelua väittää Vastavalkean perustyylilajiksi asiallisuutta. Tuosta suurvallan agendan perässä juoksemisesta tarkemmin tämän koosteen kolmannessa osassa. Yhdysvallat esiintyy Vastavalkeassa joko erittäin huonossa tai aivan valtavan huonossa valossa. Pienenä poikkeuksena Trump, johon asetettiin suuria toiveita. Mutta siis perustilanne Vastavalkea kannanotoissa on, että Venäjä toimii ymmärrettävästi, Yhdysvallat on paha ja Kiina on tärkeä ja hyvä toimija, koska se haastaa Yhdysvaltojen kärkiaseman. Perusteltua on muuten myös kysyä, voiko Venäjää nostaa Yhdysvaltain ja Kiinan rinnalle suurvallaksi. Siellä Kreml toki tahtoo itsensä nähdä, sinne kovin ottein pyrkii ja sinne myös Vastavalkea Venäjän nostaa.

Tästä samaisesta some-kompostistahan presidentti Sauli Niinistö poimi Riiheläisen Kultarannan kekkereihinsä todistamaan osaltaan Venäjän pahuutta.

Sain tosiaan kunnian osallistua vuoden 2015 Kultaranta-keskusteluihin. Sitä en tiedä, kuka minut sinne poimi. Venäjän pahuudesta en siellä todistanut, mutta käytin kyllä pari puheenvuoroa informaatiovaikuttamisesta.

Tämä perusasenne ohjaa Riiheläisen ajattelua. Hän katsoo, että EU:n Yhdysvaltain painostuksesta voimaansaattamat Venäjän talouspakotteet ovat pysyvä käytäntö ja että meidän tulee irtautua kokonaan yhteistyöstä Venäjän kanssa.

Tässä Mehtälä tekee taas itselleen tyypillisen loogisen yliastumisen. Hän määrittelee ihan itse Venäjää kohtaan esitetyn kritiikin sisällöt ja sanoo sitten muiden ajavan niitä. Olisin hyvin hämmästynyt, jos jostain löytyisi puheenvuoro, jossa pitäisin talouspakotteita pysyvänä käytäntönä ja vaatisin täyttä irtautumista yhteistyöstä Venäjän kanssa.  Talouspakotteet minusta on pidettävä voimassa niin kauan kuin Venäjä miehittää ja käy sotaa naapureitaan vastaan. Myös malesialaiskoneen alasmapumisesta on Venäjän otettava vastuu. Näistä syistähän pakotteita on asetettu. Hankalia paikkoja, mutta kyllä nämäkin jossain vaiheessa jotenkin ratkotaan.

Onko kehittymässä Suomen ikioma Oikea sektori? Nythän Ryskyn blogien keskusteluosioissa parveilevat jo tunnetut oikeistolaiset aktiivireserviläiset ja armeijan kantahenkilökunnan edustajat. Leimallisesti yhteistähän näille joukkioille on tiukka Venäjä-vastaisuus, äärinationalismi, sotaisa asenne ja kiihkoilu.
Hesarihan on de facto tukenut Ukrainan äärioikeistoa. Tukeeko se suomalaista äärioikeistoa ja jos, niin miten pitkälle? Ainakin näkyvää julkaisutukea tuntuisi olevan tarjolla.

Tässä Mehtälä vihjaa minun olevan sotahullu äärioikeistolainen, jopa uusnatsi. Kyse on jälleen siitä, että Mehtälä määrittelee oman mielensä mukaan ryhmiä ja termejä. Äärioikeistolaisuutta kyllä löytyi tätä pääkirjoitusta kirjoitettaessa paljon ja nykyään ikävä kyllä vielä enemmän, mutta minun laskemiseni siihen porukkaan on silkkaa panettelua.

Suomen palattava itsenäisyyteen ja poliittiseen vastuuseen
Hannu Ikonen 4.8.2015

Euroopan – USA:n komennossa – Venäjään kohdistamat pakotteet ovat romuttaneet eurooppalaisen unelman hyvinvoivasta Euroopasta.

EU asetti itse ja itsenäisesti pakotteensa, koska pyrkii suojautumaan Venäjän aggressiolta. Tässä toistuu jälleen "EU on Yhdysvaltojen vasalli" -narratiivi. Venäjään kohdistuneet pakotteet ovat joidenkin maiden joillakin sektoreilla tosiaan olleet tuntuvia vaikutuksiltaan, mutta eivät ne mitään unelmia tai todellisia asioita ole romuttaneet. EU:sta löytyy kyllä ihan faktapohjaistakin arvosteltavaa, joten on kummallista tarttua tällaisiin

Tällöin voimme itse rakentaa oman tulevaisuutemme, emmekä ole riippuvaisia Brysselin —  tai Brysselin kuittaamista Washingtonin — päätöksistä, jotka ovat jo ehtineet kasvattaa meidät siirtomaahenkiseen alamaisuuteen ja pakottavat meidät ”rakenteellisiin” uudistuksiin kuin kehitysmaan konsanaan.

Tässä esitetään taustalla ajatuskulku, jossa integraatiosta irrottautumisessa olisi oikeastaan vain hyviä puolia. Poliittinen ja taloudellinen sitoutuneisuus länteen on tapahtunut demokraattisesti, jopa kansanäänestyksen kautta. Sitä voi ja saa toki vastustaa, mutta paratiisimaisten maisemien maalaaminen lännestä irtautumisesta on perin perusteetonta. Tätä irtautumisprosessia voi nyt seurata Britannian osalta. Sillä on toki sijainteineen, kansantalouden kokoineen, kansanyhteisöineen ja atlanttisine erityissuhteineen Suomea huomattavan paljon paremmat edellytykset selvitä EU:n ulkopuolella.

On vain toistettu päätöksiä, jotka on tehty Brysselissä, Washingtonissa, IMF:ssä tai mahdollisesti Naton päämajassa. Katse on asetettava tulevaisuudessa korkeammalle: kansalliseen itsenäisyyteen, kansalaisten hyvinvointiin ja todelliseen poliittiseen ja viranhoidolliseen vastuuseen omista tarpeistamme ja päätöksistämme.

Tässä on tiivistetysti ja tyylipuhtaasti koottu näkemys integraatiosta irtautumisen ihanuudesta: sen jälkeen voimme päättää juuri niin kuin on itsellemme parasta. Sitä vaihtoehtoa, että integraatio olisi kansalaisille se paras, ei ole olemassa. Samalla vähän vihjaistaan, että integraation osana on piittaamaton laittomuus.

Timo Soinille ministeriys on miljoonaa köyhää tärkeämpi
Tauno O. Mehtälä 15.8.2015

Valtiontalouden hoitokin on monella tavalla ulkopolitiikkaa. Jatkossa se tulee Kreikan ohella näkymään veronmaksajien miljardien suuntaamisessa konkurssikypsän Ukrainan ylläpitoon. Ja siten erityisesti Yhdysvaltain intressien ajamiseen.

Jälleen kerran toistuu groteski liioittelu. Suomi on tukenut Ukrainaa yli 23 miljoonalla eurolla kriisin aikana vuosina 2014–2016. Tuki koostuu ulkoministeriön mukaan kehitysyhteistyöhankkeista, rahoituksesta kansainvälisille järjestöille ja asiantuntija-avusta.
Pakotteiden aiheuttamat taloudelliset tappiot halutaan joskus laskea tämän tuen osaksi, mutta ne pakotteet on kyllä asetettu ihan itsekkäistä syistä.  Venäjän rajanaapureina meillä on täysi syy ihan itsemme takia yrittää pitää huolta siitä, että Venäjän rajojensa ulkopuolelle ulottamaa aggressiota torjutaan.

Kepu johtaa hallitusta, jossa sen kuohilaskumppanit raiskaavat mennen tullen Urho Kekkosen viitoittamaa ulkopoliittista linjaa. Suomi on alistettu EU:n ja USA:n vasallin asemaan. Lisäksi kepu toimii ydinkannattajajoukkonsa, maatalousyrittäjien, etujen vastaisesti jatkamalla Suomen maataloutta kurjistavaa Venäjä-pakotepolitiikkaa.

Tämäköhän on sitä Vastavalkean perusasiallista tyylilajia, josta Mehtälä kerskasi muutamaa viikkoa ennen tämän kirjoittamista. Kuohilas-termin käytöllä Mehtälä riistää kokoomuksen ja PS:n miehuuden ja patriarkaalisuuden sääntöjen mukaan siis niiden voiman ja vallan. Jälleen toistuu Eurooppa ja Yhdysvaltojen vasalli-ajatuskulku. Ylipäätään Mehtälän teksteissä valta on aina voimakasta, ylikäyvää ja jopa sortavaa. En osaa sanoa johtuuko se hänen maailmankuvastaan, kokemuksistaan vai mistä. Kun nostaa tämän käsityksen vallan luonteesta Mehtälän totuuskäsityksen rinnalle, tulee mieleeni Neuvostoliitto. Mutta toki Mehtälä itse kertoo pyrkivänsä Vastavalkean avulla aktivoimaan kansalaisia toimimaan demokratian laajentamiseksi, köyhyyden ja sotien poistamiseksi sekä vallankäytön vääristymien esilletuomiseksi ja korjaamiseksi.

Äärioikeiston järjestäytyminen etenee Suomessakin pikku hiljaa. Sen militaarisiipi purskehtii yhtä lailla. Merkillepantavaa on, että puolustusvoimien ylipäällikkö, presidentti Sauli Niinistö ei ole millään tavalla julkisuudessa puuttunut armeijan kantahenkilökunnankin ylipolitisoituneisiin puheenvuoroihin.

Äärioikeisto tosiaan järjestäytyy Suomessa, mutta ihan muissa paikoissa missä Mehtälä sitä näkee. Ylipäällikön puuttumattomuus kantahenkilökunnan puheisiin johtunee varmaankin siitä, ettie hän ole nähnyt niissä laajempaa ylipolitisoitumista. Yksittäiset puheenvuorot taas hoidettaisiin komentoketjussa, eivät en ole ylipäällikön asioita. Tässä vain halutaan ensin kuvat (kuvitteellinen) epäkohta ja sen jälkeen vierittää syy halutulle taholle (jolle se ei edes kuulu).

Ylipäätään on sananvapauden kannalta ongelmallista ryhtyä rajoittamaan minkään ammattikunnan puheoikeutta. Luottamukselliset asiat erikseen, mutta kyllä minusta ammattisotilailla on annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kysymyksessä ei ole mikään everstijuntta, vaan joukko Suomen kansalaisia, jotka tekevät työtään, usein kutsumuksesta, kansankunnan turvallisuuteen liittyvien asioiden kanssa.

[Opposition] Toinen perustehtävä onkin sitten palauttaa Suomi puolueettomuuspolitiikan linjoille ja luoda uudelleen toimivat ja kumpaakin osapuolta hyödyttävät suhteet naapuriimme Venäjään.

Vaatimus puolueettomuuspolitiikan palauttamisesta sisältää käytännössä vaatimuksen EU-erosta ja monista muistakin kansainvälisen sopimuksista. Ilmaisu "kumpaakin osapuolta hyödyttävät" tarkoittaa toivottavasti vain taloudellisia asioita. Idänkauppa oli aiemmin yksi Neuvostoliiton tapa pitää Suomea otteessaan. Nyt tätä perinnettä vaalii muun muassa Fennovoima.

Suomella vaisu rooli YK:n yleiskokouksessa
Mikko Elo 2.10.2015

Tunnettuahan on, että Suomi, kuten koko läntinen maailma, on jo moneen kertaan tuominnut Venäjän toimet Krimillä. Herääkin kysymys, miksi Niinistö juuri nyt halusi ottaa asian esille YK:n yleiskokouksessa. Sillä ei parannettu Suomen ja Venäjän välisiä suhteita, eikä se varmasti ollut tarkoituskaan. Suomessa tämä kohta nostettiin kuitenkin Niinistön puheen kärjeksi.

Mikko Elo teki pitkän uran politiikassa ja tietää varsin hyvin sanojen olevan poliitikon tekoja. Tässä hän käytännössä syyttää presidentii Niinistöä tahallisesta Suomen ja Venäjän välien huonontamisesta. Niinistöä voi halutessaan monesta moittia, mutta koko presidenttikautensa ajan hän on pitänyt toimiensa keskiössä yhteyden vaalimisen Venäjään. Selityksenä tälle tulkintaerolle voitanee antaa, että Elolle hyvät suhteet ilmeisesti tarkoittavat paluuta YYA-aikaan.

Pakolaiset, kleptokratia ja globalisaation lupaukset
Tauno O. Mehtälä 11.10.2015

USA:n ulkopolitiikan keskeinen toiminnallinen johtoajatus on epävakauttaminen (destabilization). USA ajaa suuryritystensä markkinoiden laajentamista, ja se uskoo tämän onnistuvan parhaiten epävakauttamalla valtioita ja sekoittamalla kansalaisten ajattelua.

Kyllä USA on maailmanhistoriassa oman osansa valtioiden epävakauttamisesta tehnyt, mutta ei se mikään sen johtoajatus ole. Markkinatalous arvostaa ennakoitavuutta olosuhteissa ja kuluttajamarkkinoilla toimivien yritysten voittojen kannalta kriisit ja epävakaus ovat epätoivottavia asioita.
Jos haluaa etsiä tahoa, joka vastaisi tässä kuvattua toimintamallia, niin se olisi kyllä Putinin Venäjä. Se tosin ei toimi yritystensä etua ajaen, vaan Putinin korruptoitunutta vallan vertikaalia ja Venäjän asemaa maailmassa vaalien.

Globalisaation tähänastista toteutumista ei voi oikein onnistuneena pitää. Arvio tietysti riippuu näkökulmasta; jos tavoitteena on ollut kaaos, toteutus on ollut hyvinkin onnistunut.

Maailmassa on paljon vikaa, mutta silti se on mennyt paljon parempaan suuntaan. Mehtälä vaan tässä tapansa mukaan kääntää valkoisen mustaksi.

Sauli Niinistö näyttää pitävän Suomen kansaa erityisen tyhmänä. Sitä suomalaiset eivät todellakaan ole, huolimatta valtamedian vuosikymmeniä harjoittamasta manipuloinnista ja indoktrinoinnista.

Sauli Niinistö ei pidä suomalaisia tyhmänä. Hänen kulmikkuudellaan se kun olisi käynyt ilmi jo monen monituista kertaa. Valtamedian manipulointi ja indoktrinointi jää luonnollisesti vaille selitystä. Mutta kovin 70-lukulaiselta tuo arvio minusta kovasti kuulostaa.

”Epämääräiset vastavalkeat” ja muuta trollausta
Tauno O. Mehtälä 25.10.2015

Suomalainen journalismi on nykymuodossaan pitkälti lobotomiajournalismia, tarkoittaen, että journalisti on lobotoitu ja/tai yrittää lobotoida yleisönsä. Tämä kriittisen ajattelun typistäminen on merkinnyt uutisten luotettavuuden rajua heikentymistä. Objektiivinen, monimuotoinen tiedonvälitys on kaukainen haavekuva.

Plaa, plaa, plaa, plaa, plaa.

Ylen osaltaan käynnistämä trollijahti on suomalainen muunnos mccarthyismista. Perusvärityskin on täsmälleen sama eli äärioikeistolaisen musta.

Jos vertaa muutaman, tosin erinomaisen laajan ja tasokkaan, artikkelin vaikutusta Yhdysvaltain koko valtiovallan toimien vaikuttavuuteen, on hukannut suhteellisuudentajunsa. Sinällään tämä mcarthyismi on joidenkin viljelemä iskulause. Alkuperäisessä muodossaan Yhdysvalloissa siinä kommunismista epäillyt menettivät työnsä, maineensa ja joutuivat julkisesti häväistyiksi. Suomessa mccarthyismiksi sitten nimitetään sitä, että saa paljon asiallista ja jonkin verran myös asiatonta palautetta. Kenties jopa joitakin yksityisten ihmisten lähettämiä uhkauksia. Mutta ei näitä kahta silti voi verrata keskenään. Suomessa on mielipiteenvapaus, jota myös aktiivisesti suojellaan. Jos valtiovalta olisi oikeasti ahdistellut Vastavalkeaa, niin kyllähän siitä olisi tarkempia kuvauksia kuin tällaisia tärkeilyjä pääkirjoituksissa.

Ylen mediatanssi on nimeltään limbo
Tauno O. Mehtälä 20.2.2016

Ylen toimivalle johdolle tuntuu omistajataholta annettavan täysi rauha touhuta mitä tahansa, alkaen kansalaisia leimaavasta trollijahdista aina intohimoiseen natottamiseen. Tasapuolinen, perusteellisesti taustoittava, analyyttisesti asioita lähestyvä ja kattava tiedonvälitys ei Ylellä toteudu.

Hoh, hoijaa. Kyllä poliitikot ovat ihan koko ajan olleet hyvin kiinnsotuneita siitä, mitä YLEssä tapahtuu. Satosen työryhmä, rahoitusuudistus ja monet muutkin asiat ovat jatkuvasti pitäneet YLEä esillä politiikassa. Ei se todellakaan ole ollut syrjässä touhuamassa rauhassa omiaan. Natotusta en myöskään ole YLEn kanavilla havainnut, ellei sitten maailman tapahtumien uutisoimista sellaiseksi lasketa. Olen nimittäin ollut havaitsevinani, että realistinen tilannekuva saa joillakin tahoilla automaattisesti natotus-leiman. Tämä taas pohjaa siihen, että yllättävän moni säätää tilannekuvaansa sen mukaan, mitä pitää toivottavana lopputuloksena. On aika paljonkin Nato-vastustajia, jotka vähättelevät ja kaunistelevat Venäjän toimia. Toisaalta sitten on Nato-kannattajia, joille Venäjä näyttäytyy pahuuden valtakuntana.

Vastavalkea on pitänyt aktiivisesti yhteyttä Ylen suuntaan palautetta antaen.

Voin kuvitella. YLEllä muuten ihan oikeasti luetaan ja toimitaan tällaisten palautteiden mukaan. Siellä ollaan erittäin tarkkoja faktojen kanssa. Olen tämän itse huomannut tehdessäni Ikkuna-kolumneja.

Suomalaisen median ei pidä kulkea USA:n Venäjän-vastaisen infosotarintaman mukana vaan pyrkiä objektiiviseen, kattavaan ja laadukkaaseen tapahtumakulkujen seurantaan.

Tämä Yhdysvaltojen johtama infosotarintama on edelleen minulle tuntematon asia. Epäilen, että se tunnetaan paremmin nimellä faktapohjainen journalismi.

3. Sananvapauslakia terävöitetään niin, että sensuroinnin ja manipuloinnin eri ilmenemismuodot tulevat kirjatuiksi sananvapausrikoksiksi.

Tässä sitä olisikin lakia muotoiltavaksi ja säädettäväksi. Tosin tämä pitäisi sisältönsä puolesta nimetä sananvapaudettomuuslaiksi. Tai pakkojulkaisulaiksi.

Valtamedian päätoimittajat manipulointivaltaansa vahtimassa
Tauno O. Mehtälä 1.3.2016

Tätä luotettavaa tietoa jaettiin sitten äyskärimitalla, ja luotettavuuden varmemmaksi vakuudeksi mediasta sensuroitiin kielteiset uutiset Natosta ja sen johtovaltiosta Yhdysvalloista sekä Natoon kriittisesti suhtautuneiden kirjoituksia.

Järjetön väite sensuroinnista taas. Jos jokin media yrittäisi tällaista, nousisivat toimittajat kapinaan. Media sitä paitsi julkaisee jatkuvasti kriittisiä kirjoituksia Yhdysvalloista ja myös Natoon kriittisesti suhtautuvien kirjoituksia.

Nykyään valtamedian luotettavuutta punnitaankin enemmän Venäjä-vastaisuuden mittarilla kuin konsanaan natottamisinnolla. Mutta samaa asiaahan ne toki ajavat.

Tässä siis sanotaan, että myönteinen Nato-kanta on sama asia kuin kielteinen Venäjä-kanta. Sitä ne venäläisetkin alituiseen sanovat. Tämä asenne nousee Venäjän valtapolitiikasta, ei muusta.

Valtamedia pyrkii tällä kannanotollaan palauttamaan siltä pois lipuvaa yksinoikeutta joukkotiedotukseen. Tällainen luonteeltaan totalitaristinen pyrkimys ei ole tätä päivää teknologian kehityksen luodessa uusia mahdollisuuksia uusien toimijoiden osallistumiselle tiedon- ja uutisvälitykseen.

Tässä on taustalla salaliittoteorioista tuttu ambivalentti viholliskuva: toisaalta vihollinen on pahuudessaan melkeinpä kaikkivoipa, mutta samaan aikaan savijaloilla horjuva jättiläinen. Toisaalta Vastavalkea esittää median pitävän valtaa ja manipuloivan ihmisiä (USA:n tahdon mukaan) ja toisaalta se sitten on romahtamassa digitalisaation takia. Median murros on ihan totta ja totta on myös, että uudet toimijat pääsevät mukaan keskusteluun ihan eri tavalla kuin ennen. Mutta ei medialla silti ole totalitaristisia pyrkimyksiä, vaan se yrittää henkensä hädässä selvitä moniäänisestä ja monikanavaisesta mediatodellisuudesta, jossa nykyään elämme.


Ollaanko Suomea viemässä todelliseen sotaan?
Tauno O. Mehtälä 14.3.2016

Suomalainen valtamedia käy jo laajasti informaatiosotaa Venäjää vastaan, saaden pontimensa amerikkalaisjohtoisesta valtamediasta (mainstream media, MSM). Venäjä ja sen presidentti Vladimir Putin ovat jatkuvan demonisoinnin kohteena. Krimin liittäminen Venäjään sen asukkaiden oman tahdon mukaisesti ei yksin selitä tilannetta. Taustalla ovat laajemmat geopoliittiset valtapyyteet.

Tyylipuhdas esimerkki totuusarvoltaan heikohkosta ja täsmälleen Kremlin narratiiviin yhtyvästä kannasta.

Rikoslain pykälää sotaan yllyttämisestä ei ole Suomessa testattu kertaakaan, vaikka valtiollisen ja kaupallisen median sotaisan Venäjä-vastaisen kirjoittelun osalta siihen olisi kovastikin aihetta.

Rikosilmoitusta sitten vaan tekemään ja tuhlaamaan poliisin voimavaroja.

Mantilan julkiesiintymisistä päätellen Turvallisuuskomitean työn pääpaino on ”Venäjän trollien” seuraamisessa ja heidän toimiinsa varautumisessa. Onko odotettavissa, että jos kehitys johtaa Venäjän ja USA:n välien kiristyessä äärimmilleen sotatoimiin, Turvallisuuskomitealla on jo valmiina listat internoitavista Venäjän trolleiksi epäillyistä?

Turvallisuuskomitea on viranomaisyhteistyötä koordinoiva taho. Sen pääpaino ei todellakaan ole kansalaisten tai muiden toimijoiden puheenvuorojen seuraamisessa. Tämän valheen päälle Mehtälällä onkin heittää vielä villimpi visio ihmisten pidättämisestä heidän mielipiteidensä takia. Tämä heijastaa minun uskoakseni ennen kaikkea Mehtälän pään sisällä vallitsevaa asetelmaa, jossa hän uskoo olevansa merkittävä vihollinen järjestelmälle, jonka hän uskoo ryhtyvän sotaan. Tämä arvio on minusta hyvin moniulotteisesti ja syvällisesti pielessä.

On aiheellista vakavissaan kysyä: tähdätäänkö nykyisellä informaatio- ja taloussodalla varsinaiseen aseelliseen sotaan, ja kuka tai ketkä ovat viemässä Suomea sitä kohti?

Tämä sodalla pelottelun logiikka juontaa juurensa sotien jälkeisiin hetkiin, kun itänaapuria oli toteltava ihan kaikessa miehityksen ja tuhon välttämiseksi. Se oli 40-luvun jälkipuoliskolla hyvin tarpeen ja Suomen asema koko kylmän sodan ajan oli tavallaan sen saman asetelman jatkoa. Suomettumisen syöpyminen ulkoisista, turvallisuuspoliittisesti välttämättömistä muodoista sisäiseksi totuudeksi pilkahtelee edelleen näkyviin, muun muassa tässä tekstissä. Kärjistetyimmillään tämän ajatuskulun voi esittää niin, että länteen suuntautuva Suomi ansaitsee tulla rangaistuksi toimiessaan idän tahdon ja etujen vastaisesti.

Sekä valtionhallinnon tuella käytävä valtamedian informaatiosota että talouspakotteet Venäjää vastaan ovat offensiivisia eli hyökkäyksellisiä hybridisodan toimia. Puolustukselliseksi niitä ei saa millään selittelyillä. Johtopäätökseksi tulee väkisinkin se, että Suomi on tyystin luopunut puolueettomuuspolitiikastaan suhteessa suurvaltoihin. Tämä linjavalinta on tapahtunut osin vaivihkaa poliittisen johdonkin toimesta, osin virkamiehistön ja puolustusvoimien johdon omaehtoisen puuhailun tuloksena.

Tässä taas kehystetään lännen reaktio Venäjän toimiin aktioksi, jossa Venäjä joutuu ilman omaa syytään lännen hyökkäyksen kohteeksi. Tässä jälleen Vastavalkean linja kohtaa Venäjän linjan, kun pakotteet ja muu vastustus ymmärretään sodaksi. Lännessä poliittiset keinot, joihin pakotteetkin luetaan, taas katsotaan keinoiksi välttää sotaa.
Puolueettomuuspolitiikasta ei luovuttu mitenkään vaivihkaa, vaan kansanäänestyksellä vuonna 1994. Sen jälkeen on pidetty myös monet eduskuntavaalit, joissa läntistä integraatiota kannattavat puolueet ovat saaneet suurimman osan äänistä. Puolueettomuutta vaativat ryhmittymät ovat olleet siinä prosentin kymmenyksiä keräävässä Muut-kategoriassa. Tälläkin hetkellä reilu enemmistö suomalaisista luottaa Euroopan unioniin.

Vuosi Vastavalkean loimotusta
Tauno O. Mehtälä 9.4.2016

Artikkelin julkaisemiseen sisältyy monia vaiheita: tiedonhaku, itse kirjoitustyö, taitto ja editointi, ml. kielenhuolto ja stilisointi, faktojen ja lähteiden huolellinen tarkistaminen, vapaasti käytettävien artikkeli- ja kuvituskuvien etsiminen (tai tekeminen) sekä Facebookissa ja artikkelilistauksissa käytettävien tiivistelmien muotoileminen.

Tuossa on tosiaan hyvin tiivistetty toimituksellinen prosessi sellaisena kuin sen tulisi tapahtua. Itse tarttuisin tuohon kohtaan "faktojen ja lähteiden huolellinen tarkastaminen".  Kuten tässä koosteessa on käynyt ilmi, esitetään Vastavalkeassa runsasti näkemyksiä, joiden taustalla olevat ajatuskulut eivät vastaa kovinkaan hyvin todellisuuden piirteitä.  Myös käytetyistä lähteistä löytyy runsaasti valemedioita.
Jos itse saisin muotoilla tämän kohdan Vastavalkean toimitusprosessin kuvauksessa, niin laittaisin sen muotoon "manipulatiivisen argumentoinnin ja ideologisten elementtien läsnäolon tarkistaminen".  Mutta se nyt on vain minun näkemykseni asiasta.

Onko Yle CIA:n letkuissa?
Tauno O. Mehtälä 24.4.2016

Kunnollisten esimerkkien sijaan trollauksen tunnusmerkkeinä on mainittu EU-vastaisuus, Nato-vastaisuus ja USA:n arvostelu.  Mainittuihin isänmaallisiin mielipiteisiin on siis Ylen toimesta lyöty venäjämielisyyden ja ”trollauksen” leima. Tällä pyritään normaalin kriittisen keskustelun tukahduttamiseen. Samaan aikaan kriitikkoja härskisti mustamaalaavat, ahkeruutensa puolesta ammattimaisilta vaikuttavat Nato-trollit saavat häiriköidä kuin heitä ei olisikaan.

Demokraattiselle mielenlaadulle erimielisyys on kutsu keskusteluun, autoritääriselle käsky olla hiljaa. Kun mediassa esitetään kritiikkiä omia ajatuksia tai toimintatapoja kohtaan, niin johtopäätös vainosta on melkoisen villi. Omien mielipiteiden omiminen isänmaallisiksi on myös melkoinen väite. Toki siinä lienee enemmän kysymys retoriikasta, jolla halutaan korostaa väitetyn vääryyden suuruutta.
Näitä ahkeria Nato-trolleja en ole juurikaan nähnyt. On toki joitakin keskustelijoita, joiden keskustelutavoissa on toivomisen varaa, mutta sen suurempaa Natotrolli-liikehdintää en ole havainnut. Toki tässä on ajateltavissa myös se, että myös minun katsotaan kuuluvan "härskisti mustamaalaaviin, ahkeruutensa puolesta ammattimaisilta vaikuttaviin Nato-trolleihin". Ja silloin myös tämä kirjoitus edustaisi Nato-trollausta.
Tämä lähestymistapa liittyy yhteen keskeiseen hankaluuteen tällaisessa, hyvin erilaisia todellisuuskäsityksiä sisältävässä, asetelmassa. Jos Vastavalkean tapaisten toimijoiden suhteen on hiljaa, he ottavat hiljaisuuden myöntymisen merkkinä, vaikka kyse on yleensä ylenkatseesta. Jos sen sijaan ottaa heidät vakavasti keskustelijoina ja soveltaa heihin yhteiskunnallisen keskustelun vaatimuksia faktapohjaisuuksineen ja loogisuuksineen, niin se katsotaan vainoksi. Tässäkin minä annan Vastavalkean ajatuksille tilaa vaikka kuinka ja sitä myötä niille mahdollisuuden pärjätä minun argumenttejäni vastaan. Linkkejä sivustolle on joka välissä. Argumentit ovat argumentteja vastaan.

Yle olisi CIA:lle luonteva kumppani. Yle on jo antanut vakuuttavia näyttöjä ”osaamisestaan” Venäjä-vastaisuuden ja suoranaisen Venäjä-vihan lietsojana. Tässä suhteessa Ylen toiminta tuo jo mieleen rikoslaissakin määritellyn sotaan yllyttämisen (rikoslaki 12. luku 2. §). Yle toistaa länsilähteiden villeimmätkin väitteet sellaisenaan, mutta liittää ”lähdekriittisen” epäilyksen kaikkeen Venäjän tiedottamaan, olkoonkin, että  kriittinen retrospektio saattaisi suositella jokseenkin päinvastaista linjaa.

Huoh. Taas tämä väite, että YLE valehtelee ja yllyttää sotaan CIA:n käskystä. Kriittinen retrospektio tosin suosittelee nimenomaan Venäjän viestien epäilyä. Lukuisat valheet vihreistä miehistä alkaen myönnetään jo itsekin. Toki paljon on vielä myöntämättäkin, kuten vaikkapa malesialaiskoneen alasampuminen ja hyökkäys Ukrainaan.

Mikä on laajemmassa kontekstissa Ylen johtokaksikon Kivinen–Jääskeläinen rooli Ylen alistamisessa USA:n propagandan äänitorveksi?

Koko tämä pääkirjoitus villine väitteineen perustuu tällaisille vihjailevien kysymysten käytölle. Eikö tällainen näkemys saa epäilemään kirjoittajan todellisuudentajua? Tai onko tosiaan niin, että tällaisia näkemyksiä jotkut levittävät Kremlin määräyksestä ja palkkalistoilla? Tai miten meidän tulisi suhtautua väitteisiin, että nämä tiedot saatetaan julkisuuteen kuun pimeällä puolella asuvien natsien asian edistämiseksi? Onko näillä kysymyksillä mitään rajaa?

Vaikuttaa valitettavasti siltä, että Ylen johto ei ole tehtäviensä tasalla eikä Suomen asialla. Ellei eduskunta sitten katso Ylen tehtäväksi osallistua Venäjän vastaiseen informaatiosotaan. Se puolestaan edellyttäisi eduskunnan päätöstä Venäjän vastaiselle toiminnalle.

Tästä on pääteltavissä, että Vastavalkea pitää faktapohjaista uutisointia maailman tapahtumista Venäjän vastaisena toimintana. Niin pitää Venäjä itsekin, koska sikäläinen valtamedia on otettu tiukasti hallituksen otteeseen.

Pääkysymys kuuluu, kuinka syvällä Yle on USA:n letkuissa. On selvitettävä, mitkä organisatoriset yhteydet ovat yhden suurvallan propagandaa toistavan kuuliaisuuden taustalla. Tuleeko USA:lta tai peräti CIA:lta ohjeistusta Ylelle laajemminkin?

Tässäpä tosiaan kysymys. Vastaus kuuluu, että YLE ei ole CIA:n letkuissa, kuuliaisuutta synnyttäviä organisatorisia yhteyksiä ei ole, eikä Atlantin takaa tule ohjeistusta.

Naton ja sosialidemokratian ”historiallinen yhteys”
Tauno O. Mehtälä 15.5.2016

Jaakonsaari toistaa Lasse Lehtisen sanomaa Naton sosialidemokraattisesta luonteesta. Ikään kuin sotiminen kuuluisi sosialidemokraattisen työväenaatteen luonteeseen.

Melkoinen retorinen kikka, jossa Natoon sisällytetään sodan haluaminen. Näin voi ihmisen ajatuksissa hyvin ollakin, että Nato samaistuu vain ja ainoastaan sotaan, mutta yleistä kattavuutta sillä ei oikein voi olla.

Nato on kaikkea muuta kuin sosialidemokraattinen projekti. Historiallisesti totuudellisempaa on sanoa, että Nato on sotilasliitto, joka sai lopulta länsimaiset demarihallitukset kannattamaan sotimista ylimalkaan ja USA:n johdolla tapahtuvaa sotimista erityisesti.

Jälleen palataan tähän USA:n ylivalta -teemaan. Historiallisesti totuudellisempaa kylläkin on, että Nato oli länsimaisille demarihallituksille tapa puolustautua Neuvostoblokilta ja kommunismilta. Tottakai liittoutumisiin ja niiden rakenteisiin kuuluu aina myös valtapolitiikkaa ja Yhdysvallat on hyvin vaikutusvaltainen valtio, mutta ei Nato mikään käskytysorganisaatio ole. Siellä tehdään sitäpaitsi päätökset konsensusperiaatteella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksi valtio voi kaataa esimerkiksi artikla 5:n voimaanastumisen. Naton poliittinen hajanaisuus on sitä luokkaa, että sitä ei todellakaan voi pitää minään alistamismekanismina.

Jos Nato olisi sosialidemokraattinen, niin kai sitten CIA myös? Onhan CIA nimenomaan antikommunistisista lähtökohdista tukenut ja rahoittanut demaripoliitikkoja ja -järjestöjä ympäri Eurooppaa, aina Olof Palmen nousua myöten.

Jos siat syövät myös lihaa, niin eivätkö tiikerit sitten ole oikeastaan sikoja? Onhan liha ravintona nimenomaan erilaisia eläinlajeja ravintokejtussa järjestävä tekijä. Tai jotain. Sinnepäin. Tööt.


Jessikka Aro – täysiverinen USA:n infosoturi?
Tauno O. Mehtälä 10.7.2016

Sotatieteen tohtorin Saara Jantusen Infosota-kirjan keskeinen mittari Venäjä-mielisyydelle oli resonointi Kremlin esittämien mielipiteiden kanssa. Näin hän päätyi syyllistämään kansalaisten enemmistöä Venäjä-mielisyydestä, kun enemmistö suhtautuu tunnetusti kielteisesti Suomen Nato-jäsenyyteen ja kriittisesti Euroopan Unioniin.

Otetaan yksi asia ja sitten sen perään toinen asia ja liitetään ne väkisin kuuden tuuman nauloilla toisiinsa, kun logiikkaa ei nyt juuri ole käsillä.

Eikä enemmistö suhtaudu kielteisesti Suomen EU-jäsenyyteen, vaan myönteisesti. Nato-jäsenyyden suhteen enemmistö on tosiasia, juuri ja juuri.

Kenties Jessikka Aro näkee itsensä Suomen Jeanne d’Arc’ina, joka johtaa suomalaisia taistelussa Venäjää ja Pietarin trollitehdasta vastaan ja samalla Venäjä-mielisiä suomalaisia vastaan. Toivottavasti säästyy kuitenkin historiallisen esikuvansa kohtalolta.

Nostamalla perin ylevän, historiallisen esikuvan pyrkii Mehtälä tekemään Arosta jotenkin naurettavan ja suuruudenhullun. Tämä on tyypillistä hänen sinällään hyvin taitavalle ilmaisulleen, jossa rivien väliin on piilotettu rutosti myrkkyä. Tuo roviolla polttamisen vihjailu ei muuten ihan hirveän kaukana uhkauksesta ole.

Tämä Jessikka Aron näkyvä esiintyminen Ylen ohjelmissa merkitsee käytännössä sitä, että Ylen johtokaksikko toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ovat alistaneet valtiollisen Ylen USA:n Venäjän vastaisen infosodan julkaisualustaksi. Ylen muu julkaisutoiminta noudattaa tendenssinomaisesti samaa Venäjän vastaista linjaa.

Setä Samuli se määräilee Mehtälän mukaan kovin monesta asiasta.

Valta kuuluu edelleenkin perustuslain mukaan kansalle, ja kansaa edustavat kansanedustajat eli eduskunta on ylimmän valtiollisen päätäntävallan käyttäjä. Käytäntö on tykkänään vallan muuta.

Jos perustuslakia rikotaan, niin kyllä se on vakava paikka ja oikeuslaitoksen hoidettava homma. Eli ilmoitusta asianmukaisille viranomaisille äkkiä ja laillisuus taas valtaan Suomessa. Toinen vaihtoehto tässä esitetylle tulkinnalle on, että kun ei itse saa tahtoaan läpi poliittisessa koneistossa, haluaa leimata sen laittomasti toimivaksi. Itse veikkaisin jälkimmäisen olevan lähempänä totuutta.


Presidentti Niinistöllä oma pesä hoitamatta
Tauno O. Mehtälä 28.9.2016

USA:n aseinkin tapahtuva maailmanherruuspyrkimys sinällään on geneettistä sukua Adolf Hitlerin asein tapahtuneille maailmanherruuspyrkimyksille, ja sen kannattamista voisi verrata Natsi-Saksan kannattamiseen. Yhdysvaltain maailmanherruuden kannattajia Kokoomuksessa riittää, ehkä innokkaimpana puoluejohdosta syrjäytetty Alexander Stubb.

Aseinkin tapahtuva maailmanherruuspyrkimys? Yhteiskunnallisten prosessien geneettinen sukulaisuus? Yhdysvaltojen tuleminen verrattavissa natsien tukemiseen? Haloo.

Presidentillisiä kannanottoja olisi kaivannut myös valtamediamme osallistuminen USA:n rinnalla Venäjän vastaiseen infosotaan. Sauli Niinistön arvojohtajuus ei ole tähän yltänyt. Ja mikä kummallisinta, tähän infosotaan on osallistunut aktiivisesti myös valtiollinen Yle, jonka valtiollisen luonteen vuoksi tämä infosotiminen noteerattaneen muissa maissa valtion virallisena toimintana. Ulkopolitiikan johtajana presidentinkin olisi syytä tämä tiedostaa.

Ja taas tätä samaa: jos media uutisoi maailman tapahtumista, niin se käy infosotaa. Luonnehtisin tätä Vastavalkeassa perin usein toistuvaa väitettä joko hyvin vähän realismia tai hyvin paljon kyynistä manipulointia sisältäväksi.

Nyt tikun nokkaan nostettu somen vihapuhe ei ole ainoata vihapuhetta, vaan valtamedian Venäjä-vihaa uhkuva retoriikka on myös vihapuhetta. Toiseen valtioon kohdistuvana se on myös Suomen valtion kannalta vaarallista puhetta, ja lähentelee rikoslakiinkin kirjattua sotaan yllyttämistä.

Minä kun en ole Venäjään kohdistuvaa vihapuhetta nähnyt juuri missään. Ai niin, reaalimaailman tapahtuminen kuvaaminen ja niiden analysointi on sitä.

Pistääkö Trump uusiksi Suomen ulkopolitiikan painopisteet?
Mikko Elo 18.1.2017

Mielenkiintoista on sekin, ettei Suomen hallitus ole missään vaiheessa perustellut, miksi Suomella pitäisi olla hyvät suhteet nimenomaisesti Yhdysvaltoihin. Arveluna voi esittää, että Yhdysvallat on johtava Nato-maa, ja ehkä juuri siksi Suomella pitäisi olla hyvät suhteet siihen.

Suomella on Nato-kumppanuuden, mutta ennen kaikkea läheisen puolustusyhteistyön kautta läheinen suhde Yhdysvaltoihin. Sitä tarvitaan sekä uskottavan aseellisen maanpuolustuksen järjestämiseksi että Itämeren tilanteen vakauden säilyttämiseksi.

Satavuotiaan Suomen valinta
Hannu Ikonen 20.3.2017

Niin sanotun itsenäisyytemme vuosisataisella kynnyksellä joudumme kysymään, onko Suomen tie asettua eurooppalaisen liittovaltion pohjoisimmaksi ”maakunnaksi”, Lapin kaltaiseksi raaka-aineita tuottavaksi periferiaksi. Toinen vaihtoehto on Britannian tavoin lähteä hakemaan Norjan, Islannin tai Sveitsin kaltaista todellista itsenäisyyttä. Valinta on meidän.

Valinta tosiaan on meidän. Britannialla on iso kansantalous, saari ja kansainyhteisö. Norjalla on öljy. Islannilla sijainti ja kalastus. Sveitsillä vuoret ja pankit. Näiden asioiden avulla nämä maat voivat pärjätä itsekseen, vähintään jotenkuten. Meillä on sijainti Venäjän vierellä, viennistä riippuvainen kansantalous ja Itämeren kautta kulkeva vienti ja tuonti. Maiden vertailu ei näin ole mitenkään päin järkevää.

Valheellista kuvaa Euroopan yhdentymisen eduista ylläpidetään koko valtamedian ja taloudellisen sekä poliittisen eliitin voimin. Sama ”kolmikanta” ylläpitää myös NATO-suhdettamme ja Venäjä-vastaista ilmapiiriä. Erilaiset yhdentymisprosessit näyttäytyvät monimutkaisina kansalaisille ja ovat vaikeasti seurattavia alan ammattilaisillekin. Voidaan joka tapauksessa todeta, että kaikki yhdentyminen kaventaa itsenäisyyttämme, päätösvaltaamme sekä kykyämme luoda itsenäisesti hyvinvointia ja tasa-arvoa.

Integraatio katsotaan Suomen eduksi. Ilman sitä, olisi todennäköisesti hyvin paljon hankalampi luoda hyvinvointia ja tasa-arvoa.

Atte Jääskeläisen ”Ylexit”: laantuuko valtamedian mielipideterrori?
Tauno O. Mehtälä 31.5.2017

Yle onkin noudattanut uskollisesti läntisen valtamedian McCarthyismi 2.0:n nimellä tunnettua journalistista linjaa, jossa keskeistä on ollut Venäjä-vastaisuus ja rähmälläänolo NATOn ja Yhdysvaltain suuntaan.

McCarthyismi 2.0. Mitähän tähän nyt sanoisi, ettei loukkaisi tämän keksijää henkilöönkäyvästi.  Kipeä kuvitelma.

Ylen, Hesarin ja muunkin valtamedian toiminta Venäjä-vastaisuuden, Suomen NATO-jäsenyyden ja nyt agendalle nostetun hävittäjähankinnan osalta on jo aikapäiviä sitten kadottanut järjelliset mittasuhteet. Voidaan sanoa, että kyse ei ole enää edes informaatiovaikuttamisesta, vaan valtamedian määräävää markkina-asemaa hyväksikäyttävästä mielipideterrorista.

Järjelliset mittasuhteet ovat tosiaan kadonneet jo aikaa sitten, jos suomalaisesta mediasta puhuu mielipideterrorina. Vaatii muuten varmasti melkoisen marginaaliset mielipiteet yhdistettynä mielenkiintoisiin käsityksiin maailman toimimisesta, että pystyy päätymään tällaisiin päätelmiin. Tähän, kuten niin moneen muuhunkin Vastavalkean pääkirjoituksissaan esittämään väitteeseen, on niiden järjettömyyden takia oikeastaan mahdotonta vastata. En minä pysty todistamaan sitäkään, etteikö kuun pimellä puolella olisi natsien tukikohtia tai etteikö ihmisten mieliä hallittaisi matkustajalentokoneiden kaasuvanoilla. Enkä minä pysty todistamaan, ettei suomalainen media ole mielipideterroria.



2. Vastavalkeassa salaliittoteoriat kukoistavat

Vastavalkean jutuista löytyy paljon isoja ja pieniä salaliittoja. Kun kirjoittajat koostuvat suurta epäluottamusta yhteiskuntaa vastaan tuntevista henkilöistä, niin tämä on hyvin odotettavaa. Tässä on siis vain selkeimpiä tapauksia, artikkeleista löytyi mainintoja ties kuinka monesta tahosta, jotka ovat korruptoituneesti liittoutuneet kaikkea hyvää vastaan.  Joka tapauksessa näiden selkeiden tapausten valtava määrä kertoo myös jotain olennaista Vastavalkean luonteesta disinformaation levittäjänä.

Merkittävä osa näistä salaliitoista on tuontitavaraa Yhdysvalloista, erityisesti rajusti kasvaneelta äärioikeistolaiselta alt-right -kentältä. Vastavalkean vasemmistolaisen virityksen nähden tämä on tietysti hieman kummallista. Tämän selittää se, että salaliittoihin kuuluu porttiteoria: kun alat uskoa yhteen, olet paljon altttiimpi alkaan uskoa myös muihin. Alt-rightin näkemyksiä esittää erityisesti Vesa Raiskila, joka seurannee tarkkaan sen puolen valemedioita. Myös muut valemediat ovat hyvin edustettuina Vastavalkean tiedonlähteinä.

En ala ajanpuutteen vuoksi purkamaan mikä näissä kussakin salaliittoteoriassa on pielessä. Kukin voi itse tutkia asiaa, jos kiinnostaa.

Isäntämaasopimus asettaa Suomen Naton määräysvaltaan

Callen ja Ekin superharhautus Naton isäntämaasopimuksen läpiviemiseksi
Tauno O. Mehtälä 29.4.2016

Isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan
Mikko Elo 21.2.2016

Onko Suomeen tulossa myös ydinaseita?
Mikael Kallavuo 20.2.2016

Bilderberg

Saara Jantunen ja Bilderberg-myytti
Tauno O. Mehtälä 17.11.2015

Malesialaiskoneen alasampuminen Ukrainassa

OBS. Tässä näkyvillä Venäjän tällaisissa yhteyksissä käyttämä temppu. Vaaditaan uutta tutkimusta ja siinä samalla muka rakentavan pyrkimyksen myötä nollataan jo tehty työ.

Asiantuntijat vaativat riippumatonta tutkimusta MH17-koneen tuhosta
Vesa Raiskila 30.1.2017

Robert Parry: MH17-turmaan liittyvä salailu jatkuu
Toimitus 30.7.2015

Hollannin tiedustelu: ei näyttöä separatistien syyllisyydestä matkustajakoneen tuhoon
Vesa Raiskila 26.2.2016

Seth Richin murha

Tämän salaliittoteorian mukaan demokraattisen puolueen työntekijä murhattiin, koska hän oli vuotamassa tietoja. Kaikkein kunnollisimman pään lähteenä tässä käytety Fox-kanava otti jutun pois sivuiltaan ja lopetti sen esille ottamisen lähetyksissään. Syynä tähän se, ettei murhan ja Wikileaksin yhteydestä ole sen vertaa todisteita, että sillä voisi edes spekuloida

Vahvistusta demokraattipuolueen murhatun työntekijän ja WikiLeaksin yhteydelle
Vesa Raiskila 17.5.2017

Yksityisetsivä: USA:n demokraattipuolueen murhattu työntekijä oli yhteydessä WikiLeaksiin
Vesa Raiskila 16.5.2017

Venäjä-kohu on demokraattien juoni

Salaliitto presidentti Trumpia vastaan
Paul Craig Roberts 24.3.2017

Poliittinen peli Venäjä-kohun taustalla
Robert Parry 10.3.2017

911 oli sisäpiirin teko

Rahansiirrot ja 9/11-iskut: tutkimuksia ennakkotiedosta
Vesa Raiskila 1.3.2017

Pizzagate
Tämän salaliittoteorian mukaan maailman valtaeliittiin päästäkseen on murhattava lapsi ja oltava pedofiili.

Valkeus paljastaa pimeyden työt
Johanna Lehtonen ja Vesa Raiskila 27.4.2017

Entinen kongressinjäsen: ihmiskaupan tutkinta johtaa politiikan huipulle
Vesa Raiskila 2.3.2017

Hillary Clinton on roisto ja sotahullu

147 FBI-agenttia tutkii Clintonin toimia
Vesa Raiskila 29.3.2016

Benghazin lähetystöiskun uudet paljastukset
Vesa Raiskila 26.5.2015

Sähköpostiviestit, FBI ja Hillary Clinton
Vesa Raiskila 8.11.2016

Sotakoneiston ehdokas Hillary Clinton
Riikka Söyring 18.2.2016

Sopiva presidentiksi? Clinton-vuodot jatkuvat
Riikka Söyring 17.10.2016

Hillaryn ja median salaiset illalliset
Riikka Söyring 19.10.2016

Miksi Trump voitti presidentinvaalit
Vesa Raiskila 9.11.2016

NATO taistelee jihadistien rinnalla

Länsiliittouman upseereita pidätetty Itä-Aleppossa
Riikka Söyring 17.12.2016

NATOn operaatio Gladio

Operaatio Gladio ja Naton salaiset armeijat
Elias Krohn 11.9.2015

Soros
Miljardööri Soros on kaikenlaisen pahan tukija ja rahoittaja.

Uusi vuosi toi Makedoniaan avoimen Soros-vastaisen liikkeen
Johanna Lehtonen 24.2.2017

Clinton-säätiö
HIV:ta vastaan tasteleva Clinton-säätiö on itse asiassa kehitysmaita rahastava huijaus.

Eliitin hyväntekeväisyydeksi puettu lääkehuijaus
Riikka Söyring 28.3.2017

Trumpin salakuuntelu
Obaman hallinto salakuunteli sisäpoliitikan takia Trumpin kampanjaa

Trumpin salakuunteluväitteet ovat saaneet yllättävääkin tukea
Vesa Raiskila 21.3.2017

Kennedyn murha

John F. Kennedy: coup d’état 22.11.1963
Tapio Kuosma 22.11.201633

Estonian uppoaminen

Tähtäimessä tapaus MV Estonia
Tapio Kuosma 28.9.2016


3. Vastavalkea ja Venäjän narratiivit



Tähän on kerättty joukko juttuja, joiden aiheet ovat kiistanalaisia. Näihin aiheisiin on yleensä olemassa kaksi näkemystä, läntinen ja Venäjältä tuleva. Lähes poikkeuksetta Vastavalkea tuo esiin voimakkaasti Venäjän näkökulmat tai sieltä esitetyt kannat eri asioihin. Tai runttaa läntisiä käsityksiä.

Se, mistä syistä Vastavalkea haluaa näille kauniisti sanottuna kiistanalaisille näkemyksille antaa tilaa, on parhaiten heidän itsensä tiedossa. Mutta sitä ei voi kiistää, että tämä määrä juttuja kertoo, että pitkälti Kremlin linjoilla mennään. Usein myös silloin kun ne linjat koukkaavat rinnakkaistodellisuuden puolelle.


Venäjä ei ole syyllinen asioihin, joista sitä lännessä syytetään tai epäillään.

Venäjä Venäjä Venäjä — paitsi ettei sittenkään
Riikka Söyring 17.3.2017

Kun totuus on ”disinformaatiota”
Robert Parry 21.3.2017

Valeuutisten jälkeen valeraportti
Riikka Söyring 2.1.2017

Venäjä on uhattu ja uhri

Venäläispankit kyberhyökkäyksen kohteena
Riikka Söyring 12.11.2016

NATO:n ex-komentajan sodanlietsonta-sähköpostit julki
Riikka Söyring 9.7.2016

Venäjän reaktio Naton laajentamiseen
Riikka Söyring 7.5.2016

Jihadistit ovat Yhdysvaltain luomus

Trump tulee – mitä Obaman hallinto pelkää?
Pirkko Turpeinen-Saari 18.11.2016

Salafisti-jihadistien ”ulkoministeri” vieraili Yhdysvalloissa
Riikka Söyring 7.6.2016

Lännessä annettu kuva Lähi-idän tilanteesta on täysin väärä

CMI ja sen ”analyysit” Lähi-idästä
Tauno O. Mehtälä 26.10.2016

Miksi sotauutisointi Syyriasta tai Irakista voi olla valhetta?
Kimmo Kautio 13.12.2016

Venäjä ei ole oikea uhka, sitä vain lietsotaan

UPIn raportti Venäjän lisääntyvästä uhkasta Suomelle herättää ihmetystä
Mikko Elo 1.9.2016

Suomalainen sotapropaganda Venäjää vastaan
Mikko Elo 2.5.2016

Ryssä tulee, ryssä tulee – vai tuleeko joku toinen?
Klaus Rahikainen 17.8.2015

Venäjä on Suomelle suurempi mahdollisuus kuin uhka
Mikko Elo 12.9.2016

Suomessa tarvitaan keskustelua ulkopolitiikan suunnasta
Mikko Elo 8.8.2015

Syyrian hallitus ei ole kaasuiskujen takana

Yhdysvaltain vastamediassa syytetään Trumpin hallintoa “vaihtoehtoisesta totuudesta” kaasuiskusta
Johanna Lehtonen 18.4.2017

MIT:n professori: Yhdysvalloilla ei konkreettista näyttöä Syyrian hallinnon osallisuudesta kaasuiskuun
Janne Pohjala 13.4.2017

Professori Postol: myös tuuliolosuhteet kumoavat Yhdysvaltain tiedusteluraportin sariini-iskusta
Vesa Raiskila 23.4.2017

Yhdysvaltain pääputinisti iski Syyriaan – haaste turvallisuuspolitiikan vouhottajille
Kimmo Kautio 7.4.2017

Syyrian valkokypärät eivät ole ainakaan puolueettomia pelastajia, ehkä jotain pahempaakin
 
White Helmets – Nobelin rauhanpalkintoehdokas
Ville Kyrönlahti 7.10.2016

Ruotsalaislääkärien järjestö: White Helmets lavasti pelastusoperaation
Riikka Söyring 9.3.2017

Venäjä on se todellinen terrorismin vastustaja

USA ja EU terrorismin tukijoina; Venäjä vastustaa terrorismia
Pirkko Turpeinen-Saari 13.10.2016

NATOn toiminta kiristää tilannetta Itämerellä

Mitä on tekeillä? Kuka provosoi ketä?
Kaija Olin-Arvola 18.5.2016

Onko tämä polvihousupoikien leikkiä tulella?
Kaija Olin-Arvola 26.4.2016

Länsi ja Suomi siinä mukana käy infosotaa Venäjää vastaan, lietsoen samalla oikeaa sotaa

Sata virkamiestä infosodan oppiin
Vesa Raiskila 17.10.2015

Suomalainen sotapropaganda Venäjää vastaan
Mikko Elo - 2.5.2016

Ollaanko Suomea viemässä todelliseen sotaan?
Tauno O. Mehtälä 14.3.2016

Haluatko sinä sotaa?
Klaus Rahikainen 26.3.2017

Media ydinsotaa synnyttämässä
John Pilger 29.8.2016

Joutuuko Suomi sotaan — omasta syystään?
Veli-Pekka Kortelainen 4.5.2015

Ruotsi ei ole enää puolueeton ja vetäisi Suomenkin sotaan
Mikael Kallavuo 14.9.2016

Länsimainen journalistinen media on epäluotettava, eikä mitään infosotaa ole

Kuolleet venäläissotilaat ja valtamedian uskottavuusitsemurha
Tauno O. Mehtälä 21.9.2015

Infosodan yhden koon totuus ei sovi kaikille
Riikka Söyring 19.5.2017

Trollijahti sananvapauden tyrehdyttäjänä
Julia Junno 3.7.2015

Uutisointi informaatiosodasta voi olla informaatiosotaa
Julia Junno 12.7.2015

Infosotarintamalta ei mitään uutta
Peter Saramo 21.10.2015

Yhdysvallat hallitsee Eurooppaa ja Suomea

Eurooppa sillanpäänä
Sampo Ahto 25.3.2017

Yhdysvallat nelinkertaistamassa Euroopan sotilasmenonsa
Riikka Söyring 5.2.2016

Onko Suomen kohtalo ajautua USA:n syliin?
Klaus Rahikainen 10.3.2016

Isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan
Mikko Elo 21.2.2016

Maidan ja sota Ukrainassa (jossa on fasistihallitus) ovat Yhdysvaltojen masinoimia

Mediakritiikkiä: Yle ja Ukraina-uutisointi
Tauno O. Mehtälä 24.4.2015

Ukrainassa teloitetaan oppositiota
Tekijä Riikka Söyring 27.4.2015

Ukrainan juutalaiset pelkäävät
Riikka Söyring 16.4.2017

Kansallisen muistin instituutti valkopesee Ukrainan synkkää menneisyyttä
Ville Kyrönlahti 6.6.2016


Jälkikirjoitus

Katson täten esittäneeni perustellun näkemyksen, että Vastavalkea on disinformaation lähde. Näin laajaan ja pätkittäin tehtyyn kirjoitukseen saattaa hyvin todennäköisesti jäädä epätarkkuuksia, mutta ne eivät kokonaiskuvaa muuta. Pahoittelen muutamia asiattomuuteen lipsahtaneita kohtia, mutta välillä vaan oli pakko.